Kaasuputki

Avainsana: mannerheim

  • Mannerheim ja eheytys

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marskille suotiin varsin vähän vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta aina kun mahdollisuus aukeni, hänen teoilleen antoi leimansa kokonaisnäkemys, valtiomiehen näkemys. Toukokuun 16. päivän muuttaminen sankarivainajien päiväksi oli sellainen teko; se tasoitti viimeisenkin kansaa halkaisevan kuilun. Ei ole ehkä liikaa sanoa, että koko itsenäisyytemme aikana Mannerheim elävimmin oivalsi kansan eheyttämisen tarpeellisuuden.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja professorin erehdys

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Mannerheimin asunnon edustalla seisoi kerran v. 1918 vartiossa muudan professori. Ajan käydessä pitkäksi hän sytytti tupakan, mutta huomasi samassa kenraalin saapuvan. Professori koetti pitää tupakkaa piilossa takanaan ja nosti viimein lakkia. Ohi mennessään Mannerheim pysähtyi hetkeksi ja kuiskasi vapaaehtoisen vartiomiehen korvaan:

    – Sekin oli väärin.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja vieraskirja

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Kenraaliluutnantti Hannes Ignatius, joka kuoli vuonna 1941, oli Suomen marsalkan läheisimpiä ystäviä ja luottamusmiehiä. Vuodesta 1918 lähtien he jatkuvasti seurustelivat toistensa kanssa, ja Ignatiuksen vieraskirjaan on moneen kertaan merkitty nimi Mannerheim. Kesällä 1933 Marsalkka oli vierailulla maalla ystävänsä luona. Ignatius otti taas esiin vieraskirjan ja sanoi:

    – Tähän on useilla tapana kirjoittaa muutakin kuin vain nimensä. Tuollaiset ajatelmat ovat viehättäviä muistoja joskus vuosien kuluttua. Etköhän sinäkin viitsisi panna siihen jotakin nimesi lisäksi?

    Marsalkka otti kynän, harkitsi ja kirjoitti:

    23. VII. 33.

    G. Mannerheim

    Vastaleivottu sotamarsalkka.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheimilla ei ole mitään sitä vastaan

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    V. 1903 Mannerheim nimitettiin keisarillisen ratsastuskoulun erikoiseskadroonan päälliköksi, kunnia, joka oli suotu vain kaikkein etevimmille opettajille. Kuinka ihailtu ja kunnioitettu hän oli, ilmeni muun muassa siitä, että nuoremmat upseerit koettivat kaikessa jäljitellä häntä, ei ainoastaan hänen tapaansa ratsastaa ja hänen elegantteja vaunujaan, vaan hänen pukujaan ja kaikkea, mitä hän teki. Mutta hänen ratsastusasentonsa ja hänen persoonallisuutensa oli jotakin, jota oli mahdotonta jäljitellä. Se oli yhtä vaikeaa kuin matkia jonkun suuren mestarin omaa tyyliä. Epätoivoiset nuoret miehet yrittivät hankkia ainakin samanlaisia pukuja kuin Mannerheim käytti. Saappaat nyt kuitenkin saattoi saada. Niin arveli ainakin se nuori, ujo upseeri, joka tuli Mannerheimin luo ja kysyi kainosti:

    – Anteeksi, mutta onko Teillä mitään sitä vastaan, että kertoisitte minulle, missä Teidän saappaanne ovat tehdyt?

    – Ei, luonnollisestikaan ei! nauroi Mannerheim.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ei metsästä useampia jäniksiä

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Vapaussodan aikana esitettiin Mannerheimille monta ehdotusta Viipurin valtaamiseksi. Hän analysoi jokaisen suunnitelman. Hänellä oli valittavana kaksi päävaihtoehtoa, mutta erilaisissa sivunäkökohdissa oli muistuttamista. Kun kaikki mahdollisuudet oli tarkastettu, syntyi keskustelu. Mannerheim kuunteli ja lausui sitten rauhallisesti:

    – Ei pidä koskaan metsästää kuin yhtä jänistä kerrallaan.

    Sotilasneuvosto ymmärsi tarkalleen mitä hän tarkoitti eikä enää esitetty yhtään todistetta voimainhajoituksen etuisuudesta.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim kirkonpenkissä

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Juhlajumalanpalvelus, joka pidettiin tuomiokirkossa Tampereen valtauksen jälkeen oli tunnelmallinen ja harras. Varsinkin ihana laulu oli saanut kuulijat herkkään vireeseen. Mutta saarna tuntui sotureista kuitenkin vähän liian pitkältä. Sitä mieltä lienee ollut eräs keskikäytävällä etumaisena seisonut sotamieskin. Hän oli usean kerran vilkaissut syrjäsilmällä ylipäällikköä ja huomannut tällöin, ettei tämä kokonaan täyttänyt paikkaansa, vaan oli jättänyt käyttämättä parin kämmenen leveydeltä penkkiä käytävän puolella. Äkkiä sotamies teki päätöksensä ja istuutui – ylipäällikön viereen. Tämä tuntui hieman hämmästyvän, mutta hänhän on tottunut siihen, ettei hämmenny missään tilanteessa, joten hän nytkin antoi tilaa.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheimin ironia

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marskin huumorinsuoni ei ollut vuolaasti pulppuileva, hän pikemminkin tiputti leikillisyyttään pisaroittain. Välistä ne pisarat saattoivat olla varsin polttavia ja syövyttäviä, mutta niitä oli aina juuri täsmälleen tarpeeksi.

