Blog

Me täällä äärikeskustassa olemme jo pitkään ihmetelleet

Tällaisia presidentillisiä viisauksia minä, iisalmelainen mieskirjailija, tuossa tuumiskelin, kun istuin työhuoneessani kauhistelemassa kaikkea hiukan liian monimutkaista.

Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset.

Tolkun ihminen ei kiistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia eikä hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin.

En ihan tähän hätään muista, mistä olin saanut sen mielikuvan, että suomalaisessa turvapaikanhakijakeskustelussa olisi olemassa kaksi ääripäätä. Siis että Suomen perustuslain ja vaikkapa Geneven pakolaissopimuksen takaamien oikeuksien puolustaminen on jotenkin täsmälleen yhtä paha asia kuin ihmisten vainoaminen heidän uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella.

Vielä vähemmän muistan todisteita sen puolesta, että yksikään poliitikko tai asiantuntija kiistäisi maahanmuuttoon liittyvän mitään ongelmia. Vähän koetin googlata netistä, jos vaikka joku punavihreässä kuplassaan näsäviisasteleva helsinkiläinen taistolaisnuori olisi lämpimikseen valehdellut, ettei 32 000 turvapaikanhakijan joukossa ole minkäänlaista uhkaa kellekään, mutta ei nyt osunut haaviin.

Mutta ei sillä ole väliä, onko väitteeni totta vai ei – näin nämä nyt vain koetaan.

Minä tällaisena tolkun ihmisenä olen äärimaltillinen ja vaadin, että viranomaiset toimivat täsmälleen niin kuin ovat koko ajan toimineet. Se, että kuorrutan nämä täydellisen yhdentekevät nollavaatimukseni sellaisilla kriisiajan paniikkitermeillä kuin ”rajalliset resurssit”, ”kaikista hädänalaisimmat”, ”todelliset turvapaikan tarvitsijat”, ”hallitsematon pakolaisvirta” ja ”yhteiskuntarauha”, on vain minulle kirjailijana suotu literääri tehokeino.

Sekin oli minulta vähän hassu ajatus, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja heidän niukimmin mahdollisin resurssein tapahtunut auttamisensa olisi voitu tehdä ”omien kansalaistemme kustannuksella”, mutta tulipa nyt tuolla tavoin muotoiltua. Emmehän me tolkun ihmiset tietenkään yleensä ajattele, että pakolaisten telttapatjat ja kauravellit olisi suoraan ulosmitattu sotaveteraanien hoitoon varatusta budjetista. Näin nämä nyt vain koetaan. Ei, kun tuonhan minä sanoin jo.

Kaltaiseni tolkun ihminen on aivan toisenlainen kuin raiskaajia rakastavat ”suvakit”. Me sentään tuomitsemme turvapaikanhakijoiden tekemän seksuaalisen häirinnän. Ja rikokset. Ja kaiken. Itse asiassa me tolkun ihmiset taidamme uskoa, että maahanmuuttoon ja turvapaikanhakuun liittyy pelkkiä mittavia ongelmia. Kun meille sanotaan ”turvapaikanhakija”, me kuulemme ”raiskaaja”.

En silti tarkoita, että olisimme rasisteja niin kuin nämä kaduilla partioivat räyhääjät. Me emme räyhää ja tappouhkaile, me vain ajattelemme niin kuin he. Se on aivan eri asia.

Tolkun ihminen ymmärtää, mitä rasistit yrittävät tehdä. He yrittävät vihaa ja pelkoa lietsomalla saada tolkun ihmisiä liittymään heihin, jotta viha, pelko, epäluulo ja turvattomuus lisääntyisivät. Tolkun ihminen ei tähän lankaan mene.

Nimittäin, kun me tolkun ihmiset pohdimme näitä maahanmuuttajia ja muita yhteiskuntaamme luonnostaan kuulumattomia asioita, me tiedämme – päinvastoin kuin rasistit – että kyllä tumminkin murjaani voi olla osa pohjoista kansaamme. Hänen pitää vain olla kiitollinen, nöyrä, katsoa maahan, mutta ennen kaikkea hänen on oltava sopeutuvainen.

Tolkun ihminen olettaa, että ihminen, joka saa maastamme turvaa ja suojaa, osaa antaa sille arvoa eikä ylenkatso tai halveksi kulttuuriamme tai uskontojamme. Tolkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä. Tolkun ihminen osaa kunnioittaa mutta myös vaatia kunnioitusta – sekä olla itse sen arvoinen.

Sopeutumattomat vierasmaalaiset ovat niitä pahimpia terroristeja. Sellaiset kuuluvat meidän tolkun ihmisten mielestä saunan taak…

31.1.2016
Puolueettoman humanistin korulauseet

Kirjailija Kari Hotakainen tutki sisintään ja huomasi, että hänen on hiukan vaikea päättää, kumpaan suuntaan kallistuisi.

