Kaasuputki

Avainsana: ritarihuone

  • Sääty-Suomi

    Suomen on aika palata säätyvaltaan

    Petteri Orpo halusi ja kutsui väkivaltaiset rasistit hallitukseensa täysin tietoisena siitä, että he ovat väkivaltaisia rasisteja. Tietenkin. Minkäänlaista yhteistyötä poliittisen vasemmiston kanssa ei kokoomuksessa harkittu eikä harkita.

    Tälle on syynsä ja siihen palataan kohta.

    Vielä kuusi vuotta aikaisemmin perussuomalaisten räikeät natsisympatiat olivat ainakin olevinaan liikaa kokoomukselle. Kainalontuulettelun pelättiin karkottavan käytöstavoista tarkkoja konservatiiviäänestäjiä, jotka eivät kaikenlaista alatyylistä riekkumista sulata.

    Aika ja amerikkalaiset kulttuurisodat tekivät kuitenkin työnsä ja kokoomuksen takki kääntyi lopulta melko nopeasti. Jos se koskaan oli toisinpäin ollut.

    Perussuomalaiset eivät toki ole hekään seisseet tumput suorina. Puolueen aktiivit ovat auttaneet kokoomusta omaksumaan entistä räikeämmän ulkomaalais- ja naisvihan siirtämällä Overtonin ikkunaa systemaattisesti oikealle. Kulloinkin esiintymisvuorossa olleen kontrastihenkilön käyttämiä ”onnettomasti valittuja” käsitteitä on surullisesti pahoiteltu samalla, kun sanojen kuvaama epäkohta on vahvistettu. Rasismi on ikävä asia, mutta niin ovat maahanmuutonkin aiheuttamat ongelmat.

    Suomalainen lehdistö on yhtynyt kansallistalkoisiin takertumalla yksittäisten erikoissuomalaisten vilauttamiin natsisymboleihin.

    Päinvastoin kuin luulisi tämä ei iske perussuomalaisiin mitenkään – se auttaa heitä. Sosiaalisen ja perinteisen median natsijahti on tarjonnut perussuomalaisten ja kokoomuslaisten spin doctoreille mainion tilaisuuden osoitella samoja maagisia symboleita ja julistaa, että heidän puolueensa eivät näiden symbolien alla marssi. Parhaimmillaan samaan lauseeseen onnistutaan ujuttamaan silmänisku puolueiden natsikannattajille.

    Suunnattomalla poliittisella teatterilla kasaan väännetty ”Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa” on malliesimerkki keskustelun ohittamisesta: kaikki on kunnossa ja hallitus aikoo noudattaa lakia.

    Hallitus torjuu tehokkaasti toimintatapoja, joilla kiihotetaan syrjintään, vainoon, vihaan tai väkivaltaan yksilöä tai ryhmää vastaan etnisen alkuperän, kansallisuuden, uskonnon, tai muun vastaavan tunnusmerkin perusteella.

    Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa

    Sillä ei ole merkitystä, miten julkilausuma ja todellisuus liittyvät toisiinsa. Oireellista on, että edes muste ei ollut vielä kuivunut Sebastian Tynkkysen kolmannessa sakkotuomiossa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun rasisminvastainen asiakirja nuijittiin kokoon.

    Jonkinlainen huipennus tiedonannossa oli äärioikeistolaisen – ja vasemmistolaisen! – symboliikan kriminalisoinnin pohdiskelu. Kun tälläkään hetkellä uusnatsit eivät löyhyttele avoimesti hakaristilippuja, koko symbolikielto on pelkkä farssi. Miten punalippujen kielto liittyy rasismin torjuntaan, ei aukene toisellakaan lukemisella.

    Selvitetään mahdollisuudet ainakin natsismin ja kommunismin symbolien käyttämisen kriminalisointiin kun niitä käytetään aatteiden edistämistä tavoitellen.

    Kaikki tietävät ja Petteri Orpo tietää, että semanttinen saivartelu ei tee perussuomalaisista pätkääkään vähemmän rasistisia naisvihaajia. Sillä vain ei ole enää mitään merkitystä. Perussuomalaiset ovat hyvin avoimesti juuri sellaisia kuin ovat. Ottamalla heidät hallitukseensa Orpo osoitti, ettei hänellä ole vaikeuksia tehdä yhteistyötä haittaisänmaallisten kanssa. Porvarin paras ystävä on perussuomalainen, jolla on pullea rikosrekisteri.

    Kokoomuksella on tarkoitus, joka pyhittää keinot. Se ei liity valtionvelkaan tai rasismiin.

    Kokoomus haluaa mitätöidä työväenluokan sekä poliittisena voimana että identiteettinä.

    Työ on ollut jo pitkään hyvällä alulla ja valmis toimintasuunnitelma kassakaapissa odottamassa.