    Nuorena upseerina chevalierkaartissa ollessaan Mannerheim otti vuosittain osaa esteratsastuskilpailuihin ja voitti lukuisia palkintoja. Tavallisiin ratakilpailuihin hän sitä vastoin otti harvoin osaa; kuitenkin on sellaisista säilynyt seuraava kasku. Hän oli ostanut Pariisista itselleen täysiverisen, jonka hän sai kovin halvalla (600 tai 800 frangia), koska sitä ei enää voitu käyttää sikäläisillä radoilla. Tällä hevosella hän otti osaa eräisiin Tsarskojen ratsastuskilpailuihin, joissa hänen pahimpana kilpailijanaan oli eräs rykmenttitoveri. Tämä oli ostanut muutaman sadantuhannen ruplan täysiverisen (suunnaton hinta siihen aikaan). Loppukirissä Mannerheim ratsastaa hänen ohitseen, tervehtii kohteliaasti ja huudahtaa: – Onnittelen toisesta palkinnosta!

    Tämäntapaista rakastettavaa ironiaa Marski viljeli mielellään.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja seurustelu

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Suomen valkoisen ruusun ritarikunta oli perustettu vähää ennen hänen matkaansa (v. 1919, Tukholmaan), ja oli enemmän kuin luonnollista, että hän jo asiantuntijana otti kiinteästi osaa merkin sommitteluun. Apuna hänellä oli hyvä ammattimies: ystävä ja ent. adjutantti Akseli Gallen-Kallela. Suurristin ketju, joka voidaan antaa erikoisena kunnianosoituksena – esimerkiksi juuri ulkomaiden valtionpäämiehille – sommiteltiin Valtionhoitajan nimenomaisen käskyn mukaan yhdeksästä vaakunatieteellisestä ruususta, jotka vertauskuvallisesti esittivät Suomen yhdeksää historiallista maakuntaa. Tämä muistutus Suomen alueen kokonaisuudesta ja loukkaamattomuudesta ripustettiin kohteliaasti Ruotsin kuninkaan kaulaan.

    Tukholman kommunistit tietenkin järjestivät Valtionhoitajalle tervetuliaisiksi vihellyskonsertin, mutta sehän ei merkinnyt mitään.

    Kreivi Adam Lewenhaupt, jonka hovivirkana oli ulkomaiden edustajien esittely, rupesi antamaan käyttäytymisneuvoja Valtionhoitajalle, joka hetken kuunneltuaan virkahti:

    – Kreivin ei tarvitse vaivautua. Olen seurustellut suuremmissakin hoveissa.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja Suomen Kuvalehti

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Eräänä päivänä Marsalkka lähti kansakoululla olevasta virkahuoneestaan kahville Mikkelin Klubille. Lähtiessään hän sanoi päivystävälle sotamiehelle viipyvänsä kahvilla tunnin verran, minkä jälkeen hän olisi tavattavissa, jos tällä välin häntä puhelimitse tiedusteltaisiin. Tunti kului, ja Marsalkka palasi työhuoneeseensa. Hänen adjutanttinsa havaitsi heti päivystäjän nukahtaneen Marsalkan istuimelle. Hän yritti kannuksiaan kilistämällä herättää nukkujaa, mutta turhaan. Marsalkka riisui yltään manttelinsa, minkä jälkeen hän verkalleen lähestyi työpöytänsä äärellä nukkuvaa, kosketti tämän olkapäätä, jolloin sotamies heräsi. Marsalkan kysymykseen, mitenkä tämä on mahdollista, sotamies vastasi anteeksi pyytäen, että oli lukenut Suomen Kuvalehdestä erästä kirjoitusta, joka hänen mielestään oli niin kuiva, että hän kesken sen lukua nukahti. Selitys nähtävästi tyydytti Suomen Marsalkkaa, koska hän ei ryhtynyt mihinkään rankaisutoimenpiteisiin.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheimia ei tervehditty

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marskilla oli talvisodan aikana tapana tehdä aamuratsastuksensa Kaihunharjulle, ja sieltä edelleen reitti kulki erään pienen maalaistorpan ohi. Marsalkka joutui usein ratsastamaan mökin pihan läpi, jossa vanha vaari usein istui ja paistatteli päivää kevätauringossa. Aina Marskin ratsastaessa ohi hän nousi, otti vanhan karvareuhkan päästään, tervehti hyvin ylevästi Marskia ja istuutui jälleen imemään piippuansa. Eräänä aamuna vaari oli hakkaamassa havuja elukoiden alle kevättalvella. Kun Marski ratsasti ohi, ukko siirsi piipun toiseen leukapieleen ja löi vain havuja. Marski katsoi vähän pitkään, kun ukko ei tervehtinyt, mutta teki lenkkinsä ja palasi saman tien takaisin. Ukko löi vain havuja. Silloin adjutantti pysäytti ratsunsa ja sanoi:

    – Päivää isäntä! Mitäs kuuluu?

    – Mitäpäs tässä.

    – Tunsitteko, kuka tästä ratsasti ohi?

    – No totta helvetissä minä Marskin tunnen.

    Adjutantti tiedusteli, miksi ukko ei sitten tervehtinyt.

    – Eihän sitä näin työssä ollessa, sanoi ukko ja rupesi taas lyömään havuja.

    Adjutantti ratsasti Marskin kiinni ja kertoi tämän jutun. Marski hymähti ja sanoi:

    – Hän tuntee ohjesäännön. Palveluksessa ollessahan ei tervehditä.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)