Vihapuhe, johon netissä syyllistyvät molemmat osapuolet, on voimatonta ja löysää. Se on yhtä huteraa kuin käytössä olevien rintamalinjojen nimet: suvakit ja rasistit. Jos suhtaudun myötämielisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai maahanmuuttoon, en kutsu itseäni suvaitsevaiseksi. Ja jos pidän eräitä maahanmuuttoon liittyviä asioita ongelmallisina, en julistaudu rasistiksi.

Osapuolia kaikkialla! Vihapuhetta kaikkialla! Olisiko Hotakainen enemmän suvakki vai natsi? Valintoja, valintoja.

Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-verkkojulkaisulle loihtimassaan kolumnissa Kari Hotakainen kertoo, että hän on lukenut tunnin verran ”somesodan osapuolia” ja jäänyt päättämättömyyden limboon. Kumpaa kannattaisi, kumpaa vastustaisi? Entä jos on itse vähän kumpaakin?

Hotakaisen mukaan kumpikin puoli syyllistyy vihapuheeseen. Saattaa olla, että kirjailija sekoittaa viranomaistasolla asti määritellyn vihapuheen yksinkertaisesti ilmaistuna vihaiseen puheeseen. Mutta silti. MOLEMMAT OSAPUOLET.

Valinnan paikka, Hotakainen!

Toisella puolella olisi tarjolla väkivaltaa ja tappouhkauksia, valmiutta istua murhatuomio. Eikä siihen tarvita edes konkreettista syytä. Rajat kiinni -kansanliikkeen kollektiivista puukontuppea ruvetaan rapistelemaan jo siltä pohjalta, että joku näki unen, jossa turvapaikanhakija kajosi hänen koiraansa.

Kyllä, unen.

Näin ajattelee maailman menosta kansallisen dialogin se osapuoli, joka silmää räpäyttämättä uskoo Espanjassa asuvan venäläistaustaisen huume- ja väkivaltarikollisen älyttömimmätkin uutiset suomalaisnaisia raiskaavista jihadistiterroristeista, mutta tunkee sormet korviinsa ja huutaa neekeriä lukiessaan Tino Singhin kertomuksen päälleajoa yrittäneestä rasistisesta pakettiautoilijasta.

Ei sillä, etteivätkö he uskoisi Singhin sankaritarinaa – useat uskovat. Heitä vain harmittaa, kun viisivuotiaasta asti Suomessa asunut tv-juontaja ja toimitusjohtaja jäi henkiin.

Mutta se toinen osapuoli, suvakit. Se vasta onkin kauhea. Siellä on Saku Timonen, joka julmasti ottaa vastaan tappouhkauksia ja solvauksia.

Siellä on Musta Barbaari.

Ja siellä ovat ovat tikkaria tarjoavat ehdottoman väkivallattomat, mutta niin kovin rienaavat Loldiers of Odin, jotka koettavat epäreilusti nauraa kelpo ”Odinturvajoukot” suohon.

Sanotaan, että sodissa ja konflikteissa ensimmäisenä kuolee totuus. Soveltaen voidaan todeta, että vihapuheessa tuupertuu huumori – jos sitä siinä koskaan edes olikaan. Yhden totuuden torvet soivat kovaa ja peittävät alleen kaikki vivahteet.

Hotakaisen tuskan ymmärtää. On täysin mahdotonta erottaa toisistaan näitä osapuolia. Ne ovat toistensa peilikuvat. Ne ovat tasaisesti yhtä väärässä.

Yksi mässäilee sekä omien että naapureidensa tytärten kokemalla seksuaalisella väkivallalla ja toivoo sitä olevan paljon nykyistä enemmän ja kohdennetusti, jotta ”suvakit” oppisivat läksynsä. Toinen taas – silkkaa ilkeyttään, epäilemättä – kieltäytyy väkivallalla uhkailusta ja jopa sen toivottamisesta.

Tänään meistä jokainen on Kari Hotakainen. Olemme keskellä tienristeystä ja tähyilemme vasemmalle ja oikealle. Epätoivo viiltää mieltä. Kumpi tie vie parempaan maailmaan? Vasemmalla vaaditaan perustuslain ja kansainvälisten sopimusten takaamien ihmisoikeuksien kunnioittamista, ihmisten auttamista ja yleistä hyvinvointia. Oikealla vaaditaan muslimien pakkosterilointia, sosiaalietuuksien puolittamista tai lakkauttamista ja loppujenkin pakolaisten karkottamista sekä pakolaisia auttaneiden ihmisten raiskaamista.