    Tuloeroista halutaan tehdä nykyistä huomattavasti jyrkemmät ja pysyvämmät. Vähävaraisilta riistetään kaikki, minkä he vielä omistavat, ja rikkaille annetaan kaksin käsin lisää. Sosiaalinen nousu pysäytetään vaikeuttamalla opiskelua ja tekemällä asumisesta kasvukeskuksissa liian kallista

    Projektia johtamaan Petteri Orpo on nimittänyt thatcherilaista talouspolitiikkaa tutkineen Arto Satosen kokoomuksen likaisten temppujen osastolta.

    Nykyisin toimeentulotukea myönnetään henkilöille, joilla on kiinteää varallisuutta. Selvitetään, miten varallisuus nykyistä laajemmin huomioitaisiin tulona toimeentulotukea myönnettäessä.

    Hallitusohjelma

    Parlamentarismin puitteissa Satosen diktatuuria ei voida estää. Sinimusta hallitusrintama pystyy omalla määräenemmistöllään viemään läpi kaikki vatsaanpuukotuslait. Siksi tavoitteen viimeinen ja ainoa todellinen este on vasemmistolainen työväenliike. Sen kimppuun Satonen käy ensimmäisenä koko voimallaan.

    Hänen kaksivuotiskaudellaan aiotaan viedä läpi merkittäviä työmarkkina­uudistuksia, kuten lisätä paikallista sopimista, heikentää irtisanomis­suojaa, rajoittaa lakko-oikeutta, muuttaa työttömyys­turva­järjestelmää sekä lakkauttaa aikuiskoulutus­tuki ja vuorottelu­vapaa­järjestelmä.

    Lakko-oikeuden rajoittamisen ja paikallisen sopimisen laajentamisen valmistelu on jo alkanut.

    Ilta-Sanomat

    Kiskottuaan hampaat heikoilta tai järjestäytymättömiltä toimialoilta Satonen voi vapaasti polkea suohon kokonaisia kansanryhmiä. Kauppiaan poikana – kuten hän rehvastelee olevansa – hän tietää hyvin, miten surkea neuvotteluasema palvelualan työntekijöillä on.

    Vuokranormin kustannukset ylittävälle hakijalle annetaan kolmen kuukauden aika edullisemman asunnon hankkimiseen työssäkäyntialueelta, jonka jälkeen kieltäytyminen tarjotusta edullisemmasta asunnosta johtaa tuen kohtuullistamiseen.

    Hallitusohjelma

    Toki, toisinaan pääkirjoituksissa puhutaan lempeästi sivistysporvareista, näistä sadunomaisista tasa-arvon ja kansalaisoikeuksien puolustajista, mutta niin kulturellia luonnonsuojelijakokoomuslaista ei olekaan, etteikö puolueen suuri köyhäinkyykytysprojekti menisi aina kaiken muun edelle.

    Kun liberaalia oikeistolaista pyydetään valitsemaan liberaalin vasemmistolaisen tai konservatiivisen oikeistolaisen välillä, hän valitsee systemaattisesti konservatiivisen oikeistolaisen.

    Lisäksi selvitetään mahdollisuutta lisätä velvoittavuutta tekemällä mahdolliseksi toimeentulotuen epääminen hakijalta, joka on kieltäytynyt tarjotusta työstä, koulutuksesta, palvelusta tai velvoitteesta.

    Hallitusohjelma

    Sysimällä kansantalouden painopisteitä siten, että palkkatyötä tekevät ihmiset menettävät vähitellen oikeuksiaan – jotka samalla sidotaan heidän työpaikkoihinsa ja töissäoloaikaansa – kokoomus tekee palkansaajista ”palkollisia”, julkisen vallan herkeämättömän kurinpidon kohteena olevaa osatonta liikaväestöä. Työttömyys sanktioidaan tavalla, joka alkaa muistuttaa palveluspakkoa.

    Pahinta raippakuuria on luvassa niille, jotka jo nykyjärjestelmässä ovat hyväksikäytön kohteena, kuten sosiaaliturvan varaan jääneet maahanmuuttajat. Heille Satonen työntää aseen ohimolle: katkeamaton työsuhde on maahan jäämisen ehto. Tämä tarkoittaa käytännössä orjuutta maastapoistamisen uhalla. Tai niin kuin Satonen valehtelee:

     ”Ensimmäinen asia on se, että hallitusohjelmassa ei ymmärtääkseni ole mitään rasistista, eikä ymmärtääkseni hallituksen toimiaikana kukaan ministeri ole omissa lausunnoissaan antanut rasistisia lausuntoja.”

    Arto Satonen, Ilta-Sanomat

    Harmaan talouden tutkimiseen kohdistettavien leikkausten kanssa tämä tietenkin tietää ulkomaisen halpa- ja ilmaistyövoiman tulvaa etenkin ravintola- ja rakennusalalle.

    Työttömiä kannustetaan kokopäivätyöhön poistamalla työttömyysturvan suojaosat ja uudistuksen vaikutuksia seurataan.

    Hallitusohjelma

    Samaan aikaan orjalakien vastapainoksi säädetään rikkaimmille etuoikeuksia: verovapauksia ja luokka-asemaan perustuvia oleskelulupia. Perintöveron poistaminen on keskeinen osa tätä prosessia, jossa omistava luokka sementoi yliherruutensa.

