Perinteisen joulun viettäminen on turhaa puhetta, ellei se ole kirjaimellisesti perinteinen joulu. Jos joulunviettotapoihin ei sattumalta ole kuulunut lanttulaatikko Suvi Teräsniskan mummon lappilaisessa savupirtissä tai rekiajelu joulukirkkoon Taavetin ja Tiinan kanssa, näiden tapojen ottaminen käyttöön ”perinteiden vuoksi” on koko perinteen käsitteen vääristämistä.
Poliisitiedotteissa ”perinteiset menot” tarkoittavat yleensä puukotuskuolemia aamuyön grillijonossa tai mustasukkaista tappelua esikaupunkikaksiossa. Virkavalta tarkoittaa sillä yksinkertaisesti sitä, että sama kaava on toistunut vuodesta toiseen.
Ja poliisi on tietysti oikeassa. Perinteet ovat tällaisia.
Kukaan ei pakota seuraamaan perinnettä. Sitä voi kehittää tietoisesti. Mutta vasta sukupolvesta toiseen toistuva piinallinen rutiini tekee niistä aidon tradition. Sitä ennen on puhuttava pelkistä uusmuotoisista muoti-ilmiöistä.
Eräs kansallinen ja kenties jopa kansainvälinen jouluperinne on Vapaa-ajattelijain liiton ikuinen havainto siitä, että joulu ei ole ”oikeasti” kristillinen juhla. Tämän huomion taustalla on asiakirjoihin perustuva tutkimustieto kaksituhatta vuotta sitten vietetyistä talvipäivänseisauksen tienoon juhlapyhistä. Ja niin kuin Jeesus-lapsi syntyy aina uudestaan, niin sikiää myös tämä uutinen.
Tämä paljastus tuodaan keskusteluun suureen ääneen, sillä jollakin mystisellä tavalla 1 700 vuotta huolellisesti dokumentoitua kristillistä joulunviettoa kaikkine evankeliumeineen ja seimikuvaelmineen menettää kaiken oikeutensa olla olemassa, mikäli jostain raunioista kaivetaan persialainen savenpalanen, jonka mukaan 25.12. vietettiin paikallisen jumalkuninkaan syntymäpäivää kolmetuhatta vuotta sitten.
Kenties jonakin jouluna voisimme kokeilla pyhien viettämistä ilman loputonta vääntöä oletetuista esihistoriallisista hedelmällisyysriiteistä. Suomessa Joosef ja Maria ovat taivaltaneet Betlehemiin joulun alla synnyttämään Vapahtajaa ainakin 1300-luvulta asti, jolloin viimeinen pakana käännytettiin paavinuskoon Hämeen perämetsissä.
Anteeksi vain, uuspakanat, se juna meni jo. Jeesus ei poistu joulusta pelkällä mediatiedotteella.
Jos ulkona ei ole lunta, joulu on pilalla. Miksi ei oteta mallia juhannuksesta? Jos jussina on lunta, siitä veistellään vielä eläkepäivinäkin anekdootteja. Säähäiriö ei ole maailmanloppu, vaan vitsin aihe.
Mutta jouluna ei saa ottaa rennosti, jättää suorittamatta.
Oireellista joulunvietossa on, että suunnilleen pyhäinpäivästä alkaen toimittajat ja kansanvalistajat sekä aktiiviset ITE-journalistit alkavat syytää ilmoille huoltaan joulun kaupallisuudesta, kristillisten arvojen rapistumisesta ja pikkujoulukauden viinankatkuisesta promiskuiteetista. Samaan aikaan samat tahot täyttävät bloginsa, naistenlehtensä ja sosiaalisen mediansa jouluaskartelulla, jouluruokaohjeilla ja pikkujoulukutsuilla.
Aivot menevät umpisolmuun kaamoksen saavuttaessa huippunsa. Sielussa alkaa kehkeytyä vihaisen konservatiivin katkera taistelu kulttuurirelativisteja, agnostikkoja ja mukavuudenhaluisia laiskureita vastaan. Viikko sitten piti vaatia kirkon ja valtion erottamista, nyt vedetään herne nenään, kun päiväkodissa ei laulettukaan adventtivirsiä.