Niin epämiellyttäviä valintoja. Kruuna vai klaava. Tekisi mieli vain jäädä keskelle katua nukkumaan. Niin kuin Kari Hotakainen, joka puolueettomana humanistina ei tohdi ottaa kantaa, vaan tuomitsee kummankin ääripään ennen kuin sulkee silmänsä ympärillään murenevalta sivistykseltä. Mikäpä siinä on keskiviivalla loikoillessa. Varmasti aamulla tämä kaikki on vain pahaa unta.

Eikä huolta, tie on turvallinen. Valkoista varakasta miestä kyllä väistää maahanmuuttokriittisempikin autokuski.

24.1.2016
Satakahdeksankymmentä

IN MEMORIAM

Pudotan aukosta sisään kaksi euroa. Viisi biisiä. Näppäilen huolellisesti hitaita numerokoskettimia. Jos aloittaisi Alma Coganin Tennessee Waltzilla ja jatkaisi Gilbert Bécaud’n Nathaliella? Sitten Narvan marssi ja heti perään Juicea, Vaasankin veri vapisee. Ja lopuksi, niin kuin joka kerta, baltiansaksalainen sopraano Miliza Korjus ja Theo Mabeckenin säveltämä, veret hyytävä Warum?

Miten monta kertaa olen valinnut samat numerot, 1, 8 ja 0!

Osaan saksaa vain heikosti, mutta Milizan ääni kantautuu kahdeksankymmenen vuoden takaa yhä riipaisevan vetoavana. Miksi? Miksi Kaitselmus antoi meille nämä tunteet ja… Sanat loppuvat kesken. Annetaan suunvuoro Mosse Vikstedtille, joka suomensi kaimansa Johann Wolfgang von Goethen tekstin näin:

Oi, miksi näin syvät katseet onkaan,
pelon huomisesta ne vain luo!
Ei lempeen, onnen tuokioonkaan
meidän autuaina luottaa suo.

Oi, miksi näin kohtalomme antaa
nyt nähdä toisiamme sydämeen?
Läpi pauhun harhan meitä kantaa
luokse totuuden jo särkyneen.

Kaikki pois, katoaa.
kaikki pois katoaa.

Miksi? Oi miksi?

Paikka on Kolmas linja 21. Paikan nimi on Pub Sirdie.

Olen asioinut Sirdiessä tasaiseen tahtiin liki viisitoista vuotta.

Tiesin paikan entuudestaan. Aki Kaurismäestä innostunut kaverini mainitsi baarin usein, olihan kohtaus Calamari Unionista kuvattu kyseisessä kuppilassa. Sirdie oli myös noteerattu ohimennen City-lehdessä aikana, jolloin kyseinen riepu yhä edusti jonkinlaista rohkeaa journalismia lukuisine sankaritoimittajineen. Kapakka yhdistettiin keskusteluissa M. A. Nummisen henkilöön. Minun oli pakko käydä siellä.

Ulospäin Sirdie näytti vuosituhannen vaihteessa ja näyttää yhä lähinnä iljettävältä sekakäyttäjäluolalta. Kukaties tyly ensivaikutelma ei ollut baaria alkujaan omistaneiden Sirpa ja Dieter Gehringin tavoite, mutta se toimittaa asiansa eli pitää turhat turistit ulkona. Moni kävelee räkäläbaarin ohi tajuamatta, että sen sisällä sykkii Helsingin sydän. Kaurismäen veljesten perustama Moskova-ravintola Eerikinkadulla käyttää samaa kikkaa, eikä varmasti sattumalta.

Petar Petrov on istunut Pub Sirdien tiskin takana lähes niin kauan kuin olen kapakassa käynyt. Selkeästi ulkomaalaiselta näyttänyt kiharatukkainen miehenroikale puhui halutessaan suomea. Aina ei halunnut. Englantiin Petar vaihtoi ilomielin heti, kun joku oli sitä valmis puhumaan.

Sirdien kanta-asiakkaat mielellään muistavat Petarin lupsakkana miekkosena, eräänlaisena isähahmona, joka rakkaudella huolehti kaljasiepoistaan. Minäkin muistan. Mutta muistan myös ankaran ja hiukan pelottavan Petarin, jonka suhtautuminen asiakaspalveluun oli aidon neuvostoliittolaista. Hän osasi olla tyly tunteettomalla tavalla, jossa ei ollut mitään vihamielistä tai henkilökohtaista.

Moni baarinpitäjä on sovittanut ylleen samaa tympeää palveluasennetta epäonnistuen siinä täydellisesti. On ruvettu passiivis-aggressiivisiksi tai ylimieliksi, vaikka olisi pitänyt vain teeskennellyn tympääntyneesti luimistella kulmiensa alta. Petar oli tässä mestari.