    Tuloverojen alennus antaa eniten niille, jotka tienaavat nyt yli neljätoistatuhatta euroa kuussa. Niiltä leikataan, jotka elävät perusturvan varassa neljälläsadalla.

    Esimerkiksi Helsingissä vuokralla asuvaan, osa-aikatyötä tekevään yksinhuoltajaan osuvat indeksijäädytykset, työttömyysturvan suojaosan ja lapsikorotusten poistaminen, asumistuen ja toimeentulotuen leikkaukset sekä asiakasmaksujen ja lääkkeiden hintojen nousu. Lisäksi indeksijäädytykset tosiasiallisesti pienentävät tukien tasoa.

    Soste

    Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomasti, mutta se ei muuta tapahtunutta ja lähiaikoina tapahtuvaa toiseksi. Emme demokratian puitteissa voi estää kokoomuksen projektia – tai edes vaikuttaa sen suuntaan. Arto Satosen panssarikolonnan voisi pysäyttää vain hallituskriisi eikä sellaista tule vaikka puoli valtioneuvostoa alkaisi käyttää Ku Klux Klanin kaapua työasunaan.

    Räikeän sortopolitiikan aikana voimme vain tehdä siitä mahdollisimman näkyvää, antaa sille oikean nimen. Se on aristokratiaa, ylimysvaltaa.

    Työtuomioistuimen laittomaksi työtaisteluksi tuomitseman lakon jatkamisesta säädetään työntekijälle 200 euron seuraamusmaksu laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta.

    Hallitusohjelma

    Aristokratiaa ja etenkin sen lakipistettä, monarkiaa, vastustetaan laajalti niin sanotuissa edistyksellisissä piireissä. Syynä ihmisten asettaminen keskenään eriarvoiseen asemaan sekä tämän aseman periytyminen. Ihmisoikeuksen kannalta on väärin, että valtionpäähenkilö tai muu juhlallinen ylimys korotetaan muiden yläpuolelle pelkän syntymäoikeuden perusteella, kun joku toinen syntyy maaorjaksi. Eihän ihmistä voida perhetaustansa tähden tuomita joko köyhyyteen tai kirkkauteen. Tämä Ranskan suuren vallankumouksen uskontunnustus kaikuu nytkin kaikkialla, mutta todellisen synnynnäisen eriarvoisuuden korjaamiseksi ei ole liikaa mustetta tuhrittu edes silloin, kun giljotiinit lauloivat aatelisvallan loppua.

    Kun kreivit luopuivat titteleistään, he eivät luopuneet tiluksistaan. Itse asiassa jopa päinvastoin: vallankumouksen seurauksena yleiseen käyttöön vapautunut – enimmäkseen kirkolle kuulunut – maaomaisuus yksityistettiin hyvin samalla tavalla kuin sittemmin Neuvostoliiton romahtaessa. Lopputuloksena maanomistuksen keskittyminen ja yleinen eriarvoisuus lisääntyi.

    Omaisuusvalta ja säätyvalta ovat sukua toisilleen. Myös kuningassukujen ja aatelin vallan ytimessä on aina kiinteä omaisuus. Tilukset, joilla torpparit tai maaorjat ahertavat. Erotus teollisuus- tai palvelutyönantajaan työntekijöineen on pohjimmiltaan olematon.

    Äveriään liikkeenharjoittajan puoliso tai lapsi perii omaisuuden ja sen mukana päätösvaltaa kaikissa yhtiöissä, joiden osakkeet perintöön sisältyvät, sekä kaikissa yhtiöissä, joiden osakkeita voi perityllä omaisuudella ostaa. Peritty valta on ehkä epäsuoraa, kätketty rahastojen ja osakesijoitusten alle, mutta se on silti valtaa.

    Perintöruhtinaat käyttävät nykyään verkkareita ja lenkkitossuja, smart casual -pukuja, eivätkä poseeraa kärpännahkaviitat yllään palatseissaan. Espoolaisessa edustuspientalossa ei ole vaakunakilpiä portinpielissä. Niinpä he, keskellä jumalallisia valtaoikeuksiaan, kernaasti esiintyvät vapauden, veljeyden ja tasa-arvon sanansaattajina.

    Sairausajan palkkaa muutetaan siten, että ensimmäinen sairauspoissaolopäivä on omavastuupäivä, jolta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa ellei työehto- tai työsopimuksessa ole toisin sovittu.

    Hallitusohjelma

    Ei ole sattumaa, että vallankumouksen retoriikka keskittyy tavallisesti oikeuksiin, ei mahdollisuuksiin.

    Pohjoismainen malli, jossa työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan yhdessä säätelemä hyvinvointivaltio työskentelee kohottaakseen ihmiset pois köyhyydestä, on aidosti vallankumouksellinen projekti verrattuna pelkkään ylimyssäädyn lakkauttamiseen. Siksi kokoomus vihaa sitä. Siksi siihen kohdistetaan ”välttämättömiä säästötoimenpiteitä” – näitä ilmiselviä tekosyitä, joilla pyritään raivaamaan sosialismi luokkaerojen kasvattamisen tieltä.

