Avainsana: vasemmistoliitto

  • Vasemmisto @ Kuopio, osa III

    Suomen ainoa vasemmistopuolue kokoontuu sääntömääräiseen puoluekokoukseensa 15.–17.11.2019 Kuopion Musiikkikeskukseen. Kokouksen etenemistä seurataan tässä.

    Kello 11.03

    Kuopion yöelämästä hengissä selvinneet toverit ovat juurtuneet Musiikkikeskuksen saliin käymään läpi 94 puoluekokousaloitteen sumaa.

    Puolueen julistaminen feministiseksi kaatuu äänestyksessä.

    https://twitter.com/vainikainen/status/1195986842514001920

    Kello 11.35

    Tavoiteohjelmaan feminismi lisätään ilman vastalauseita.

    Valtavasti huolta ja pulinaa tavoiteohjelman sanasta luottamusmiehet/luottamusihmiset. Työehtosopimusteknisistä syistä toivotaan sukupuolittuneen termin käyttöä. Äänestyksen jälkeen luottamusmiehet voittavat.

    Kello 11.50

    Puoluejohto kukis… kukitetaan.

    Kello 13.28

    Tavoiteohjelmaa on nyt hiottu sana kerrallaan piinallisen tarkasti kaksi tuntia. Juuri nyt käsitellään puolueen metsätavoitteita.

    Kaikilla puolueilla pitäisi olla metsäpoliittinen ohjelma. Onko sinun puolueellasi metsäpoliittisia tavoitteita?

    Kello 14.08

    Kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvien vanhusten asioita käsittelevässä tavoiteohjelman kohdassa tehdään rinnastuskonjuktiokorjaus.

    Kello 14.13

    Tavoitevaliokunta myöntyy toveri Tatu Ahposen yllyttämänä toteamaan, ettei hallituskumppaneita sovi edes epäsuorasti nimitellä militaristeiksi silloinkaan, kun nämä himoitsevat uusia hävittäjälentokoneita.

    Kello 14.23

    Puolueen tavoitteiden määrittelyssä lähestytään uhkaavasti aluepoliittista ohjelmaa.

    Kello 14.27

    SE ON TÄYTETTY.

    Sitten aloitteet. Voi helvetti.

  • Puoluekokous, 1. päivä

    Perjantai 10. kesäkuuta, Oulu

    Vasemmistoliitto kokoontuu Oulun kaupunginteatterin veistoksellisen betonin suojissa. Vesielementistä keinotekoisella saarella pettävän kevyesti kohoava brutalistinen kolossi muodostaa yhdessä viereisen kirjastotalon kanssa modernin arkkitehtuurin mestariteoksen. Avara toriaukio ja meri korostavat betonin suorakulmaista jylhyyttä.

    Jos oululaisten kulttuuripalatsia pitäisi johonkin verrata, niin Sydneyn oopperataloon. Muotokieli toki on täysin erilainen, mutta rohkeudessa ollaan samanlaisessa etunojassa. Vuonna 1972 pohjoisessa ei pelätty, saati pihtailtu.

    Pitkinä noroina yli siltojen, ohi maailman suurimman rakkauslukon, toverit valuvat sisään poliittiseen teatteriin.

    Vasemmistoliikettä lähellä olevat järjestöt ovat levittäytyneet rakennuksen ala-aulaan. Nostakkeet – käyttääksemme etevän Otto Bruunin sepittämää suomennosta – levähtävät auki telineisiinsä. Lennäkit, postikortit, kirjat, lehdet ja rintamerkit saavat kukin oman sijansa esittelypöydillä.

    Narikassa puoluekokoustoimitsijat opastavat loputtomien taivalten uuvuttamia delegaatteja, jotka eksyneen orpolapsen säikähtänyt ilme silmissään hakevat paikkaansa maailmassa ja elämässä.

    Yllättävän kiusallinen, jos kohta puolueen kannalta myönteinen ongelma iskee vasten kasvoja mediatiskillä. Pressipasseja ei ole printattu tarpeeksi ja ilman maagista kaulapahvia ei kokousalueelle ole asiaa. Taas kerran vapaata tiedonvälitystä rajoitetaan!

    Oululaisen rakkaus on rajua, rakkauslukot sen mukaisia.
    Oululaisen rakkaus on rajua, rakkauslukot sen mukaisia.

    Kokous avataan näppäilemällä kitaraa. Opi perusasiat. Yleisö kuuntelee hartaasti, kunnes yhtyy lauluun arastellen. Yhteishyräily kasvaa loppua kohti lähes yhteislauluksi. Tämä ei ole puoluekokous, tämä on ryhmähali.

    Avauspuheenvuoron pitää aina yhtä hätkähdyttävä Hanna Sarkkinen. Oululaiskaunotar saarnaa salille rakkaudesta ja kehottaa välttämään turhaa pihistelyä. Rakkaus päihittää vihan.

    Sanoissa on totuus. Vasemmisto lisääntyy toisinaan jakautumalla, mutta vielä paremmin yhtymällä. Pieni vilkaisu lämpiön puolelle todistaa, ettei Sarkkinen houri rakkaudesta aivan houkkamaisesti. Söpöjä vasemmistovauvoja konttailee kaikkialla – eikä tämä nyt ole jokin ivallinen metafora, vaan kuvaus reaalitodellisuudesta. Vasemmistolainen maailmankatsomus imetään äidinmaidosta tai tarvittaessa sen korvikkeesta.

    Ensimmäisen kokouspäivän käsittämättömimmän ohjelmanumeron tarjoilee Oulun kaupunki lupsakan kaupunginjohtajansa välityksellä. Pitkän ja polveilevan PowerPoint-esityksen ytimessä vaikuttaa olevan jonkinlainen suositus öljyn ja maakaasun poraamiseksi Oulun talousvesillä.

    Väistyvän puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kokouseleganssia.
    Väistyvän puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kokouseleganssia.

    Kokouksen käynnistyttyä se etenee vääjäämättömästi ennalta määrättyjä reittejään. Sääntömuutoskeskustelua ennen on keskusteltava menettelytavoista. Eikä menettelytavoista voi keskustella äänestämättä niistä. Uudet sähköiset äänestyskapulat eivät tietenkään toimi niin kuin pitäisi. Mikä ihana kitka! Kaikki on niin kuin pitääkin. Olo on turvallinen. Olemme kotona.

    Muutenkin puoluetoiminta on joskus kuin jokin käsittämättömän pitkä Vain elämää -potpuri. Kyyneleet virtaavat kuin tulviva Oulujoki. Jos sitä ei mistään muusta huomaa, niin väistyvän puheenjohtajan viimeisestä puolueelle annetusta poliittisesta tilannekatsauksesta. Paavo Arhinmäen tunteikas puheenvuoro päättyy Oasiksen Don’t look back in anger -kappaleeseen, joka vie yleisön niin tenhovoimaisesti, että jopa joku kokouksen puheenjohtajistosta äityy hoilaamaan kertosäettä mukana avoimeksi unohtuneeseen mikrofoniin.

