JUL-KI-SEN SA-NAN NEU-VOS-TO on tehnyt päätöksen, jonka mukaan tästedes sisältö tulee tuottaa henkiseltä suorituskyvyltään maksimissaan viisivuotiaan tasolla oleville kansalaisille. Itse asiassa on parempi olla aivan hiljaa mistään. JSN:n filosofisen kannanoton mukaan metatasoa näet ei ole olemassa – jokainen kertomus ilmaisee kirjaimellisen totuuden.
Tai ainakin, jos journalistisessa kirjoituksessa käsitellään kertomusta edesmenneestä showpainijasta.
Kaarina Hazardin kolumni teevee-tutun Tony Halme -nimisen miehen elämästä ja kuolemasta johti vertaansa vailla olevaan ruumiinhäpäisyyn. Sadat ja tuhannet naiskammoiset miehet pääsivät tyydyttämään itseään kopeloimalla vastikään menehtyneen sankarinsa kylmenevää kalmoa kaikkialla netissä ja tekstaripalstoilla.
Muistetaanapa tämäkin: Tony Halmeen postuumi kunnia ei olisi edes voinut kiinnostaa näitä möykkääjiä. Suurin osa huutoon osallistuneista ei ollut koskaan tavannut herra Halmetta, saati tuntenut tätä niin hyvin, että voisi ottaa kantaa mihinkään näistä:
- Onko media fyysisesti kohdellut Tony Halmetta kaltoin?
- Onko median antama kuva Tony Halmeesta sillä tavalla ristiriidassa lihallisen Tony Halmeen kanssa, että se on aiheuttanut vaikeuksia todelliselle Tony Halmeelle?
- Kertooko Kaarina Hazardin kolumni vahingossa jotain todellisesta Tony Halmeesta?
- Onko Kaarina Hazardin kolumni mediassa käydystä Tony Halme -keskustelusta todellista Tony Halmetta henkilökohtaisesti loukkaava?
Median edustajille JSN:n päätös sopi mainiosti; olihan Hazardin kritiikin kärki heissä itsessään. Kolumnisti oli oikein osoittanut, että Tony Halme oli eläessään kaikenlaisten tahojen toivottu ja saatu keppihevonen.
Akateemiselle eliitille, toimittajille ja ruutukaava-alueen vauraalle asujaimistolle Halme oli pelle, Itä-Helsingin naurettava ääni, tuo surullisen kuuluisa ”muodoton möykky”.
Perussuomalaisille Halme oli ääniharava, jonka ilmeinen päihdeongelma ja henkilökohtaisen elämän kriisit lakkasivat kiinnostamasta ketään – kunnes hän kuoli ja muuttui marttyyriksi.
Kuluttajille Halme oli jotain, josta puhua työpaikan aamukahvilla.
Halmeen kuoltua kaikki tunkivat kantamaan arkkua. Kun Kaarina Hazard yritti huomauttaa, että jotain olisi voinut tehdä jo miehen eläessäkin, syyllisyydentuntoiset massat aloittivat älämölön, joka ei lopu koskaan.
Kaarina Hazardin vastauksessa Julkisen sanan neuvostolle on kerrottu koko asia…
http://www.jsn.fi/Pdf/il_kolumnistin_kommentti.pdf
LUDVIG BORGA
Jo otsikko kertoo, etten kirjoita ihmisestä, vaan ilmiöstä
Entinen kansanedustaja ja nyrkkeilymestari Tony Halme löydettiin sunnuntaina kuolleena kotoaan. Mies oli huumeisiin ja laittomiin aseisiin uponnut sekakäyttäjä, joka oli saanut pysyvän aivovamman. Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, jotka päättyivät lehtitietojen mukaan oman käden kautta. Miten julkisuus tähän suhtautui? Ihaillen.