Ei ole – nimittäin – vain yhtä tapaa toimia kapakoitsijana tai kapakan asiakkaana. Juomarin ja juomanlaskijan suhde on mutkikas ihmissuhteiden tähtikartta, jossa on jotain samaa kuin vävyn tai miniän suhteessa appivanhempiinsa. Luottamus ansaitaan hitaasti eikä siihen ole olemassa yhtä peukalosääntöä. Yksikään appiukko ei syleile rehevästi hörähdellen aivan ketä hyvänsä poikaansa tai tytärtään käpälöivää hulttiota. Ynseys tulkitaan usein vihaksi ja mustasukkaisuudeksi, mitä se ei kuitenkaan ole. Enemmänkin kyse on kokemuksen tuomasta epäluuloisuudesta. Lapsihan saattaa valita puolisonsa – ja samalla perheeseen uuden jäsenen – aivan päättömin kriteerein. Melko vähän keskusteltavaa on vävyn kanssa saunassa, jos perillinen on mennyt kihloihin vain siksi, että ”Samppakin tykkää Bruno Marsista”.

Parempi siis pitää suu kiinni ja tarkkailla, josko siellä finnien kirjoman naaman takana olisi jokin rakastettava tai edes siedettävä luonteenpiirre.

Tismalleen samanlaisella appivanhemman katseella baarinpitäjä katselee asiakkaitaan. Ovatko vain käymässä vai tulleet jäädäkseen, ovatko sietämättömiä superhumoristeja vai ihan ihmisiä.

Sinnikkyys palkitaan aina. Soitettuani Warumia Sirdiessä vuositolkulla Petar alkoi yhtäkkiä muistaa naamani ja vakiotilaukseni. ”Kuiva omena, no ice?” Olin muuttunut niin kantikseksi kuin vain kontulalainen tyhjäntoimittaja voi kalliolaisbaarissa muuttua.

Tästä ei pidä rakentaa mielessään ylenpalttista rakkaustarinaa. Olisi omahyväistä liioittelua väittää, että olimme sydänystäviä tai että olisimme oikeastaan edes tunteneet toisemme. Minä poikkeilin Sirdiessä muutamia kertoja vuodessa. Meitä erottivat ikä, elämänkokemus ja baaritiski. En lähettänyt Petarille joulukortteja eikä hän ollut lapseni kummisetä.

Silti meillä oli hetkemme.

Se, kun hän saapui suoraan Ison-Britannian matkaltaan baariinsa, tervehti reissun ajan putiikkia pystyssä pitänyttä rouvaansa ja esitteli meille suupielet korviin asti myhäillen valokuvaa itsestään ja vieraasta herrasta. Tuo mies oli oli Simeon Sakskoburggotski, Bulgarian syrjäytetty kuningas. Olivat tavanneet Lontoossa. Kuningas ja hän!

Se, kun hän murheellisena kertoi kesken loputtoman pöydänpyyhkimisensä, että haluaisi M. A. Nummisen kanssa samanlaiseen kaverikuvaan kuin aiempi kapakoitsija.

Se, kun koetin olla poikkeuksellisen kohtelias ja ajattelin kiittää juomastani bulgariaksi. ”Благодаря”, minun piti sanoa, mutta unohdin kesken sanan, miten se päättyi. Petar peitti naurunsa hymähdykseen.

Se, kun olen istunut selaamassa iltapäivälehtiä ja seurannut siiderini yli kohtausta kuin jostain Jim Jarmuschin elokuvasta: taksia ajanut itäeurooppalainen mies on pysäköinyt koslansa Sirdien oven eteen johtavalle rampille määräämättömäksi ajaksi ja jäänyt keskustelemaan Petarin kanssa ties mistä, mikä on tärkeämpää kuin pokan väijyminen tolpalla. Takahuoneen puolelta taksikuskille on tuotu iso kupillinen kahvia eikä kummallakaan herralla ole kiire yhtään minnekään.

Joulukuun 20. päivä saimme tiedon, että Petar on nukkunut pois.

En tiedä paljoakaan Petarin pitkästä tarinasta. Sen kyllä, että hän oli muusikko, rumpali laivabändissä Viking Linella. Pub Sirdien edellisen omistajan tavoin maahanmuuttaja suomalaisine vaimoineen. Hän ankkuroitui Kolmannelle linjalle 2000-luvun alussa ja ryhtyi pitämään yllä kapakkaa, joka on samoilla sijoillaan eri nimillä toiminut 1960-luvun puolivälistä.