    Koska emme voi neuvotella vallan uusjaosta, voimme vain yrittää ratifioida uuden yhteiskuntasopimuksen.

    Omistava luokka vapautetaan veroista, omistamattomat alistetaan heidän mielivaltansa alle. Luokat valetaan betoniin ja jäykistetään säädyiksi. Kovapalkkaiset toimihenkilöt nimitetään virka-aateliksi, rikkaat saavat kilpensä Ritarihuoneeseen.

    Koska Petteri Orpo haluaa palauttaa feodaalivallan, se on myös sanottava ääneen. Kokoomus oli kuningasmielinen puolue vuonna 1918 ja on sitä nyt.

  • Ruhtinaalle ja isänmaalle

    Ruotsiin syntyi helmikuussa kruununperillinen, Estelle Silvia Ewa Mary, Itä-Göötanmaan herttuatar. Iloinen perhetapaus sai kansalaiset jopa svealaisvaltakunnan entisissä itäisissä maakunnissa riemuitsemaan vanhan emämaan mukana. Prinsessakakkua! Skumppaa!

    Joitakin suomalaisia juhlinta ärsytti tavattomasti. ”Ei voisi vähempää kiinnostaa, hohhoijaa”, he kommentoivat jokaista prinsessauutista jokaisessa mediassa osoittaen täten olevansa monarkiasta kiinnostuneempia kuin Rita Tainola koskaan.

    Monarkian vastustaminen yhdistää natseja ja feministejä, taistolaisia ja piraatteja, maalaisliittolaisia ja demareita. Tunne on täysin vaistonvarainen, eihän kellään ole kokemusta itsevaltiuden ajan sääty-yhteiskunnasta. Se melkein riittääkin. Kuvio on kuin antiikin Roomassa: kaikki nykyiset vallankäytön julmuudet oikeutetaan sillä, että myyttisessä menneisyydessä hallinneet kuninkaat olivat vieläkin pahempia. Niin verenhimoista kansallisbolševikkia ei ole nähtykään, etteikö hän kehtaisi väittää Stalinin vain suojelleen ukrainalaisia maanviljelijöitä Romanoveilta.

    Objektiivisesti tarkasteltuna monarkia tarjoaa vallankäyttäjille samanlaiset välineet vallan väärinkäyttöön kuin kaikissa muutkin valtiomuodot.

    Ajatellaanpa pahinta yksilöön kohdistettua yhteiskunnallista mielivaltaa, vapauden riistämistä. Rapakon takana Yhdysvaltain kaikkeindemokraattisin tasavaltalainen valtiomuoto ei mitenkään estänyt orjatalouden syntyä. Sen sijaan prinsessa Estellen kotimaa, Ruotsi, kielsi orjuuden jo vuonna 1335. Kommunistien ja libertaarien vihaama tsaari onnistui puolestaan lopettamaan orjuuden Venäjällä pari vuotta ennen kuin Abraham Lincoln pääsi toteuttamaan saman Amerikassa.

    Tai, aivan suoraan: onko monarkistinen Ruotsi kansalaisoikeuksiensa puolesta huonompi paikka asua kuin Sierra Leonen tasavalta?

    Valtio-oppineen keskiluokan ärtymys perintökuninkuutta kohtaan on luonteeltaan akateemista ja sangen periaatteellista. Syystäkin, onhan varjonyrkkeily kuvitteellista sortajaa vastaan kivempaa kuin oikeiden yhteiskunnallisten ongelmien kampittaminen. Mikään ei hivele lommoutunutta itsetuntoa ihanammin kuin hämmästyttävän menestyksellinen taistelu monarkian leviämisen ehkäisemiseksi – samaan aikaan kuin hyvinvointivaltiota mitä tasavaltalaisimmin tuhotaan ympärillä.

    Alemmissa yhteiskuntaluokissa monarkia kaivelee kenties enemmän ja syvemmältä. Ei siksi, että kansakoulupohjalta ponnistavassa työväestössä harjoitettaisiin tavallista laadukkaampaa valta-analyysiä, vaan koska kyseessä on populaarikulttuurista ja etenkin televisiosta tuttu ilmiö. Siis päinvastoin kuin akateemisilla antimonarkisteilla, jotka tunnetusti kieltäytyvät omistamasta mokomaa mölytoosaa.

    Viihteessä kuninkaalliset näyttäytyvät jonkinlaisena saippuaoopperana eikä etenkään matalimman koulutustason väestössä vaikuta riittävän välineitä, joilla porvariston ja aristokratian välille voitaisiin luoda distinktioita. Rahvas sekoittaa huolettomasti puurot ja vellit. Kaikki herrojen elkeet ja rikkaiden kotkotukset – filosofiset pohdinnat, porvarilliset käytöstavat ja kosmopoliittinen asenne – koetaan yhdeksi torjuntaa herättäväksi vierausmössöksi. Kansallismieliseen juurevuuteensa tai proletaariseen bon sauvage -identiteettinsä takertuvia kirveskommunisteja ja lähiöperussuomalaisia pelottaa tasa-arvoisesti kaikki yläluokkainen.