Perkele, muslimienko takia lapseni koulussa ei ole enää joulujuhlaa, vaan puurojuhla? Vihainen vanhempi ei edes yritä muistaa, että hän itse on eronnut kirkosta jo ennen homoiltaa ja että hänen kouluaikanaan lukukausi päättyi kuusijuhlaan.
Perinteet rassaavat. Jos kaikki ei ole niin kuin silloin täydellisenä vuonna 1986, sotaveteraaneja loukataan.
Ollaan huolestuneita, kun jumalattomat nuoret korvaavat kinkun jollakin kasvisversiolla. Vaikka aikajanalla ei tarvitse peruuttaa kuin kaksi sukupolvea, ja joulupöydästä on kadonnut kaikki liha. Omat isovanhemmat viettivät joulunsa lipeäkalan ja lanttulaatikon merkeissä, mutta nyt tanskalainen suolakinkku on Jeesuksen syntymäkertomusta tärkeämpi osa joulunviettoa.
Kolmen päivän loman aikana ajetaan satoja kilometrejä ympäri Suomea vain, koska kuvitellaan, että lapset haluavat jouluksi mummolaan ja toiseenkin mummolaan sekä Liisa-tädille, Raimo-enolle ja isän armeijakaverin mökille. Lapsilta ei kysytä.
Kolmannen adventtisunnuntain saarnateksti keskittyy jo yksinomaan varoittelemaan väkivallasta ja alkoholista. Neljäntenä sunnuntaina enää rukoillaan Jumalaa estämään lisää murhia tapahtumasta. Joulu on hengenvaarallinen juhla. Yksinäiset menevät orteen, perheelliset kuolevat isän kädestä. Eikö olisi helpompaa jättää juhlat väliin kuin menettää henkensä?
Universumin kristillisin osakeyhtiö Sanoma on ottanut kantaakseen lähetyssaarnaajan kirkkaana pimeydessä loistavan soihdun. Kaamos-Suomen vaipuessa synkkään pakanuuteen on Ilta-Sanomat huutavan ääni korvessa: yhtenä rintamana käykäämme puurojuhlia vastaan!
Jo aiemmin lehti oli peräänkuuluttanut laajojen kansalaispiirien yhteisadressia, jossa toivottiin kiellettäväksi kaikki muu kuin eduskunnan joulujuhlavaliokunnan esityksen mukainen ”maan tapa”. Ja kuten Pyhä Kirja opettaa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan: jo kymmenettuhannet sisäisen Jeesus-lapsensa löytäneet kuluttajat ovat raapustaneet puumerkkinsä vetoomukseen.
Sanoma Oy:n kustantama iltapäivälehti oli ynnännyt yleisesti hyväksyttäviksi joulumenoiksi mm. nämä:
Jouluevankeliumi
Enkeli taivaan -virsi
Joulukuvaelma
Mietinnöstä puuttuvat yhä tiernapojat sekä Heinillä härkien kaukalon, mutta epäilemättä nekin tullaan liittämään mukaan kokonaisuuteen.
Listasta on jätetty pois myös – pakkoruotsin vastustajien takia? – ajatus Lucia-neidon liittämisestä mukaan ikuisiin jouluperinteisiin. Olisikin kenties mitä suotavinta, että tämä tapa kiellettäisiin niissä kunnissa, joissa väestöstä ruotsinkielisiä on alle 8 % tai korkeintaan 3 000 henkeä. Muualla se olisi sakon tai korkeintaan kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen uhalla pakollinen.
* * *
Ehdottoman tarkkoja sekä Ilta-Sanomissa että sen lukijakunnassa ollaan juhlan nimestä. Suomalaisen peruskoulun ja kunnallisen päivähoitolaitoksen tuhatvuotisten perinteiden mukaan kyseistä juhlaa ei saa sanoa puurojuhlaksi, sillä se pilkkaisi sotaveteraaneja ja Jumalaa.
Se on joulujuhla. Niin kuin se oli jo talvisodassa. Raippaa toisinajattelijoille.