Petar otti paikan haltuunsa nöyrin mielin niin kuin se olisi päätetty hänen syntymänsä hetkellä. Asiakkaat katsoivat hetken, kuka tuo on ja aikooko se tehdä jotain pahaa levyautomaatille. Kun homma pysyi asiallisena, he jatkoivat istumistaan kantapöydissään ja tilasivat uuden oluen.

Ehkä se tekee Helsingistä hiukan ulkopuolisen paikan koko nyky-Suomessa. Se on maalta- ja maahanmuuttajien kaupunki, metropoli, johon kaikki ovat päätyneet omia teitään ja aikojaan. Siellä ei katsota kenenkään passista, mistä sitä on tultu. Itse kunkin henkilöhistoria on vain puheenaihe puheenaiheiden joukossa. Joku puhuu suomea pahemmin murtaen kuin toinen.

Petar oli yksi näistä loputtomana virtana kaupunkiin pelmahtaneista. Suurkaupungit syntyvät muuttoliikkeestä niin New Yorkissa kuin Stadissa. Tulokkaat hakevat kortteerin, keksivät keinon tulla toimeen joko omilla tai toisten rahoilla, hankkivat ystäviä ja rakastajia. Vuosien mittaan he loksahtelevat paikoilleen eikä kukaan pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa heitä ei olisi. ”Maahanmuuttokriitikkojen” hellimä mielikuva suljetuista rajoista ja jonkinlaisesta puhdasoppisesta kansallisesta kulttuurista täyttää helsinkiläisen sydämen kauhulla.

Puhtaus näet tappaa ruumiin ja sielun.

Ilmiö onnistuttiin kuvailemaan Pahkasian Savo-Karjalan matkaoppaassa. Kirjassa luonnehdittiin inhonsekaisin tuntein 1980-luvun alun Kouvolaa ja Imatraa. Markku Paretskoin ja Juha Ruusuvuoren mielestä nämä ”merkonomien” kansoittamat keskiluokkaiset taajamat olivat liian kliinisiä eli kuolleita. Lappeenranta sen sijaan sai täydet pisteet ”loisluokastaan”.

Kaupunki on organismina hiukan samanlainen kuin ihmisruumis. Se koostuu hyödyllisistä ja hyödyttömistä, välttämättömistä ja vahingollisista aineksista, jotka tasapainottavat toisiaan. Jotkut päätyvät myymään olutta, toiset ostamaan sitä. Jos desinfioidaan elämästä pois kaikki epämiellyttävä, jäljelle jäävä ei ole miellyttävää.

Pub Sirdie on tarjonnut vuosikymmenet turvapaikan tehokkuuskulttuurin laidoille ajautuneille taiteilijoille, kirjailijoille, juopoille ja opiskelijoille. Sisällä on vallinnut käytännön sanelema suvaitsemispakko. Pienessä yhden huoneen kapakassa ei kellään ole ollut varaa valita pöytäänsä tai seuraansa. Kun tupa on ollut täynnä, jokainen joutuu tinkimään mukavuudestaan. Kaikki baarin asiakkaat ovat kokeneet sen, kun Petar on järjestellyt istumapaikkoja jo entuudestaan täpötäysiin pöytiin. Keskustelut alkavat rönsyillä pöydästä toiseen. Yhden illan koko ravintola on samaa perhettä. Hipit, jupit, papit ja juopot.

Helsinki elää ja kasvaa, mutta ei ilman ongelmia. Sen ydintä kalvaa ylenpalttisen vaurastumisen tauti. Kaupunkiin on jo muodostunut täysin kuolleita paremman väen kortteleita ja lähiöitä. Edes Kallio ja Kolmas linja eivät ole tyystin turvassa ylempien toimihenkilöiden design-kauneusaistin herkistämältä bakteerikammolta.

Onneksi eräs tuntematon bulgarialainen hetken aikaa viivähti keskuudessamme muistuttamassa, millaista voisi olla.

Kiitos, Petar.

Valokuvat: Joska Pyykkö / We Love Helsinki

27.12.2015
Sitä tikulla silmään

Siihen kai havahtui ensimmäisen kerran sillä hetkellä, kun yhteisöpalvelu Facebookin nostalgiatyökalu ”On This Day” nosti esiin toissavuotisen kohun filosofi Pekka Himasen Kestävän kasvun malli -raportin julkaisutilaisuudesta.

Tuli ikävä.

Vielä kaksi vuotta sitten Suomea johti hallitus, joka kaikesta pahuudestaan huolimatta oli sitoutunut kunnioittamaan maamme perustuslakia ja Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistusta. Se oli hallitus, joka pisti sofistiselle käärmeöljykauppiaalle seitsemänsadantuhannen euron kaljastipendin kilpailuttamatta hanketta asiaankuuluvasti. Siitä nousi hirveä huuto ja mekkala, mutta yksi asia pysyy: silloinen pääministeri ihan oikeasti tilasi maailmankuulun ammattifilosofin johtamalta kansainväliseltä professorityöryhmältä akateemisen selvityksen valtion tilasta.