    Avauspäivän ilta huipentuu varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaiden sekä puoluevaltuuston puheenjohtajatarjokkaiden esittelyyn. Sitä voisi jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa, mutta toisaalta kello alkaa olla paljon ja apteekin ynnä pitkäripaisen sulkemisajat häämöttävät uhkaavina ukkospilvinä horisontissa.

  • Prinsessahäittä

    Vuonna 2010 Kaasuputki oli Jyväskylässä. Kesken lupaavasti alkaneen liveseurannan läppäristä loppui akku eikä kännykkänettikään toiminut. Langatonta verkkoa Laajavuoressa ei olisi edes teoriassa kai ollut. Jatkoilla Vakiopaineessa kantaväestö suuttui, kun helsinkiläiset samppanjasosialistit ottivat KOKO PULLON Fresitaa pöytäänsä. Kokoushumun katkaisivat Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssin Danielin (os. Westling) häät.

    Vuonna 2013 Kaasuputki oli Tampereella. Läppärin akku loppui jälleen kerran koko ajan eikä nettiyhteyskään aina ollut parasta 3G:tä. Viralliset puoluekokousjatkot kävivät niin kukkarolle, että tunnelmaa piti hakea Suomen toiseksi viimeisestä aidosta keskustaräkälästä, Bar Alanyasta. Kokoushumun katkaisivat Ruotsin prinsessa Madeleinen ja herra Christopher O’Neillin häät.

    Tänä vuonna 2016 Kaasuputki on koko Vasemmistoliiton mukana Oulussa.

    Luvassa on seikkailu. Tervaporvarien merikaupunki tunnetaan lukuisista merkkihenkilöistään, kuten Itäkeskus-asiantuntija Olli Immosesta, ammattiespoolainen Tuomas Enbuskesta ja Ukkolan toimittajadynastiasta. Verevän ääri- ja laitaoikeiston lisäksi Oulussa kuitenkin kukoistaa myös sitkeä vasemmistolainen kylvös ikään kuin rikkaruohona kuoleman puutarhassa.

    Tähän soppaan siis Kaasuputkikin yhdessä suomalaisen puoluevasemmiston kanssa iskee lusikkansa perjantaista sunnuntaihin 10.–12. kesäkuuta.

    Kohtalon ivaa, kukaties, että Ruotsin hovin ja Vasemmistoliitto rp:n juhlamenot eivät nyt osuneet samalle päivämäärälle, kun puoluekokous valmistautuu nimittämään ruotsinkielisen Li Anderssonin uudeksi puheenjohtajakseen. Syystä tai toisesta prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia (os. Hellqvist) kiirehtivät naimisiin jo viime kesänä. Toivottavasti Andersson ensi töikseen maanantaina soittaa Kuninkaanlinnaan ja vaatii hovimarsalkalta selityksen.

    Kaasuputki joka tapauksessa seuraa kokousta parhaansa mukaan loppuun asti. Kannattaa tarkastella Twitter-tiliä https://twitter.com/Kaasuputki ja tietenkin tätä blogia. Nähdään Oulussa!

  • Kaasuputki äänestää

    Ennakkoäänestys on ohi, mutta vaalipäivä edessä. Ne todelliset vaalit. Äänestäminen arkipäivänä lounastauolla tai töiden jälkeen postissa on hätähousujen hommaa. Premature election, kuten sanoisimme kansalliskielellämme englannilla. Touhu on ymmärrettävää, jos on vaalipäivänä työvuorossa, mutta muuten ennakkoäänestäminen on vähän niin kuin kävisi maistraatissa vihillä, vaikka kihlapari kuuluisi kirkkoon.

    Säädylliset ihmiset käyttävät äänioikeutensa oikealla äänestyspaikalla oikeana äänestyspäivänä. Se on paitsi kunniakas perinne myös hyvää kuluttajansuojaa: vaalisunnuntaina kaikki kampanjan aikaiset kuprut ynnä skandaalit ovat selvinneet ja salarakkaat sekä vaalivauvat haastateltu. Vaalipäivän ääni on vakaan ja harkitsevan ihmisen huolellisesti punnittu kannanotto.

    Pyhänä virastotalon huoltoyhtiön irakilaiset työntekijät käyvät kiskaisemassa Suomen valtioliput salkoihin. Töihin tulleiden virkamiesten palkka juoksee kaksinkertaisena. Vaalilautakunnat tarkastavat kalustonsa, avaavat äänestyspaikan ja ryhtyvät ottamaan vastaan demokratiaa.

    Kansalaisen kotona vaalipäivä alkaa tavallista arvokkaammilla aamukahveilla. Pöytään voidaan siivuttaa toinenkin viipale pullapitkoa. Radio avataan. Siellä paikallis- tai maakuntaradion lupsakka toimittaja kertoo urheilu-uutisten lomassa, miten hienoa on äänestää vaalipäivänä. Tosin hän itse joutui äänestämään ennakkoon, koska on vaalipäivänä työvuorossa. Ohjelmassa soitetaan sivukylän alakoululla vaalilautakuntaa johtavalle eläkeläiselle ja kysytään, miltä tuntuu.

    Kahvin jälkeen koko perhe pukeutuu siisteihin vaatteisiin – smart casual riittää hyvin, ei kukaan vaadi rippipukua – ja suuntaa oikeusministeriön ilmoittamalle äänestyspaikalle. On kohteliasta sujauttaa lompakon pohjalle unohtuneet viisisenttiset ovensuussa kyttäävän hyväntekeväisyysjärjestön lippaaseen.

    Tässä ovat Kaasuputki-blogin suositukset niille, jotka eivät ole vielä äänestäneet:

    Lapin vaalipiiri

    29 Inkeri Yritys

    yritys_inkeri

    Kittilän kunnanjohtaja erotettiin hirvittävän puliveivauksen jälkeen lain henkeä ja kirjaintakin rikkoen, koska tämä oli kehdannut haastaa paikallisen mafian. Yksikään puolue ei selviä asiasta puhtain paperein, ei edes Vasemmistoliitto. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys kuuluu niihin harvoihin, jotka uskalsivat sanoa ääneen, ettei asiassa ole menetelty oikein. Rohkeutta puolustaa oikeutta jopa omia vastaan tarvitaan myös Arkadianmäellä.

    Oulun vaalipiiri

    135 Katja Hänninen

    katja_hanninen

    Varasijalta eduskuntaan noussut Katja Hänninen joutui järjettömän julkisen viharyöpyn kohteeksi, kun Elämän Kovan Koulun ehtolaiskurssille jämähtäneet nettikeskustelijat saivat selville hänen pitkän parisuhteensa epätavalliset alkuvaiheet. Kansanedustaja piti päänsä kylmänä ja osoitti moraalisaarnaajille, miksi hän on eduskunnassa päättämässä maan asioista ja he puskissa huutelemassa vielä seuraavankin vaalikauden.