    Hiukan jalostuneempi kuningasvihan muoto riivaa niitä hyvätuloisia palkansaajia ja ensimmäisen polven yrittäjiä, joilla on asemansa puolesta mahdollisuus itsekin vaurastua ja kohota arvostettuun porvariluokkaan. Kuvitellun uhriasemansa ja vanhemmilta perityn alemmuudentuntonsa siivittämänä heitä risoo kuninkaallisista synneistä pahin, joutilaisuus. Suomalaisen maailmankuva ei kestä ansiotta saatua vaurautta ja hyvinvointia.

    Tämä ei tietenkään koske perintöomaisuutta. Omalle jälkikasvulleen haluaa keskiluokkakin jättää kaiken mammonan, minkä on onnistunut toisilta riistämään.

    Ja tässä tullaan asian ytimeen: Millä tavalla muodollinen valta-asema poikkeaa käytännön vallasta?

    Paraatiesimerkki siitä käsitehämäryydestä, joka vallitsee yksityisen ja feodaalisen omistusoikeuden ja tähän omaisuuteen kohdistuvan vallankäytön ympärillä, voisi olla Belgian Kongo – siirtomaa, jonka valtaamisen kuningas Leopold II yksityisenä, jos kohta erittäin vauraana, yrittäjänä pani alulle käyttämällä bulvaaninaan perustamaansa L’Association internationale du Congo -järjestöä ja häikäilemätöntä amerikkalaista tutkimusretkeilijä Henry Stanleytä.

    Kuninkaan rahoilla AIC ja Stanley haalivat vaikutusvaltansa piiriin suunnattomia maa-alueita Kongo-joen yläjuoksulla. Järjestön asema Kongon laillisena haltijana tunnustettiin kansainvälisessä Berliinin konferenssissa vuonna 1884. Erityisesti Yhdysvaltain sana painoi vaa’assa. Vain kaksi vuosikymmentä orjuuden lakkauttaneen sisällissodan jälkeen liittotasavallan huolellisesti lobatut poliitikot antoivat perustaa keskiseen Afrikkaan yhden maailmanhistorian kammottavimmista orjatalouksista, Kongon vapaavaltion.

    On huomattava, että Leopold II ei hallinnut siirtomaataan kuninkaana, vaan itsevaltaisena kapitalistisena toimitusjohtajana. Juuri sellaisena patruunana, jollaisista tämän päivän konservatiivit sekä vasemmalla että oikealla haaveilevat.

    Suomen kuningas

    Maassa, jossa kaikki toiminta lopulta perustuu markkinatalouteen, maksajaa kuunnellaan herkällä korvalla. Suomalaisen Sanoma Osakeyhtiön tapainen yhtiö käyttää usealla tasolla vaikutusvaltaa, joka ylittää kevyesti liki minkä tahansa kuningashuoneen vallan.

    Tämän kulttuurisen ja taloudellisen vaikutusvallan on alusta asti omistanut pitkälti yksi ainoa perhe. Silti emme kutsu mainittua viestintäkonsernia monarkiaksi.

    Useimmat kansalaiset sekä monet demokratian ja vapauden filosofit näkevät omistuksen ja vallan keskittymisessä yhdelle yhtiölle, saati perheelle, vakavan ongelman, mutta eivät sentään rakenteellista vääryyttä. Erilaisten näkyvien ja näkymättömien oikeuksien kasautuminen jollekin porvarissuvulle on vain valistuneen vapautemme sivutuote. Ja eiväthän Erkotkaan mahda mitään raha- ja valtaperinnölleen, eiväthän?

    (Mikä poru siitä nousisi, jos mediaimperiumin omistajaperheen sukunimi olisi Bernadotte!)

    Sanoman suurimmalla omistajalla, Aatos Erkolla, ei ole lapsia, mutta hänen edesmenneellä sisarellaan oli kaksikin. Esikoinen, vapaaherra Robin Langenskiöld (s. 1946) peri isältään, Lars Langenskiöldiltä, paikan aateliskalenterissa. Äidiltään Patricia Seppälältä, os. Erkko, hän sai osakesalkun, joka tuotti pelkästään osinkoina 7 364 023 euron tulot. Salkun arvoksi arvioidaan reilu neljännesmiljardi euroa.

    Kun monarkkeja moititaan siitä, että he ”loisivat verorahoilla”, unohdetaan pari asiaa. Samalla tavalla kansan kukkarolla on keulakuvapresidenttikin. Ja aivan erityisesti perintörikkaat, jotka eivät ole vaurautensa eteen tehneet mitään muuta kuin suvainneet jäädä syntyessään henkiin.