Kaksi vuotta, ja maata johtaa kopla, joka saa ohjeensa turvapaikanhakijoita pahoinpiteleviltä elämänkoululaisilta.

Valtiolaivan komentosillalla kempeleläisen lypsyrobotin ja kahden espoolaisen broilerin triumviraatti ohjaa alusta tavalla, jota Costa Concordian kapteeni voisi peukuttaa Facebookissa. Äärioikeistolaisen juntan tavoitteena on ilmeisesti aivan tarkoituksella rakentaa Suomesta hyväntekeväisyysyhteiskunta, jossa harjoitetaan apartheid-politiikkaa.

Vaikka Juha Sipilä on ollut asiassa niin aloitteellinen kuin Turingin testissä reputtanut tekoäly vain voi olla, koko show saattoi alkaa jo ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, kesäkuussa 2014, kun Alexander Stubb siirtyi käsittämättömän eurovaalivoittonsa siivittämänä Kokoomuksen puoluejohtajaksi ja uudeksi pääministeriksi. Eivät sitten menneet nekään 148 101 ääntä hukkaan. Tai jos sanotaan tasan 148 100 – pakkohan meidän on uskoa, että Stubbin kyvyt ovat ainakin siihen riittäneet, että tyyppi on sentään äänestänyt itseään.

Jyrki Katainen oli kukaties ostanut filosofilta vision talouspolitiikkansa tueksi, mutta Stubb ei ole viitsinyt ensin pää- ja nyt valtiovarainministerinä teeskennellä olevansa mitään muuta kuin elinkeinoelämän rattopoika. London School of Economicsissa väitellyt tohtori on ollut yllättävänkin haluton kyseenalaistamaan valtiovarainministeriön ja EK:n antamia madonlukuja. Vielä oudompaa on ollut huomata ”yhden äksän ja kahden been” eurokraatin muuttuneen matkan varrella hallituksen pahimmaksi korkeakouluvastaiseksi populistiksi.

Siis tämä Alexander Stubb, joka valehteli eduskunnalle päin näköä ja joka sai tekonsa anteeksi sekä lestadiolaiselta pääministeriltä että katolilaiselta ulkoministeriltä ja täten tietysti myös Jumalalta, joka tuskin lähtisi kahden näin hurskaan uskonveljen kanssa inttämään kymmenestä käskystä.

Luultavasti tämä tunne – sentimentaalinen kaipuu vuoden 2013 onnenpäiviin – ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Uusimpien mielipidemittausten mukaan SSS-hallitus on niin käsittämättömän täydellisen epäonnistunut, että kansalaiset ovat valmiita kannattamaan seuraavissa eduskuntavaaleissa jopa Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta.

Tiedättehän, tuota Kansallisen Kokoomuksen ammattiyhdistyssiipeä.

18.12.2015
Neljäs joulukuuta 2015 A.D.

Aamulehti: Erikoinen varkaus Tampereella: Naisen kassista löytyi kulkuset, enkeli, hieroja ja teesiivilä

Adventtiajan ensimmäiset arkipäivät ovat takana, joten mikäpä mukavampaa kuin tarkastella, miten perjantai 4. joulukuuta sujui pitkin poikin suloista Suomenmaata. Tässäpä otsikoita.

Kohta suomalaisilla työpaikoilla siirrytään kahviin, ja sitten se on menoa. | TTL: Limuholismista on tulossa ongelma työpaikoilla (Yle)

Finnish noir: ”Mies työnsi kätensä reiästä asuntoon ja huitoi naista olutpakkauksella. Miehen yllätykseksi nainen haki kirveen, jolla löi miestä käteen.” | Mies rusikoi oveen reiän – nainen löi kirveellä (Keskisuomalainen)

Finnish noir, osa 2: ”Miehen epäillään lyöneen toista miestä nyrkillä kasvoihin torstaina iltapäivällä kerrostalon pihalla Koskenkujalla.” | Mies löi nyrkillä (Loimaan Lehti)

Puhemieheen kohdistuva arvostelu on Timo Soinin mukaan sovinismia. Hassua sinänsä, että puhemiehen arvomaailma edustaa niin ikään sovinismia. | Timo Soini: Kyllä Egyptin korpi opettaa opposition itkupillejä (Verkkouutiset)

Lisäksi poliisin mukaan ”pojat on poikia”, ”sanam vapaus” ja ”taitaa olla hiekkaa toosassa, höhöhöhöhö”. | MV-lehden perustaja Suomeen juhlapuhujaksi? – näin kommentoi poliisi (Helsingin Uutiset)