    Keski-Suomen vaalipiiri

    100 Matias Heikola

    Heikola_Matias

    19-vuotias Matias Heikola ponnistaa Jämsästä, jonne hän on tovereineen perustanut Vasemmistonuorten paikallisosaston. Keski-Suomi kuuluu maamme sakeaan raamattuvyöhykkeeseen. Helluntaiherätys äänestää perussuomalaisia, kirkolliset herätysliikkeet kristillisdemokraatteja ja tapauskovaiset keskustalaisia. Nopeasti hupeneva työväestö äänestää kernaimmin oikeistodemaria, kuten helsinkiläistä työläisherra Lauri Ihalaista. Vakiopaineessa reggaen tahtiin notkuvat kolme vasemmisto-opiskelijaa eivät ikinä tee vallankumousta edes omalla soittolistallaan. Siksi luottamus vasemmistolaisen nuorisoliikkeen voimaan pohjoishämäläisessä teollisuusyhdyskunnassa ansaitsee kannatuksen vaikkapa valtiollisissa vaaleissa annetun äänen välityksellä.

    Vaasan vaalipiiri

    26 Anneli Lehto

    Lehto_Anneli

    Jos ei ole varma ehdokkaasta, yksi hyvä sääntö on pyrkiä antamaan ääni nuorelle naisehdokkaalle. Pohjanmaalla tämä on entistäkin tärkeämpää. Vuonna 1983 syntynyt rakennusinsinööri Anneli Lehto edustaa Vasemmistoliiton tämänhetkistä punavihreää päävirtausta. Hän vastustaa ydinvoiman lisärakentamista ja asettaa ympäristön kaikessa etusijalle. Vasemmistoliitonkaan kohdalla se ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

    Savo-Karjalan vaalipiiri

    137 Antti Saarelainen

    antti saarelainen

    Lieksa on tympeiden rasistien asuttama junttitaajama. Tai ainakaan lieksalaiset eivät ole tehneet mitään tuulettaakseen koko maahan hiljalleen leviävää myrkyllistä ilmapiiriään. Muutto Lieksasta Joensuuhun ei ole kilometreissä loputon, mutta henkisesti se on valtava harppaus. Antti Saarelainen on tehnyt tuon maineteon ja oppinut joensuulaishumanistien keskellä uusia taitoja, kuten feminismin. Jokainen f-sanaa myönteisessä mielessä käyttävä poliitikko on todellinen kansallisaarre.

    Pirkanmaan vaalipiiri

    143 Anna Kontula

    Kontula_Anna

    Vasemmistoliiton ja koko Suomen terävintä kärkeä edustava Anna Kontula on viimeinen renessanssi-ihminen. Hän ei epäröi pistää itseään likoon vaikeammissakaan asioissa. Poliitikkona, tutkijana ja tietokirjailijana hän on erikoistunut aiheisiin, jotka ovat usein epämuodikkaita ja suuren yleisön silmissä pahimmillaan hyvinkin epäilyttäviä – olivat nämä sitten rakennusmiehiä tai seksityöläisiä. Kontulan ajattelua voisi kuvata eräänlaiseksi äärirealismiksi, joka on yleensä niin aukotonta, että poliittisille opponenteille ei jää muita vasta-argumentteja kuin hänen henkilönsä arvostelu.

    Hämeen vaalipiiri

    25 Elisa Lientola

    Lientola_Elisa

    Vasemmistoliitto on kulttuuripuolue par excellence. Eduskuntaryhmässä on aina ollut kirjailijoita ja runoilijoita. Lahtelainen Elisa Lientola on kuvanveistäjä, joka myös opettaa kuvataiteita. Hän tietää taiteilijan arkeen ja toimeentuloon liittyvät ongelmat, mutta myös syyt ja motiivit taiteilijan uran valitsemiseen. Millään tavalla se ei ole ehdokkaalle haitaksi, että hän tulee Helsingin ja suurten yliopistokaupunkien ulkopuolelta. Kallion kulttuuripiireissä kun helposti unohtuu, millaisessa ahdingossa maakuntien taiteilijat tai sellaisiksi haluavat ovat.

    Satakunnan vaalipiiri

    71 Raisa Ranta

    RaisaRanta

    Taas yksi insinööri? Kyllä vain! Porilainen Raisa Ranta on punavihreä feministi, joka – äärioikeiston suosimaa verbiä käyttääksemme – homorummuttaa surutta sukupuolten ja seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä yhdistellään henkilö- ja listavaalin ominaisuuksia siten, että jokaisen ehdokkaan saama ääni menee osaksi listan yhteistä vertauslukua. Henkilökohtaisella äänimäärällä ratkotaan sijoitus läpimenijöissä. Satakunnassa tämä on tärkeää, sillä vaalipiiri on perinteisesti lähettänyt parlamenttiin Vasemmistoliiton oikeistosiipeä edustavan Jari Myllykosken. Nyt olisi aika kokeilla kandidaattia vasemmalta.

    Kaakkois-Suomen vaalipiiri

    61 Taneli Hämäläinen

    Hamalainen_Taneli

    Trolli eduskuntaan! Taneli Hämäläinen on tuttu nimi City-lehden lukijoille ja erilaisille kuokka- ynnä kiakkovieraille. Provokatiivisesta kirjoitustyylistään ja tavattomasta kirjoitusnopeudestaan tunnettu toimittaja ei välttämättä ole eduskunnassa aivan kuin kotonaan, mutta se riittää, jos on kuin vieraissa kävisi. Vasemmistoliittoa on aina vaivannut pyrkimys jonkinlaiseen ylikorrektiin salonkikelpoisuuteen, jotta kukaan ei vain suhtautuisi puolueeseen häirikkönä. Kirosanoja ja sormella osoittelua välttelemällä saavuttaa varmasti protokollamestarin suosion, mutta varovaisen on turha odotella klikkauksia.

    Varsinais-Suomen vaalipiiri

    134 Li Andersson

    Andersson_Li

    Image-lehti teki männä syksynä Vasemmistonuorten puheenjohtajasta ja eurovaalien ääniharavasta kansijutun otsikolla ”Hän on vasemmiston ainoa toivo”. Päätoimittajan mukaan otsikko on tarkoituksellisesti kärkevä, mutta osittain se on myös totta. Vasemmistoliitto on käynyt läpi hurjan sukupolvenvaihdoksen, joka alkaa olla valmis kautta maan. Vuonna 1987 syntynyt Li Andersson kuuluu ikäluokkaan, jolle koko Neuvostoliitto on pelkkä luku historiankirjoissa, eräänlainen myytti – hiukan niin kuin natsi-Saksa tai Brasilian keisarikunta. Pyyleville toimittajasedille ja oikeistopuolueiden ideologeille nuoret vasemmistolaiset ovat vaikea ongelma. Nelikymppiset puoluekaaderit sentään ovat kasvaneet itäblokin varjossa, mutta parikymppisten maailma on aivan toinen. He ovat eläneet lapsuuden, jossa Venäjällä vallitsee villi markkinatalous, Virosta laivataan pakettiautoittain viinaa, Suomi on jääkiekon maailmanmestari ja Keanu Reeves käyttää Nokian kännykkää taistellessaan tekoälybotteja vastaan keinotodellisuusmatriisissa.