Surureunainen juttunosto mässäilee eräiden koulujen maailmallisella kevytmielisyydellä. Niin on Jumala hylätty. Sodoman peruskoulu ja Gomorran lukio! Olisiko Sanoma Oyj jo älynnyt vilkuilla Raamattuopiston omistusten suuntaan? Näppärällä yrityskaupalla kansallinen mediamonopoli saisi itselleen myyvemmän nimen, joka samalla vastaisi paremmin korporaation uutta, uskonnollista sisältöä.
Mutta ihan jo joulurauhan nimissä on kysyttävä, pitäisikö Iltiksen hiukan panna sordiinoa siihen moraaliseen närkästykseensä. Ketunhäntä näkyy kuitenkin koko ajan kainalossa.
Päivitys (9.40)
Aiheesta muualla blogattua:
Johanna Rojola: Hei me lietsotaan! (@ Facebook, ei näy välttämättä kaikilla)
Ilta-Sanomilla on kolme päätoimittajaa ja oletettavasti yhdessä kolmasosassa tästä Kerberoksesta välähti ajatus, jonka mukaan lehti voisi vielä kerran tarttua leijonariipusmiehiä nänneistä (tai mistä ruumiinosasta nyt milloinkin) ja lypsää ahdistavalla monokulturismilla mainostuloja.
Suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa vietetään näinä päivinä joulujuhlia. Tutut laulut ja esitykset on kuitenkin yhä useammasta paikasta karsittu: jouluevankeliumia ei esitetä, eikä Enkeli taivaan -virttä kuulla.
Monessa koulussa ja päiväkodissa on tehty päätös, että uskonnollisista ohjelmanumeroista luovutaan aikojen ja ympäristön muuttumisen vuoksi. Kenenkään vakaumusta ei tietenkään saa loukata. On tärkeää, että koulun ja päiväkodin joulujuhlasta jäisi hyvä mieli kaikille.
Mutta ovatko jouluevankeliumi ja tutut laulut uskonnollista käännyttämistä vai kulttuuriperinnön säilyttämistä? Täytyykö sukupolvien välinen ketju katkaista?
Hyvät päättäjät, me allekirjoittaneet toivomme, ettei suomalaisista jouluperinteistä tarvitsisi luopua kokonaan.
Me toivomme kouluilta ja päiväkodeilta joustavuutta: sallikaa lasten laulaa uusien laulujen lisäksi myös samoja lauluja kuin heidän isovanhempansakin ovat aikoinaan laulaneet.
Sallikaa perinteiden siirtyminen eteenpäin. Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta.
Ilta-Sanomain enkelin otsalla keikkuva pentagrammi sai myös huolestuneita lukijakommentteja osakseen.
Vips vain, yhdellä iskulla Suomi on jälleen niputettu nätiksi seimikuvaelmien saaristoksi, jossa sata prosenttia pikku pellavapäistä – eikä haittaa, vaikka sekaan lurahtaisi muutama tummakiharaisempikin – veisaa paimeniksi pukeutuneina Heinillä härkien kaukalon.
He eivät esitä virttä siksi, että se on lupsakka kansallisperinne, vaan koska heidän on pakko.
Päinvastoin kuin Ilta-Sanomat kuvittelee kristillisimmissäkään pikku pirpanoissa ei ole sisäsyntyistä evankeliumirauhasta, joka alkaa erittää kuusijuhlahormonia joka marraskuu. Edes taipumusta sellaiseen ei ole havaittu suomalaisessa dna:ssa. Vaikka tämä pohjoinen kansakunta on historiallisten sota- ja katovuosien sekä luonnonesteiden syystä jokseenkin sukurutsainen, evankelis-luterilaista joulugeeniä sille ei ole kehittynyt.
Mitä halpamaisimmin Ilta-Sanomat vetoaa nimettömiin, lukumäärältään arvattavasti mittaviin ihmisjoukkoihin, jotka ovat menettäneet yöunensa, koska joku on väittänyt netissä joskus, että jossakin on ollut kerran päiväkoti, jossa ei sinä jouluna ollutkaan Joosefia, Mariaa ja Jeesus-lasta:
Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä Ilta-Sanomiin ja kertoneet huolensa joulun kauniiden, vuosisatoja kestäneiden tapojen katkeamisesta.