Vaikka mistä sitä kokeilematta tietää. | Useampi kerta seksiä viikossa ei lisää onnellisuutta (Etelä-Suomen Sanomat)

Turvapaikanhakijoiden hätämajoitustila on ilmeisesti tehnyt polttopulloiskun Kouvolan hovioikeuteen. Seuraamme tilann… Mitä? | Kouvolan hätämajoitustilan polttopulloisku hovioikeuteen (Etelä-Suomen Sanomat)

Taisit luulla, että Suomeen? Klikkasitko? | Uusi arvio: Turvapaikanhakijoiden määrä voi kasvaa yli 3 miljoonan (Helsingin Uutiset)

Ensimmäinen kolmestamiljoonasta. | Marraskuussa kaakkoisrajalle saapui yksi turvapaikanhakija (Kouvolan Sanomat)

Arvaamme kyllä kuka (ks. yllä). | Nurmijärvi yritti myydä kouluruokaa ulkopuolisille: syksyn aikana kävi yksi asiakas (Metro)

Janne Ahosen mystinen terveysongelma säilyi arvoituksena. | Janne Ahosen mystisen terveysongelman syy selvisi (Ilta-Sanomat)

CSI: Kuopio. | Hovioikeus: Ei näyttöä siemennesteen heittämisestä höyrysaunassa (Savon Sanomat)

5.12.2015
Väärin äänestetty

Äärioikeistolaisen Itsenäinen Suomi 2015 -tapahtuman yhteydessä järjestetty Vuoden itsenäinen suomalainen -demokratiakokeilu törmäsi valitettaviin ongelmiin toteutuksensa suhteen. Totisten kansallismielisten sankarimiesten ja -naisen lisäksi oli rasistien kauneuskilpailuun menty lisäämään äärimmäistä nokkeluutta osoittaen kolme ”vastapuolen” edustajaa – Li Andersson, Anna Kontula ja Nasima Razmyar. Ideana kaiketikin oli häpäistä kirotut punahuorat osoittamalla, miten heidän saatanallinen aatteensa on näivettymässä dynaamisesti porskuttavien ristiretkeläisten rinnalla.

Harmillista kyllä kaikki kolme ovat parasta aikaa äänestyksen viiden kärjessä. Andersson kiitää omissa lukemissaan haastamassa ykkössijoitettua Junes Lokkaa, kun taas Kontula ja Razmyar pysyttelevät tukevasti Klamydia-yhtyeen Vesku Jokisen ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitun James Hirvisaaren edellä. Väliin kiilaa ainoastaan alkuperäinen Mestari, palavia lähiöitä Eirasta asti haisteleva FT Jussi Halla-aho.

Ylläpito päätti viheltää pelin toviksi poikki. Facebook-tiedotteessaan järjestävä taho ilmoitti, että ”hakkerit” ovat häirinneet äänestystä.

Kuten odottaa saattoi niin äänestys joutui hakkerien hyökkäyksen kohteeksi. Kaikki ylimääräiset ”robotti” äänet tulemme poistamaan joukosta ja äänestystuloksen tulemme julkaisemaan totuuden mukaisesti.

Hiukan alempana Itsenäinen Suomi 2015 vielä täsmensi, että liipaisimella ovat Li Anderssonin äänet. Missään tapauksessa suurelle yleisölle täysin tuntematon Junes Lokka se ei ainakaan voi olla.

Todellakin, kuka on Junes Lokka? Marokkolaissyntyinen, mutta täydellisesti Oulun seudulla yleiseen eskatologiseen ajatteluun kotoutunut Lokka on laajimmin tunnettu Yleisradion toimittajasta tekemästään huoritteluvideosta, jonka hän julkaisi YouTubessa marraskuussa 2013.

Kaasuputken lukijoille Junes Lokka on tuttu ennen kaikkea palauteryöpystä, joka koski parin vuoden takaista blogimerkintää Itis-kauppakeskuksesta. Kuten tavallista, oululainen maahanmuuttokriitikko tuntee itähelsinkiläisen kauppakeskuksen ja metroaseman ympäristöineen telepaattisella havaintokyvyllään paremmin kuin alueella toistakymmentä vuotta liki päivittäin asioinut kontulalaisbloggaaja.

Pienelle mutta sitäkin fanaattisemmalle nettiseurakunnalleen Lokka on uuttera sananvapaustaistelija, joka vaivojaan säästämättä tilaa ja julkaisee kaiken ei-salaiseksi merkityn materiaalin, jonka millään tavalla voi kukaan kuvitella liittyvän maahanmuuttoon. Ja kun mielikuvitusta riittää, vain taivas on rajana.