    Uudenmaan vaalipiiri

    163 Oula Hyrske

    Oula Hyrske

    Keski-Uudenmaan alue lienee suurimmalle osalle suomalaisista vain radanvarteen noussutta kerrostalomaisemaa, mutta kyseessä on myös yli sadantuhannen asukkaan tilkkutäkkikaupunki. Poliittinen valta Tuusulanjärven rantojen hegemoniakamppailussa on painottunut pikemminkin etelään Keravalle kuin pohjoiseen Järvenpäähän. Vasemmistoliiton Uudenmaan listalla on hurja joukko hyviä ehdokkaita, mutta nostettakoon nyt jalustalle Oula Hyrske. Järvenpääläinen perheenisä on loputtoman ahkera politiikan tekijä ja tunnustettu kulttuuriammattilainen. Kyllä eduskuntaan mahtuu myös muita muusikoita kuin Mikko Alatalon kaltainen ankea populisti.

    Helsingin vaalipiiri

    29 Veronika Honkasalo

    Honkasalo_Veronika

    Vasemmiston tohtoriosastoon kuuluva nuorisotutkija Veronika Honkasalo on hankkinut kannuksensa opiskelija- ja järjestötyössä ennen kuin nousi rakettimaisesti mukaan puoluepolitiikan kovaan ytimeen. Monikulttuurisuuden raskaan sarjan ammattilainen kuuluu siihen joukkoon ihmisiä, joita niin sanotut maahanmuuttokriitikot vainoavat pahimmillaan hyvinkin henkilökohtaisesti. Kun faktoja ja väitteitä ei osata kumota toisilla faktoilla ja vastaväitteillä, hyökätään ihmisen kimppuun. Onneksi tämä ei ole turmellut Honkasalon loistavaa huumorintajua ja kykyä nähdä asiat todellisessa mittakaavassaan – molemmat ominaisuuksia, joista punavihreässä kuplassa ei luoja paratkoon ole ylitarjontaa.

  • Pienissä häissä

    Lauantaina 8. kesäkuuta Armon vuonna 2013 Hälsinglandin ja Gästriklandin herttuatar, prinsessa Madeleine Thérèse Amelie Josephine, menee naimisiin herra Christopher Paul O’Neillin kanssa. Hääpäivä on valittu siten, että se paitsi osuu näppärästi lauantaille eli viikonloppuun, myös tekee prinsessasta kunniallisen naisen vain pari päivää ennen hänen 31. syntymäpäiväänsä.

    Avioliittoa on pidetty monella tavalla riskialttiina. Monarkistipiireissä suhdetta on pidetty liioitellun morganaattisena, semminkin kun kaksisataavuotista Bernadotte-sukua monin paikoin yhä paheksutaan nousukkaina. Lisäksi herra O’Neillin persoonaa kavahdetaan – mies kun vaikuttaa suhtautuvan hovitoimittajiin ja koko kuninkaalliseen julkisuuteen nuivasti.

    Vasta reilut kaksi vuotta tunteneen pariskunnan kiirettä sännätä kihloihin on pidetty epätoivoisen pikkusiskon yrityksenä kohota samalle prestiisin tasolle, jolla kruununprinsessa Victoria on kellunut jo vuosikaudet. Kun edellinen kihlakumppani narahti seksistä norjalaisen käsipalloilijattaren kanssa, prinsessa Madeleinelle tuli kiire ottaa ensimmäinen vastaantulija puolisokseen.

    Mutta tämähän on vain pahaista juoruilua.

    Chris O’Neillin tausta on hyvin erikoislaatuinen. Hänen äitinsä on ”seurapiiriammattilainen” ja edesmennyt isänsä pankkiiri. Hänellä on myös viisi sisarpuolta johtuen vanhempiensa lukuisista avioliitoista. Lontoossa syntynyt, Sveitsissä kasvanut Ison-Britannian ja Yhdysvaltain kansalainen on uskonnoltaan roomalaiskatolilainen, mikä saattaa myöhemmin tuottaa ongelmia. Paavinuskoinen kun ei näet saa avioeroa kuin hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

    Madeleinen ja Chrisin häät televisioidaan, onneksi, ja seremonia alkaa lauantaina kello 17.00 Suomen aikaa.

    Samana päivänä televisioidaan (toki vain netitse) myös Vasemmistoliiton puoluekokous Tampereella. Osoitteesta http://puoluekokous.vas.fi/live/ voi seurata kaksipäiväisen kokouksen kohtalonhetkiä. Myös Kaasuputki-blogi on paikalla seuraamassa tilannetta ja raportoimassa kuulumisia tuoreeltaan.

  • Hullutusneuvottelut

    Kun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hän neuvottele hallitustunnustelija Jyrki Kataisen kanssa edes hallitukseen menemisen ehdoista, se palkittiin suosionosoituksin. Soinin toki juorutaan olleen omaan yksimieliseen päätökseensä tyytymätön, mutta kun jytky on puhunut, Soinikin joutuu sommittelemaan turpansa poikkeuksellisen tiukasti rullalle. Sääli sinänsä, sillä Soinilla ei oikeastaan ollut mitään motkottamista jo väistyneen hallituksen linjauksissa. Perussuomalaiset olisi sopinut kivuttomasti kepuksi kepun paikalle.

    Voittajan tuska on luettavissa sappea tihkuvista blogi- eli plokimerkinnöistä. Soinin tyyli, joka perustuu kolmen sanan kappaleisiin ja teennäiseen lupsakkuuteen, natisee jo liitoksissaan nillittäessään niin Paavo Arhinmäestä kuin Päivi Räsäsestä:

    Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.

    Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.

    Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.

    Lisäys (24.5.2011): Timo Soini äityi riehumaan eduskunnan täysistunnossa, jossa Portugalille annettavan lainan takauksesta keskusteltiin. Tämän linkin takana on Arhimäen puheenvuoro. Huomatkaa Soinin rikkinäinen levy, joka hokee vain ”ensi viikosta”.

    Timo Soinin suuri suru on siinä, että hänen poliittinen uransa ei saa kruunuaan. Saavutukset hakevat jo vertaistaan ja jokin painava superministerin salkku olisi sopinut vaalivoiton päälle kuin marenki britakakkuun. Mutta nyt Veikko Vennamon ihmelapsi miettii ohimo tykyttäen, kuinka hän onnistui hävittämään loppumetreillä koko vaikutusvaltansa. Paimen vilkuilee murheissaan katrastaan: 39 kansanedustajan jättiryhmä on täynnä pässejä, jotka kieltäytyvät edes kokeilemasta, olisiko nurkkaan ajetulta Jyrki Kataiselta lypsettävissä etuja.

    Siinäpä vasta äänestäjien pettämistä! Puoluetuki ja kansanedustajapalkka kelpasi koko konkkaronkalle Kike Elomaasta Jussi Halla-ahoon, mutta ainuttakaan lupausta ei näemmä ollut edes aietta pitää.

    Ei sillä, että lupauksia olisi edes annettu.