Kerron faktat, jotka median kautta on meille tutuiksi tulleet ja näytän sen kuvan, jonka media on meille Halmeesta piirtänyt
Kappaleen lopuksi ilmoitan siirtyväni käsittelemään julkisuuden suhdetta Halmeeseen
Iltapäivälehdet kiirehtivät julkaisemaan väräjävällä äänellä muisteloita miehestä, ja hyvä ettei kättä lippaan vedetty.
Oma tulkinta edellispäivien uutisoinnista
”Räväkkä”. Tähän asti sitä on luultu, että räväkkä on keski-ikäinen nainen, jolla on tukassaan useaa eri väriä. Mutta ei. Räväkkä tarkoittaakin exit-only -tatuoinnilla varustetun sikaniskan sekoilua kännissä pyssyn kanssa. Ja mitä ovat steroidit, viina ja huumeet? ”Rankkaa taistelua terveyden kanssa”.
Sikaniska ei ole haukkumasana, vaan City-lehden joku vuosi sitten Halmeesta tekemän haastattelun otsikko (löytyy googlaamalla)
Halmeella oli exit only –tatuointi, jota hän esitteli kuvissa mielellään
Sekoilu kännissä pyssyn kanssa, steroidit, viina ja huumeet olivat kaikki yleistä tietoa, joka meille viestimissä on kerrottu, ja joka nyt kuoleman jälkeen muuttuu yhtäkkiä joksikin toiseksi, ”rankaksi taisteluksi terveyden kanssa” – arvostelen tätä
Muistokirjoitukset pullistelivat oksettavaa sankaruutta, kummaa paatosta, jossa mies sai väistyä tarinan tieltä.
Oma tulkinta muistokirjoitusten sävystä. Väitän, että muistokirjoituksissa ei kunnioitettu miestä, vaan tehtiin mielummin tarinaa – moitin tässä siis viestimiä, en miestä
Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla.
Ristiriitaisesta Halmeesta tuli kuoltuaan yhdessä yössä koko kansan sankari
Luusereiksi leimatut: viittaan siihen keskusteluun, jota julkisesti käytiin silloin kun Halme valittiin eduskuntaan; hänen arveltiin päässeen sinne itähelsinkiläisten luuserien äänillä, en kerro omaa mielipidettäni, vaan mediasta välittyneen kuvan
Väitän, ettei Halmeen äänestäjiksi kuviteltujen ääntä kuulla edelleenkään
Sillä näidenhän merkkinä Halme huojuskeli siellä Arkadianmäellä niin, että Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat hetken tunsivat että hei, toihan on ihan kuin mä itse olisin siellä! Mies oli vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin ja hyvin sopi sinne muiden viihdetaiteilijoiden sekaan. Ei mutta sehän oli unohdetun kansan ääni! Paskat se mikään ääni ollut.
Näin media kuvaili Halmetta kun hän oli kansanedustaja, osoitellen ja epäkunnioittavasti; eristyneenä, ikään kuin väärään paikkaan eksyneenä, ja näin tahdottiin osoittaa, ettei hän kuulu Arkadianmäelle eikä siellä osaa toimia – väitän tässä siis, että toimittajien asenne Halmeeseen oli vähättelevä, en vähättele Halmetta itseään
Väitän edelleen (”Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat”) että asenne Halmeen (kuviteltuja) äänestäjiä kohtaan oli niinikään vähättelevä ja se näkyi tavoissa, joilla kansanedustaja Halmetta kuvattiin ja kuvailtiin
Itse asiassa Halme teki kansanedustajana hallaa äänestäjilleen: kun tuommoinen niskamakkara siellä orpona istui, kaikki voivat osoittaa häntä ja sanoa että kattokaa, on täällä niillä toisillakin edustus, ei vain meillä keskipullealla väestöllä, vaikka se oli silkka valhe. Halme oli etninen maskotti; merkki, ei mies.