    Porvariston äveriäin murto-osa on maamme hyysätyin väkijoukko. Yksin Robin Langenskiöldin tulonmuodostusta Suomen kansa tukee usealla miljoonalla vuosittain. Ensinnäkin alamaiset suovat vapaaherralle edellä mainituista osingoista 30 % puhtaana käteen; pääomavero kannetaan pörssiyhtiön osinkotuloista 70 prosentin mukaan. Jäljellejäävästä summasta pidätetään ensimmäisten 50 000 euron osalta 30 %, lopuista 32 % veroa. Efektiivinen veroprosentti on pyöristettynä 23.

    Rahasta ei mene senttiäkään kuntapalveluiden tuottamiseen Langenskiöldin kotikaupungissa Helsingissä.

    Sama summa puhtaana ansiotulona olisi saanut Verohallinnon laskurin perusteella prosentikseen 47,5 %, mikäli oletamme Robin Langenskiöldin olevan evankelis-luterilaisen kirkon kuuliainen jäsen ja maksavan kunnallisveronsa asuinkaupunkiinsa.

    Työväenliikkeessä on toki aika ajoin esiintynyt pienehköä halua tasata perinnöllisiä luokkaeroja esimerkiksi varallisuus-, perintö- ja lahjaverojen avulla, mutta SDP:nkin vahtivuorolla Suomeen on luotu veroista vapautettua yhteiskuntaluokkaa. Varallisuusvero katosi ensin, sen jälkeen sukufirmoilta yritettiin poistaa perintövero. Jälkimmäinen tavoite on yhä käynnissä.

    Vaatimattomana eleenä luokka-aseman periytymisen loiventamiseksi Jyrki Kataisen tulenpunainen bolševikkihallitus lisäsi perintö- ja lahjaveroihin uuden progressioasteen. Tosin lainsäätäjän tai paremminkin äänestäjän käsityskyvystä kertoo paljon se, että täysi 16 %:n vero napsaistaan jo 200 000 euron perinnöistä. Käytännössä siis tavoitteena on ollut ottaa täysi hyöty suurten ikäluokkien kokoamasta omaisuusmassasta, onhan jokaisella keski-ikää lähestyvällä kansalaisella odotettavissa vähintään tuonsuuruinen perintö. Pelkästään sataneliöinen omakotitalo Etelä-Suomessa riittää sysäämään kuolinpesän ylimpään veroluokkaan.

    Kevyellä 23 prosentin verotuksellaan diplomiekonomi Langenskiöld on tietyssä mielessä säästänyt 1 845 065 euroa siitä hyvästä, että sen sijaan, että olisi työskennellyt miljooniensa eteen, hän sattui syntymään rikkaan äidin pojaksi.

    Mikäli kadunmieheltä kysyttäisiin, häntä luultavasti ärsyttäisi Langenskiöldissä enemmän tämän ruotsinkielinen nimi ja siihen liittyvä aatelisarvo kuin konsanaan miljoonaomaisuus. Vaikka vapaaherraisältään Langenskiöld ei ole saanut perinnökseen edes ensiyön oikeutta.

    Todellista vaurautta ei voi verottaa

    Robin Langenskiöldin oma esikoispoika ja vapaaherrallisen tittelin perijä, Christoffer, pyörittää perintöä odotellessaan nippua omia yrityksiä. Eikä tässä ole mitään pahaa; hän työllistää liudan kansalaisia. Pääomia toiminnan tueksi on epäilemättä jo kertynyt pienemmistä perintöosuuksista ja lahjoista, mutta tärkein ominaisuus piilee kirjanpidon ulkopuolella. Tietä yrittäjyyteen kauniisti pohjustaa se käytännön tosiseikka, että Erkkojen perijän luottokelpoisuus on ilman muuta tahraton. Pankkiiri, joka ei luotottaisi Sanoma Oy:n pääperijää, olisi pian entinen pankkiiri.

    Langenskiöldien toiminnassa ei loukata kenenkään oikeuksia. Selvästikään ihmiset eivät mellakoi kaduilla perintöjä vastaan. Yleisesti ajatellaan, että onneksi Erkkojen jättiläismäinen omaisuus sattui osumaan näinkin hyviin käsiin. Ettei kukaan huithapeli törsännyt suvun vaurautta uhkapeleihin tai päihteisiin.

    Kuinka kävisi, jos Patricia Seppälän kuolinpesä olisi jaettu proletaareille? Mitä vuonna 1994 ansiosidonnaiselta peruspäivärahoille pudonnut vuosaarelaishitsari tekisi, jos hänelle ojennettaisiin yllättäen 260 miljoonan euron arvosta osakkeita? Jo Piia-Noora Kauppi aikanaan sen osoitti, että on kansantaloudenkin kannalta parempi antaa paljon rahaa rikkaalle kuin köyhälle. Vain se, joka on rikkauteen syntynyt, osaa suhtautua rikkauteen normaalina olotilana.