    Samaan aikaan täipuolueet, Vasemmistoliito (14 edustajaa) ja Vihreät (10), pystyvät kiristämään kokoomusjohtajalta toinen toistaan vasemmistolaisempia klausuuleja vaaliohjelmaan. Se tuntuu ottavan erityisen koville Soinin elimistössä, koska ylisanat ajautuvat jo sfääreihin:

    Tämä on rappion toteemi, huijauksen huippu.

    Mitäpä Paavo Arhinmäki vastaisi, ellei:

    Hehehtshhh!

    Vakavasti sanottuna kun vaalivoittaja kieltäytyi käyttämästä vaalivoittoaan mihinkään muuhun kuin verorahojen imuroimiseen aatteettomalle populistipuolueelleen, tarjoutui häviäjille kultainen tilaisuus kääntää tappio voitoksi. Näin Arhinmäki ojensi Timo Soinia Kansan Uutisissa:

    Kritiikki siitä, että on muodostumassa häviäjien hallitus, osuu oikeaan, mutta näin on siksi, että vaaleissa oli vain yksi puolue, joka selkeästi voitti, ja se jättäytyi oma-aloitteisesti pois hallitusneuvotteluista

    Neuvottelut ovat kesken. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta jo yksinomaan Vasemmistoliiton – ja Vihreiden – läsnäolo neuvottelupöydässä pakottaa Jyrki Kataisen ja pienessä määrin Jutta Urpilaisenkin reivaamaan purjeitaan pahimman uusliberalismikiiman osalta.

    Mielenkiintonen seuraus Vasemmistoliiton poliittisesta rohkeudesta on se, että vaikka Vasemmistoliitto jäisi pois hallituksesta, hallitusohjelma saattaa olla näiden neuvottelujen jäljiltä sosialistisempi kuin kymmeniin vuosiin.

    * * *

    Pieni ongelma Paavo Arhinmäellä on. Vasemmistoliiton kannattajakunnassa on fraktio, jolle puoluejohto on myrkkyä joka tilanteessa. Kun Arhinmäkeä oltiin valitsemassa puheenjohtajaksi, hänen ”tiedettiin” olevan Esko Seppäsen aivopesemä äärivasemmistolainen taistolaisrobotti. Nyt Arhinmäen ”tiedetään” syleilevän kokoomuslaista yksityistämisohjelmaa ja jakelevan Portugalille biljoonia euroja pankkitukea legendaaristen ministeri-Audien toivossa.

    Nämä niin sanotut vasemmistohakkaraiset eivät missään tapauksessa halua, että Vasemmistoliiton vaaliohjelman vaatimukset pyrittäisiin toteuttamaan. Eivät edes sitä vähää, että puoluejohto marssisi keskustelemaan näistä mahdollisuuksista pääministerikuumeessa hehkuvan Kataisen kanssa.

    Jollekin kaikki on aina väärin, vaikka koko puolueohjelma toteutuisi jokaista pilkkuaan myöten. Jos Jyrki Katainen julistaisi kesäkuun alussa Suomen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jollakin netin keskustelupalstalla olisi tämä sama kommentti:

    Taivas varjele, mikä sieltä tulee, voi vain köyhä väki ihmetellä. Seuraavat vaalit ja ääni vaihtuu Persuille.

    Kaitselmus yksin tietää, miksi vasemmistohakkaraiset äänestävät puoluetta, jonka ne eivät haluavan käyttävän poliittista valtaa; jonka puoluejohtoa he epäilevät kaikesta pahuudesta ja jonka tavoitteita he eivät allekirjoita. Kaiken järjen mukaan heidän tulisi juuri tällaisista syistä kannattaa Perussuomalaisia, jossa puoluejohdon ei tarvitse ikinä pelätä osallistuvan politiikantekoon.

    * * *

    Facebookissa Vasemmistoliiton soturi, Karoliina Öystilä, kirjoitti tärkeän muistutuksen kaikille selkäänpuukottajille:

    Karoliina Öystilä luettuaan keskusteluja täällä, haluaisi muistuttaa vasemmistoliittolaisia sekä puolueen kannattajia ja symppareita tärkeästä oikeusvaltion periaatteesta: syytön, kunnes toisin todistetaan. Luotetaan nyt meidän neuvottelijoihin, odotetaan, että tiedetään ensin millainen hallitusohjelmasta tulee, ja päätetään vasta sitten, onko se sellainen, että voimme olla mukana. Ei revitä pelihousujamme vielä tässä vaiheessa.

  • Mörrimöykyn kolo

    Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

    Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

    Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

    Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

    Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

    Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

    Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

    Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

    Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

    Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

    Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

    Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

    On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

    Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.

  • Japani: uutiskooste

    Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.

    Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.

    Ja hyvin onkin onnistuttu!

    Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.

    * * *

    Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.

    Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.

    Lieneekin paikallaan muistuttaa Helsingin Sanomain lehtiartikkelista vajaan kolmen vuoden takaa: ”Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta”. Kun oikein pinnistellään aivoja, saattaa jossain synapsissa välähtää.

    Rahaa!

    Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?

    Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.

    Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainen oli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.

    Kataisen kintereillä Ben Zyskowicz harrasti jyristelyä:

    – Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.

    Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.

    Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.

    (Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)

  • Joulukalenteri: Itsenäisen Suomen leijonakimara

    6

    Työväenpuolue Kokoomus ja ympäristöpuolue Vihreät ovat haudanneet historialliset sotakirveensä. Suomalaisen puolueen yli satavuotinen hajaannus on tällä haavaa ohi. Edistyspuolue on omaksunut suomettarelaisten pää-äänenkannattajan nimen motokseen eduskuntavaaleissa ja jopa vanhasuomalainen kokoomuslogo kelpaa nusujen vaalitunnukseksi.

    Oletettavasti nuorsuomalaiset haluavat viestinnällisillä uudistuksillaan osoittaa, että he ovat tyytyväisiä konservatiivien uusiin, liberaaleihin avauksiin sekä tiukkoihin Venäjä-kannanottoihin. Ja toisaalta he kertovat itse palanneensa pitkältä korpivaellukseltaan takaisin mitä porvarillisimman emäpuolueen helmoihin.

    Muut puolueet, kuten Vasemmistoliitto, pohtivat vielä omia siirtojaan. Vassareiden tapauksessa paluu isänmaallisille juurille olisi vieläkin helpompaa, onhan punainen leijonalippu itsenäisen Suomen ensimmäinen valtiollinen tunnus.

  • Vasemmistoristeily

    Kertomus mereltä.

    Suomen Kuvalehden uudissanakilpailu

    – Teillä on rollup, Aatto Takala sanoi.

    Vihreä nuori oli saapunut Pelmenit-ravintolaan yhdessä kohupamfletisti Anto Ruskon kanssa. Hiukan julkean kuuloinen huomio oli osoitettu nurkassa kyhjöttävälle pitkulaiselle kassille, jota teologi Vetinen oli kanniskellut Kontulasta asti.

    – En edes tiennyt, että niillä on nimi, maisteri Sivula puuskahti pelmeniannoksensa takaa.