Toistelen pointtiani: Halme toimi mainiona tekosyynä poliitikoille olla välittämättä protestiäänistä
Niskamakkara-kuvista tuli Halmeen kohdalla tavaramerkki, sekä hänen omasta halustaan että myöhemmin ehkä silkan tavan tähden, eräänlainen Halme-konventio
Toistan samaa pointtia: Halmeesta tuli etninen maskotti (järkäle Itä-Helsingistä), hän ei saanut puheoikeutta kansalaisena, heidän edustajanaan tai vakavasti otettavana miehenä
Tämän surkuhupaisan kansanedustajuuden tosikuvan tahtoo lujimmin unohtaa Timo Soini, jonka Halmeen kuolemaan liittyvien kommenttien epäinhimillisyys on ollut vertaansa vailla. Sekakäytöllä hankittua pysyvää aivovammaa Soini kutsuu ”nukahtamiseksi”. ”Olisin toivonut toisenlaista tarinaa tähän lopuksi” hän lausui ja totta tosiaan tuli sanoneeksi enemmän kuin tarkoitti.
Se, että Soini kutsui Halmeen elämää tarinaksi, paljasti sen tavan, jolla perussuomalaiset Halmetta käyttivät hyväkseen; hän nimenomaan oli hyvä tarina, ja se on minun mielestäni epäinhimillistä, samoin sievistelevä puhe ”nukahtamisesta”
Halmeen kohdalla tarina ja kuva ovat siis tärkeämpiä kuin totuus
Ei Halme meitä silloin kiinnostanut, kun hän kärvisteli raitistumisen veret seisauttavassa tylsyydessä. Ei häntä kaivettu esiin esimerkiksi siitä, miten elämän pahastikin köykkimä voi kammeta itsensä toisten ihmisten raittiiseen yhteyteen.
Viimeistään tässä kohtaa lukijan on pakko tajuta, kenen ja minkä puolella olen. Puolustan yksiselitteisesti Halmetta ja jos jotakin arvostelen, tekopyhää poliittista järjestelmää ja sitä laiskasti kuvaavaa mediaa
Kun Halme näytettiin punnitsemassa mandariineja lähikaupassa, ei kuvalla ollut tarkoitus esittää sitä, miten mainio mies hänestä onkaan lutviutunut, vaan alleviivata katastrofia, joksi tämän mullin ja elukan elämä onkaan päässyt menemään. Arkeen kesyyntyminen ei ollut sinnikään taistelun uuras, hieno lopputulos, vaan kuohittu mahtisonni.
Palaan mediaan ja väitän asiaa arvostellen, että Halme oli käyttökelpoinen medialle loppun asti ja on vielä kuolemansa jälkeen hyväksikäytettävissä
Mulli ja elukka eivät ole minun kuvailujani Halmeesta, vaan väitteitäni siitä, miten media Halmetta kuvaili – sitä paitsi nimityksiä, jotka Halme itse varmasti olisi hanakasti itsestään hyväksynyt
Meni oikealla hetkellä. Ymmärsi mennä. Kuten Elvis oksennukseensa tai Marilyn lääkkeisiin. Tahdomme loppuun dramaattisen käänteen, emme kiusallista hiipumista, joka on kaikkien osa. Ja tämän testosteronilla, anabolisilla steroidilla, eläintaljoilla ja leijonariipuksilla itsensä mieheksi rakentaneen olennon kylmenevän kalmon ääressä salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu, sehän on jo nähty.
Kuvailen sitä mielentilaa, johon media meidät tarinallistamisellaan saattaa; tahdomme pikemminkin muotopuhtaan tarinan kuin inhimillistä, epädramaattista realismia
Viitteet Elvikseen ja Marilyniin tarkoittavat sitä, että Halmetta jäätiin suremaan kuin populaarifiguuria, ei niin kuin ihmistä, jota joku rakasti
Halme oli rakentanut itsensä mieheksi, kuvaksi, ja tämä olento kelpasi medialle hyvin – ja tätä asiaintilaa tässä arvostelen
Huomautan epäinhimillisyydestämme, joka jatkuu yhä: Seuraamme Matti Nykästä kuin sarjakuvahahmoa, emmekä edes osaa kauhistua omaa itseämme
… mutta, pliis, nainen vaietkoon seurakunnassa.