    Vauraus synnyttää säädyn, josta ei hevillä pois pudota. Mahdollisuus peritä valtavia omaisuusmassoja verraten pienellä – omaisuuden tuottoa pienemmällä – verolla saa aikaan sen, että maahan muodostuu pysyvä yläluokka, jolla on luovuttamattomat valtaoikeudet. Edes perustuslakivaliokunta ei voi vaikuttaa asiaan.

    Aateluus velvoittaa, sanotaan, mutta vielä enemmän rikkaus. Vanhan rahan sukuperintöön kuuluu aina myös aineettomia osa-alueita. Kuten se, että lapset eivät juurikaan voi itse valita ammattejaan tai että jokainen suorittaa akateemisen loppututkinnon. Miespuoliset miljonäärit ovat lähes aina myös suorittaneet reserviupseerikoulun varusmiespalveluksensa aikana. Rikkaiden lapsista tulee yhtä takuuvarmasti johtajia kuin köyhien lapsista johdettavia.

    Toki vuosittain muutama miljoonaperijä saa erioikeuden ryhtyä tutkijafilosofiksi tai boheemiksi taiteilijaksi – molemmat ammatteja, joissa muhkeista osingoista ei todellakaan ole harmia. Kun pelko toimeentulon menettämisestä ei ole toiminnan esteenä, on helppo olla tuottelias myös näillä aloilla.

    Mahdollisuus ja velvollisuus ylempään koulutukseen sekä saavutuksiin noin yleensä parantaa luonnollisesti entisestään taloudellisesti riippumattoman yläluokan yhteiskunnallisia asemia. Vaikka kyseessä ei ole mitenkään yksiselitteisesti nollasummapeli, jokainen syntymärikas myös jossain määrin estää uusien jäsenten pääsyn eliittikerhoon.

    Luokkajako on kaiken aikaa ollut pysyvää.

    Ruhtinaalle ja isänmaalle

    (Langenskiöldien tunnuslause)

    Ei, kukaan ei halua syyttää Langenskiöldin sukua yhtään mistään. Tai vahingoittaa millään tavalla Sanoma Oy:tä. Päinvastoin – työkeikkoja otetaan vastaan (yhteystiedot saa päätoimittajalta).

    Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtakuntia ansiokkaasti palvelleet Lankiset ovat olemassaolollaan tehneet tästä pohjoisesta maailmankolkasta aivan ilmeisesti paremman paikan elää meille kaikille. Vapaaherra Robin Langenskiöldin isoisä oli kirurgi, hänen isoisänsä johti Ruotsin valtionpankkia ja suku pursuaa monenlaista valtioneuvosta, kenraalia, senaattoria ja muuta ylintä virkamiehistöä. Suomen kansa on paljosta velkaa eteville lapsilleen.

    Tässä kysymys on monarkiasta.

    Suomen tasavalta on presidentinvirka poislukien perustuslaillinen monarkia. Säädyt, siis vallan periytyminen rahan ja luokka-aseman mukana, on hyväksytty jokseenkin kivuttomasti. Suomessa on jopa olemassa vahvat jäänteet kuningasvallan aikaisesta virka-aatelista kaikkine neuvoksineen. Maassa on Ritarihuone, korkeasti oppineita heraldikkoja ja sukututkijoita sekä Matti Klinge.

    Äskettäisissä presidentinvaaleissa otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa uusi perustuslaki, jossa valtionpäämiehen asemaa oli entisestäänkin heikennetty.

    Tasavallan presidentillä on edelleen hallussaan muutamia valtaoikeuksia, tärkeimpänä nimitysoikeus. Presidentti voi nimittää vastoin eduskunnan pankkivaltuuston esittelyä vaikka hevosensa Suomen Pankin pääjohtajaksi, mikäli humma sattuu täyttämään melko ylimalkaiset, jos kohta hiljattain täsmennetyt kelpoisuusvaatimukset.

    Mutta on olemassa laaja konsensus siitä, että näitä oikeuksia tulisi edelleen karsia. Ulkopolitiikan johtaminen, puolustusvoimain ylipäällikkyys sekä loputkin ylimpien virkamiesten nimitysoikeuksista pitäisi jossain vaiheessa siirtää valtioneuvostolle tai eduskunnalle – ja jättää presidentille ehkä vain muodollinen asema näissä kysymyksissä, jos sitäkään.

    Laajoja valtaoikeuksia säästellen käyttänyt presidentti Mauno Koivisto harmitteli itse kesken vaaliväännön, ettei suora kansanvaali korkeine äänestysprosentteineen enää ole varsinaisesti suhteessa siihen, mistä vaaleissa äänestetään. Sauli Niinistö valittiin kaikkien aikojen suurimmalla äänimäärällä johtamaan kauppavaltuuskuntia ja myöntämään kunniamerkkejä.

    Iskevä keino ratkaista jatkuva vallanjako-ongelma on rohkein mielin lakkauttaa presidentin tehtävä tykkänään ja perustaa Suomeen monarkia. Ajatus ei ole niin etäinen kuin kuvitella saattaa, sillä asiaa on tietyssä mielessä jopa pohdittu. Valtionpään asema etenkin ulkopolitiikassa on nimittäin ongelmallinen kaikissa EU-jäsenmaissa.