Riippumatta siitä, onko opetusministerillä jostain syystä haluja sympatisoida adressia, se on muotoilultaan liian epämääräinen. Mitä ihmettä ovat nämä perinteet, jotka nyt ovat siksi suuressa vaarassa kadota, että maan suurin iltapäivälehti on katsonut asiakseen kirjelmöidä asiasta valtioneuvostolle?
Viittaavatko huolestuneet vanhemmat vaatimuksineen Ruotsin suurvalta-ajan jouluperinteisiin, jolloin savupirteissään asuneet suomalaiset lähinnä pohtivat, kuinka olla kuolematta nälkään? Vai autonomian aikana maahantuotuihin uusiin saksalaisiin muotivirtauksiin, kuten korkeakoulutettujen elitistien harrastamiin joulukuusiin? Punanuttuinen Coca-Cola-pukkikin lie vasta kuusissakymmenissään.
Onko joulukirkkoon mentävä hevosella? Pitääkö jouluruoka heittää menemään, jos kinkkuvalmisteessa on natriumglutamaattia?
Samalla logiikalla Ilta-Sanomat voisi saman tien vedota Henna Virkkuseen vaikkapa ruumiillisen kurituksen palauttamiseksi kouluihin. Vuosisatainen tapa sekin.
Perkele, palautetaan yksin häpein koko sääty-yhteiskunta. Ja otetaan nyt vaikka maaorjuus kaupan päälle.
Perinne, hyvät sanomalaispatriootit, on oikeasti jotain muuta kuin monoliitti. Sen idea on nimenomaan muutoksessa. Perinteen vastakohta ei ole edistys, vaan museo: se kaihtaa määritelmiä ja pakkoja, se muuttuu orgaanisesti ajan mukana. Jos nuuttipukit tänä jouluna yrittäisivät ahdistella naisia ja vaatia sahtia kaikista taloyhtiön huoneistoista, nostalgisinkaan kansalainen ei kauan tätä perinnettä poliisille soittamatta katsoisi.
Ilta-Sanomain ahdasmielinen vetoomus lähtee yksinomaan vääristä ja jokseenkin pelottavista olettamuksista: että jokin salaliitto on aikeissa maagisesti kieltää ihmisiä harjoittamasta omia perinteisiä joulumenojaan; että nämä mainitut joulumenot olisivat kaikilla samat; ja että opetusministerin ukaasilla nuo uhanalaiset jouluperinteet voitaisiin ”normalisoida”.
Onkohan Töölönlahden lasikuution ilmastoinnissa jotain vikaa?
Plaza.fin Ellit-julkaisu kysyi pari vuotta sitten lukijoiltaan, ymmärtävätkö he kunnioittaa kiveen hakattuja perinteitä. Vastaukset ovat Ilta-Sanomiin soittaneiden vanhempien kannalta huolestuttavia.
Mutta ei pidä ymmärtää väärin. Veisatkoot lapset virsiään, jos veisatuttaa. Tai tulipunaisten radikaali-isovanhempiensa taistolaislauluja. Perinteistä ovat huolissaan lähinnä hihhulit, sekä uskonnolliset että ateistit. Jouluvirsien laulaminen ei varsinaisesti ole kristillistä käännytystyötä – jos kohta niiden poisjättäminenkään ei ole mikään tae uskontoneutraalista kasvuympäristöstä.
Aatteet ja asenteet jylläävät kaikkialla ja lapset ynnä nuoret imevät vaikutteita ja ajatuksia kritiikittä. He ovat aitoja kulttuurirelativisteja, joille jeesukset ja puuhapetet ilmestyvät tasa-arvoisina mielipidevaikuttajina. Päiväkodissa voitaisiin juhlia (tai jättää juhlimatta) ramadanin päättymistä aivan yhtä hyvin kuin Jeesus-lapsen syntymää ilman, että lapset siitä olisivat moksiskaan.