    Sanottakoon, että kyseinen maisteri oli Kansan Arkiston työntekijä, jonka avuliaana, jos kohta hiukan krapulaisena roudarina ylioppilas Vetinen oli ollut ennenkin – tehtävänään kantaa erityisesti pitkiä ja viheliäisiä tavaroita.

    Mietteliäs Rusko mulkaisi puheenaiheena ollutta esinettä ja loihe lausumaan:

    – Mä en pidä englanninkielisistä nimistä. Mikä se voisi olla suomeksi? Nostake?

    – Nostake! Se on hyvä! huudahti Takala ja julisti Ruskon maailman lyhimmän uudissanakilpailun voittajaksi.

    Venäläinen perinneruoka oli tasoitellut hiukan teologi Vetisen kolmannen päivän raskasta kankkusta, jonka vakava kirjamessuilu oli aiheuttanut. Hän imaisi Fizz-siiderin kurkkuunsa ja kiitti punavihreää ateriaseuraa inspiroivasta keskustelusta. Matkan oli jatkuttava.

    Varovaisesti Vetinen ujutti nostakkeen ulos ahtaasta ravintolasta ja lähti seuraamaan maisteria ylös Vaasankatua metroasemalle, ja lopulta Länsisatamaan.

    Stig ombord

    Maisteri Sivula selvitti matkaliput nopeammin kuin kukaan ehtii kirkkoa rakentaa. Yhdessä uskollisen juhtansa kanssa hän livahti laivaan ennen muita matkailijoita.

    Baltic Princessin konferenssiosastossa työväenhenkisten kansalaisjärjestöjen puuhakkaat aktivistit olivat jo täydellä tohinalla lastaamassa pöytiinsä karamellejä, postikortteja, heijastimia ja t-paitoja. Myös jo liian moneen kertaan mainittu Kansan Arkiston seksikäs nostake sai tuulta purjeisiinsa.

    Risteily alkoi saada hahmoaan. Ovet oli avattu suurelle yleisölle ja ihmiset punnersivat lankonkia pitkin laivaan, jossa he joutuivat ovella väijyneen muumihahmon ahdistelemiksi sekä juoksivat portaiden päässä virnuillutta klovnia pakoon.

    Baarin puolella pönötti leegio vasemmistovaikuttajia, jotka takoivat puoluejohtaja Rahinkäkeä selkään raivokkaasti. Teologi Vetinen hymyili partaansa ohi pinkaistessaan. Potrassa kunnossa näkyivät ammattiyhdistysmiehet olevan. Aivan toista kuin tällaiset aliravitut pätkätyöl… Saatana! Roimasti kiroillen hän muisti, mitä oli unohtanut. Raha, sitähän tarvitaan myös vasemmistolaisten keskuudessa! Katsomatta hän tiesi lompakossaan olevan tyhjiön lokerossa, jossa ihmiset yleensä säilyttävät merikelpoisia pankki- ja luottokorttejaan. Visa Electronilla laivassa saisi korkeintaan kölihaalauksen.

    Mikä eteen? Vasta eilen kirjamessuilla mitä kapitalistisin kustannuspäällikkö oli juottanut koko joutilaan prekariaatin sammalluskuntoon, mutta täällä laivalla koko taisteleva työväenliike vain katseli päältä köyhälistön kirjaimellista kurjistumista. Riistäjät!

    Ja juuri, kun Mikki Hiiri oli syvimmässä merihädässään, Suomen Joutsen seilasi paikalle Keravalta risteilemään lähteneen Taimenpuron pariskunnan hahmossa. Keskiuusmaalaiset ymmärsivät toverin tuskaa ja lainasivat jumaluusoppineelle solidaarisesti tukun riihikuivaa.

    Sata salamaa iskee tulta

    Risteilyohjelmaan oli liitetty monipuolisia huumoriesityksiä, joita jokainen kunnon kansalainen vältteli kuin ruttoa. Suljettu tila ja Marja Tyrni eivät kertakaikkiaan vaikuttaneet lupaavalta yhdistelmältä.

    Tervetulotilaisuus oli aikeissa kajahtaa käyntiin jossakin arveluttavassa paikassa, jota Tallink Silja kutsui Starlight Palaceksi, kello 18.45. Siitä ei sen enempää.

    Kuohuviinilasi laiskan näyttöpäätetyöläisen pehmeän käden sirossa otteessa samppanjasosialisti Vetinen vaelsi hämärään juottolaan, jonka sponsori oli ristinyt kielioppia uhmaten ”Iskelmä Baariksi”. Näpsän esitteen mukaan paikalla oli tekeillä karaoken karsinta.

    Kilpailuhenkiset vasemmistolaiset olivat jo jonottamassa lauluvuoroja. Varauslista piteni nopeasti parituntiseksi, mistä mallikoulusta tarkoitusta varten rekrytoitu karaokevetäjä varoitteli yleisöä. Kisa saattoi alkaa.

    Vantterat herrat ja rouvat kävivät kajauttamassa ikivihreitä tango- ja iskelmäteoksia. Kuta synkempää, sen parempaa. Lapin tangosta Pettäjän tieksi. Kuuluisa potkupukutaistolainen A.-N. Teerola lohdutti merisairasta työväenluokkaa Myrskyn jälkeen -tulkinnallaan, kun taas kontulalainen partatoveri Jokke Kuusio itketti yleisöä viiltävällä Lapin kesällään.

    Bloginpitäjä Vetinen lehteili pientä punaista muistikirjaansa ja tuhersi ylös jälkipolvien iloksi, että joku Markku oli laulanut Markku Aroa.

    – Mitä sä kirjoitat sinne?

    Ajatuksiinsa vaipunut jumaluusoppinut hätkähti kuin synninteosta yllätettynä. Tyrmäävän kaunis kansanedustajaehdokas Marja Rönnblad siinä nojaili kohti ja yritti vilkuilla merkintöjä.

    – Mhäm… Yhhm… Vetinen selitti ja osoitti taivalkoskelaisen hotellin mainoskynällä lavalle.

    – Kirjoita sinne: ”Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti”.

    Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti.

    Viimein myös teologinplanttu viitottiin framille. Hiukan turhaan, sillä kansandemokraattisen liikkeen veteraaneja pursuava risteilyalus ei ole mikä tahansa lähiökaraoke: edes Virve Rostin 80-lukulainen viisuhelmi ei saanut yleisöä villiksi.

    Vasemmistoliitossa karaokeen onkin aina suhtauduttu vakavuudella, johon verrattuna Kristillisdemokraattien homoliittokannat vaikuttavat kepeältä vitsailulta.

    Seilissä

    Tekstiviestien saattelemana maisteri Sivula etsiytyi työpaikaltaan karaokeravintolan koville penkeille. Surukseen hän myöhästyi. Kisa oli jo ratkennut ja ammattilaiset olivat ottaneet estradin haltuunsa. Ja heillä oli taidetta tarjolla.

    Uusi Kukka ja Ääri-kuoro viihdyttivät yleisöä kaikin voimin. Mutta on kenen tahansa ajattelevan ihmisen tunnustettava pari tosiseikkaa: musiikkia voi kuunnella kotonakin ja art shouldn’t go kapakka.