    Ruotsin kuningaskunnan tapaan valtion muodollinen päämies olisi perintöruhtinas, jonka rooli varsinaisissa johtotehtävissä olisi rajattu täysin seremonialliseksi. Monet presidentille nyt kuuluvat tehtävät ja oikeudet voisi siirtää luottamushenkilöille, jotka eivät muuten oikein keksi palkkiotaan vastaavaa tekemistä.

    Parhaimpana esimerkkinä eduskunnan puhemies, jolle on Paavo Lipposen ajoista asti yritetty luoda edes jonkintasoista arvovaltaa jopa panssaroidulla virka-autolla. Tässä olisi opin haun paikka Ruotsista: kun länsinaapurin valtiosääntöä uudistettiin 1970-luvulla, liuta kuninkaallisia tehtäviä – muiden muassa hallituksen muodostamisen johtaminen – siirrettiin puhemiehelle.

    Monarkki

    Kuten edellä on useaan otteeseen sanottu, muodollisen valta-aseman periytyminen ei poikkea millään tavalla jo nyt olemassa olevasta käytännöstä, jossa todellinen valta omaisuuden, perhesiteiden ja yläluokkaisen asenteen muodossa joka tapauksessa on perinnöllistä.

    Voidakseen vastustaa perinnöllistä kuninkuutta pitäisi vastustaa myös perinnöllistä rikkautta. Jos toinen kelpaa, miksei toinenkin?

    Itse asiassa kuningaskuntana Suomi olisi hiukan nykyistä toimivampi valtio, koska valtioelinten suhteet olisivat viimeinkin selvät. Nihkeily valtionpäämiehen, pääministerin ja eduskunnan ulkopoliittisista rooleista jäisi pois.

    Valtiolliset seremoniat, kuten itsenäisyyspäivän vastaanotto, saisivat astetta ylevämmän luonteen kruunupäineen. Monarkin vienninedistämismatkat olisivat huomattavasti näyttävämpiä kuin presidentin. Kuningas – tai kuningatar – kun on syntymästään asti tehtäväänsä koulutettu yksilö, jolle julkisuus ja siinä oleminen ovat luonnollinen olotila.

    Suomen talous kääntyisi välittömään nousuun, kun kaikki sadattuhannet Guggenheim-risteilyturistit tulvisivat Helsinkiin ihailemaan Kuninkaanlinnan vahdinvaihtoa tai räpsimään valokuvia seksikkäistä kruununperillisistä.

    Lisäksi kuningas voisi elvyttää Ritarihuoneen ja aloittaa brittiläiseen tyyliin ansioituneiden kansalaisten palkitsemisen ritarinarvoilla. Juorulehdet saisivat palstoilleen muitakin kuin Suurimpia pudottajia ja Miss isoäiti -finalisteja. Suhdejuorut maamme vanhasta ja nousukasaatelista täyttäisivät kokonaisia viikonvaihdejulkaisuja.

    Kuninkaan syntymäpäivä olisi kansallinen vapaapäivä.

    Ja kansanvallasta ei tingittäisi lainkaan – eihän poliittisten ryhmien tavoittelema vallaton keulakuvapresidentti nytkään millään muotoa edistäisi kansanvaltaisuutta, vaan pikemminkin sumuttaisi herkkäuskoisia äänestäjiä kuvittelemaan, että he elävät demokratiassa.

    Onhan kyseessä maa, jossa pääministeri on valittu pahimmillaan pikapäätöksellä Suomen Keskustan puoluehallituksessa.

    Enää jäljelle jää kysymys kuninkaan valinnasta. Aivan kuka tahansa tangomarkkinavoittaja kun tähän ei käy. Kuninkaan tulee olla kuninkaan jälkeläinen tai ainakin sellaiseksi adoptoitu – tai Jumalan valitsema, kuten voittamaton sotasankari tai harvinaisen häikäilemätön valehtelija.

    Tässä Ruotsi, Suomen entinen emämaa ja ikuisesti intiimein kumppani, voisi mielihyvin tulla avuksemme.

    Kruununprinsessa Victorian alaisuudessa voisivat kaksi pohjoismaata muodostaa personaaliunionin, mutta ottaen huomioon Suomen sotahullun historian on epätodennäköistä, että kukaan suostuisi tällaiseen järjestelyyn. Valitettavasti itsenäisyydestä on pidettävä kiinni vaikka kuinka nimellisesti, koska veteraanit.

    Vickanin sijaan kääntyköön katse siis pikkuveljeen. Prinssi Carl Philip on osoittautunut tunnolliseksi mieheksi, joka ottaa edustustehtävänsä vakavasti – päinvastoin kuin New Yorkissa liihotteleva bileprinsessa Madeleine. Suomen valtio voisi kutsua nuorukaisen hallitsijakseen aivan niin kuin Ruotsi hänen maineikkaan esi-isänsä, Ranskan marsalkka Jean Bernadotten.

    Suomen kuningas Carl Philip, miten olisi?