    Matkakumppanit mulkoilivat toisiaan skumppalasien yli. ”Meitä yritetään viihdyttää”, sanoivat vihaiset katseet. Itse asiassa aluksen jokaisessa ravintolatilassa oli meneillään jokin musiikkinumero, joten välteltävää riitti. Lisäksi pöytäseurueen keskuuteen oli ilmestynyt pyytämättä ja yllättäen täysinäinen luomukuohuviinipullo, jolle pitäisi tehdä jotakin.

    Nyt on muistettava, että vaikka jokainen kertomuksessa mainittu ihminen olikin vesiliikenteelle ominaisessa laitamyötäisessä, he luonnollisesti olivat ja ovat yhä tätä kirjoitettaessa sangen tietoisia Tallink Siljan järjestyssäännöistä, jotka visusti kieltävät juopottelemasta laivalla minkään muun kuin aluksen omista ravintoloista ostetun alkoholin voimalla. Tästä säännöstä lainkuuliaiset suomalaiset eivät ole kuunaan tinkineet.

    Tämä mielessään maisterin, hengenmiehen ja tiedottaja-toimittaja Paula Juuttaalan muodostama kolmikko päätti siirtyä hytin puolelle katselemaan kuohuviinipulloa. Erehtymättömällä vaistollaan uksesta kolisteli kohta läpi myös oululainen kansanedustajaehdokas, päätoimittaja Elvis P. Lahtinen.

    Ja mihinpä yksi skumppa riittäisi. Hetken harkinnan jälkeen he päättivät katsella myös kahden desilitran eli taskukoon Fernet Brancaa. Eikä se ole mitään siihen verrattuna, mitä kaikkea muissa hyteissä katseltiin.

    Eivätkä he koskaan soittaneet Haddawayta

    Kello kävi puoltayötä. Lapsiperheet, eläkeläiset ja muut iltatorkut olivat vetäytyneet lavereilleen. Pahimmat juopot taas olivat jo ehtineet sammua. Oli oikea aika uhmata karua todellisuutta. Hytin ovi yhdeksännellä kannella narahti auki.

    Teologian ylioppilas Vetinen oli maisteri Sivulan tavoin tutkinut ennen matkaanlähtöä Pyhää Kirjaa eli Facebookia, jossa oli ilmoitettu Left Hooks -klubin sijoittuvan Baltic Princessille. Mikäpä siis olisi estänyt tutustumasta viimeinkin tähän eläimellisten viidakkorytmien ihmeelliseen maailmaan? Tiskijukat Tuomanos ja Althustler olisivat tiettävästi pyörittelemässä musiikkitiedostoja.

    Diskoteekki vilisi vasemmistonuoria ja muutamia -aikuisia.

    – Onko sulla tarjota kalja? kysyi tamperelaistoveri Patu Kahvonen

    Vetinen, joka näytti tapansa mukaan äveriäältä ja hyväntahtoiselta mesenaatilta, ei kyennyt puistamaan päätään. Kuten jokainen tätä tekstiä alusta asti lukenut tietää, miesparka oli saanut kahmalokaupalla lainapääomaa. Se poltti taskussa napalmin tavoin.

    Kaikkia mahdollisia järjestöjä edustavat tutkijat, tiedottajat ja toimittajat kiemurtelivat tanssilattialla ilkikurisesti miksattujen listahittien tahdissa. Sopivin välein he rojahtivat istumaan vääriin syleihin ja verkostoitumaan toinen toistaan söpömpien maakuntadelegaattien kanssa. Muutamat degeneroituneet pikkuporvarit yrittivät tutustua jopa omiin puolueosastotovereihinsa.

    Juotavaa noudettiin baaritiskiltä katkeamattomana norona. Kertakäyttöisten muovimukien pinot kasvoivat valtaviin mittoihin. Hylättyjä pikkutakkeja, kaulahuiveja ja villapaitoja ajelehti ympäri salia kuumuuden kasvaessa trooppisiin lukemiin. Vain yksi piti tyylistään kiinni: Elvis P. Lahtinen tapaili tanssiaskelia hihaakaan käärimättä tutussa sinapinkeltaisessa kaavussaan.

    Bändärit norkoilivat dj-kopin kulmilla. Tai ainakin verkkotoimittaja Arttu Vähä-Kurkku.

    Jatkot

    – Jatkot, jatkot! kiljahtelivat ihmiset. Valomerkki oli annettu, vaikka ilta oli vasta nuori. Aamuviideltä bileet vasta alkavat sivistysmaissa.

    Kollektiivisen tajunnan rippeet muodostivat ajatuksen, jonka mukaan jokin ”Mikko Kähkönen” -niminen henkilö tiesi hytin, jossa viinaksia olisi katseltavana yli oman tarpeen. Joku, joka näytti kaikkea muuta kuin ”Mikko Kähköseltä”, väitti tietävänsä, missä tuo hytti saattoi sijaita.

    Maisteri Sivula oli jo livistänyt kuittaamaan univelkojaan hyttiinsä, mutta hänen matkaseuransa, freelancealkoholisti Vetinen, koki yhä aatteen palon siksi isona roihuavan rinnassaan, ettei juhlia ollut vielä jättäminen. Toisten samanlaisten kanssa hän taivalsi halki käytävien varmaotteisen oppaansa johdattamana.

    – Se oli viiskuuskasikolme… Ei kun kuuskolmeviisseitsemän… Hei, kenen hytin numero tää oli?

    Lopulta oikea kabiini osui kohdalle, mistä ei voinut erehtyä hitaampikaan yksilö: oviaukossa röhnötti näet tielle uupunut toveri. Sisätiloissa odotti iloinen jälleennäkeminen. Helsinkiläispoliitikot Väinämö Ullig ja Ben Mäntykukkulahan siellä olivat muiden kanssa, täpötäydessä ahtaudessa, lonkerotölkit junttapolitiikan kovettamissa kourissaan.

    Sillipurkkimainen tunnelma sai uutta eloa, kun hytin äärimmäisellä perällä liikahti peitto. Sen alta kohosi kaikkien hämmästykseksi pää ja sen viereen toinen. Koska päät eivät yleensä putkahda tyhjästä, oli ilmeistä, että vällyjen alla ne olivat kiinni kumpikin respektiivisissä vartaloissaan. Jotka puolestaan olivat kiinni toisissaan. Päiden omistajat antoivat ärtyneenä ymmärtää, että heillä oli meneillään tärkeitä asioita, jotka eivät kaivanneet ylimääräisiä todistajia.

    Viipymättä hytti tyhjeni. Valitettavasti ovea ei voitu sulkea ennen kuin kynnyksellä makoillut poliitikonalku oli saatu kammettua pois.

    – Malttakaa vielä hetki, Vetinen huusi ovenraosta kiskoessaan muiden mukana onnetonta ihmistulppaa käytävän puolelle. Viimeinen näky sulkeutuvasta ovesta osoitti, että YYA-sopimuksen hierominen eteni rivakasti. Housut olivat jo puolisääressä.

    Jatkojen jatkot

    – Minne nyt? teol. yo Vetinen kysyi viereensä ilmaantuneelta naiselta, joka kanniskeli punaviinikartonkia.

    – Jatkoille, nainen vastasi iloisesti.

    Seurue hajaatui. Karriääripoliitikot Ullig ja Mäntykukkula olivat jo kaikonneet teilleen – mahdollisesti parin tunnin päästä odottavia kokousvelvoitteitaan muistaen – mutta yhä pieni joukko jaksoi pitää perinteisen suomalaisen juomakulttuurin lippua korkealla.

    Lyhyen erämaavaelluksen jälkeen joukko saapui portaikon vieressä olevaan aulatilaan. Punaviininainen perusti paikkaan leirin.

    Myös Vetinen oli aikeissa istua alas, mutta ensin hänen piti tutkia käsiään. Ne tuntuivat oudoilta.

    Pienellä havainnoimisella hän ymmärsi kantavansa käsissään jotakin. Toisessa kourassaan hän huomasi diskosta asti mukana kulkeutuneen muovituopin, jossa oli yhä tilkka siideriä. Hyvä, se oli laillista viinaa, jota sääntöjen mukaan sai juoda. Sen sijaan toisen käden sisältö vaikutti epäilyttävämmältä. Hetken aikaa esinettä tarkasteltuaan teologi päätteli sen olevan tuoli.

    Hän istahti jakkaralle ja kumosi siiderin kurkkuunsa.

    Piknikpaikka oli sikäli onnettomasti valittu, että sen läpi kulki jatkuva liikenne. Hytteihinsä ties kenen luota palailevat ammattiyhdistystoimitsijat murahtelivat kirotulle nuorisolle, joka vain istuu käytävällä juopottelemassa eikä tee mitään hyödyllistä. Aamuvirkkujen lasten vanhemmat osoittivat pilteilleen varoittavia esimerkkejä viinapirun turmeluksesta. Eikä siivoojakaan vaikuttanut antavan liiaksi arvoa työväenpuolueen nuorille lupauksille.

    – Mennään aamiaiselle, sanoi punaviininainen.

    – Mennään, sanoi Saima Juurinen.

    Kaikki maksaa

    Saima Juurinen oli ilmestynyt jatko-jatkoseureelle niin kuin ilmestykset tapaavat tehdä – kuin salama kirkkaalta taivaalta tai palava pensas autiomaassa. Teologi Vetisen iloksi hän ei kuitenkaan pyrkinyt esiintymään sanansaattajana tuonpuoleisilta voimilta, vaan lähinnä pysymään hengissä.

    – Mulla on tunnin kuluttua puoluevaltuusto ja heti sen perään Vasemmistonaisten kokous, Juurinen murahteli johdattaessaan hyvän paimenen tavoin lampaansa kohti aamiaisbuffettia.

    – Pystylähtö, kahvia ja torkut, Vetinen vastasi, ja lisäsi: – Onneksi mulla ei ole mitään.

    Myöhemmin ilmeni, että hän oli erehtynyt.

    Hidas aamiaisseremonia eteni sääntöjen mukaisesti. Vetinen haarukoi suolavajeen runtelemalle elimistölleen välttämättömiä hivenaineita nakkien, lihapullien ja kananmunien hahmossa. Kun hän iski haarukkansa maksapasteijaan, hän teki päivän ensimmäisen ison virheen.

    Hän hyvästeli punaviininaisen, Juurisen ynnä muut kumppanit ja lähti onnahtelemaan kohti omaa hyttiään.

    Kello 12 Vetinen heräsi. Maisteri Sivula oli ilmeisesti jo töissä näyttelyosastollaan. Laivan keinuminen häiritsi. Maailma tuntui reagoivan laivan liikahduksiin viipeellä. Ikään kuin ilma olisi ollut elohopeaa.

    Hän tutki muistikirjaansa, jonne on ilmestynyt puolen sivun kokoisin kirjaimin mielipide: ”Ulkona on Viro, voiko olla turhempaa?”

    Sana saattoi olla myös ”Viiro”.

    Vetinen kömpi ylös vuoteeltaan, kävi suihkussa ja alkoi miettiä, miten hämmästyttävän hyvin tämä neljättä päivää jatkunut juopottelu oli onnistunut. Hirvittävää pämppäämistä ja silti olo näin hyvä.

    Vain muutamaa sekuntia myöhemmin jumaluusoppinut tunsi tarvetta vuodattaa Pyhän Hengen. Hän polvistui hyttiin tätä varten asennetun valkoisen kotialttarin ääreen.

    Äärettömän pahan maksapasteijan maku ei poistunut suusta koko päivänä.

    Finaalissa

    Kolmannella yrittämällä teologian ylioppilas Vetinen pääsi pois hytistä. Matkapuhelin näytti tyhjyyttä. Maisteri Sivula oli kadonnut. Päätä kivisti. Eikö tämä matka pääty koskaan?

    Vetinen tutki 25-vuotiasta rannekelloaan ja siirsi sen tunnin verran taaksepäin. Talviaika oli koittanut. Risteilyn loppu häämötti jälleen loitommalla horisontissa.

    Sunnuntain ohjelma oli aamun puoluevaltuuston jälkeen viihdepitoinen. Taikuri Luttinen väänsi kaskua Starlight Palacen täpötäydessä salissa ja jossain kaukana taas kerran odotti vuoroaan Marja Tyrni. Rotevat vasemmistoaktivistit muikistelivat komeljanttarille suupieliään ja läpsyttivät kämmeniään sopivin väliajoin. Alkoholin pakahduttava tuoksu lehahteli baaritiskiltä ja tuopeista kääntäen pappiskokelaan vatsan yhä uudelleen ympäri. Hän yritti sännätä pakoon, muttei tiennyt, kummalta puolelta ohittaisi sosiologi Laina Vesalan, joka hehkeänä pasteeraili kapeassa aulatilassa ottamassa vastaan ihailevia katseita.

    Viimein maisteri Sivula yhytti matkakumppaninsa ja ehdotti, että viikatemiehen apulaiselta näyttävän Vetisen kannattaisi kokeilla kävelyä kannella. Happi kun tavallisesti on hyväksi.

    Darratoipilas Vetinen avasi oven kävelykannelle. Sankka tupakansavu täytti keuhkot.

    Hän kääntyi kannoillaan.

    – Sulla on vettä! karjaisi vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kautta aikain sirorakenteisin edustaja, näyttämötaiteilija Raisu Lusso ja vaati teologi Vetistä hellittämään hetkeksi otteensa kivennäisvesipullosta, johon tämä oli takertunut kuin viimeiseen oljenkorteen. – Aah! Tää on vissyä!

    Kun laiva kolmenkymmenenseitsemän vuoden Odysseian jälkeen lopulta kiinnittyi Länsisataman kaijaan, Vetinen koki jo olevansa kävelykunnossa. Hän heitti hellät jäähyväiset Itämeren Prinsessalle ja marssi ulos.

    Helsingin tanner keinui enää vain hiukan.