Alatyylisestä ja ennen kaikkea hapokkaan misogyynisestä viestinnästään tavaramerkkinsä tehnyt Lokka on edustanut heikolla menestyksellä perussuomalaisten kaatopaikaksi muodostunutta Muutos 2011 -puoluetta. Eurovaaleissa 2014 hän keräsi 309 ääntä, eduskuntavaaleissa 2015 saalis jäi 271 ääneen. Silti Lokka on monen perussuomalaisiin pettyneen elämänkoululaisen viimeinen ja ainoa toivo tilanteessa, jossa nuoret vihaiset miehet Olli Immonen ja Sebastian Tynkkynen – myös oululaisia tuomiopäivän profeettoja – ovat taipuneet tai taittuneet Timo Soinin lempeän ankarassa käsittelyssä.

Se tosin on Lokalla ja hänen vantteralla entouragellaan yhä perustelematta, millä tavalla heidän viiteryhmänsä vihamielinen huoritteludiskurssi edistää naisrauhaa, jota he kiivaasti väittävät ajavansa.

Tässä otteita äänestyksen alla käydystä keskustelusta:

Huom! Äänestys jatkuu yhä, joten kliketi-klik, ääni Li Anderssonille on ääni idiotismia vastaan!

Lisäys (10.15): Äänestyksen järjestäjät vakuuttavat myöhemmissä Facebook-kommenteissaan, että yhtäkään ääntä ei sensuroida. Siinäpä lisäsyy klikkailla vasemmistoehdokkaita.

4.12.2015
Itsenäinen Suomi 2015

Syyskuussa 2015 vihtiläinen Panu Huuhtanen istahti tien poskeen viikoksi vastustamaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista Hopeaniemen entiseen kylpylään. Vastaanottokeskus tuli, mutta aktivismi ei päättynyt. Pari kuukautta myöhemmin Huuhtanen oli jo kertomassa Finnish Defence Leaguen sympaattisessa haastattelussa yhdessä Sirkka Halosen kanssa organisoimastaan Itsenäinen Suomi 2015 -tapahtumasta.

Kyseessä onkin mielenkiintoinen bakkanaali, jota on järjestämässä kansanliike poikineen: Rajat Kiinni! -kansanliike, Perheiden hyvinvoinnin puolue ry, Erotaan EU:sta -kansanliike, Irti EU:sta -kansalaisaloite, Kansanliike pakolaispolitiikkaa vastaan, Hallitus alas -ryhmä, Itsenäisyysforum ry, 1990-luvun laman uhrit sekä Itsenäisyyspuolue (IPU). Yhteistä näille kaikille kansanliikkeille on islamofobian ja väärentämättömän rasismin lisäksi pakkomielteinen raiskaustilastointi, siellä täällä läikehtivä antisemitismi, jonkinasteinen Vladimir Putin -henkilökultti ja tutut salaliittoteoriat EU:sta, Bilderbergistä, George Sorosista, kemikaalivanoista sekä nyttemmin myös Suomen Punaisesta Rististä. Lisäksi ne saattavat kaikki olla yksi ja sama ryhmä.

Alussa mainittu Finnish Defence League – josta Tulva-lehti on laatinut kattavan kuvauksen pari vuotta takaperin – olisi kukaties halunnut ottaa näkyvämminkin osaa järjestelyihin, mutta valitettavasti yhdistys joutui itseään suurempien voimien pelinappulaksi. Nyt on nimittäin käynyt niin onnettomasti, että Suomessa on kaksi Rajat Kiinni! -kansanliikettä, joiden kesken on tullut vaikeasti määriteltävä välirikko.

Tamperelaisen Rajat Kiinni! -järjestön puhemiehenä häärivä Marco de Wit tovereineen ilmoitti tiedotteessaan, että muuan Susanna Kaukinen oli omavaltaisesti julistanut kansanliikkeen toimivan yhteistyössä Finnish Defence Leaguen kanssa sekä uhkaillut ”puolisuvakkeja”. Kun tästä oli annettu palautetta, Kaukinen oli ekskommunikoinut Tampereen Rajat Kiinni! -liikkeen muusta kansanliikkeestä. De Witille ei siten jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vastaekskommunikoida Kaukisen luotsaama ns. KKK-ryhmä.

Susanna Kaukisen, Pekka Kemppaisen ja Ismo Kähkösen johtama lähinnä pääkaupunkiseudulla ja Turussa toimiva pieni noin 20 henkilön ns. KKK-ryhmä ei kuulu Rajat Kiinni-kansanliikkeeseen. Todisteet KKK-ryhmän johtamissa keskusteluissa tapahtuneista laittomista ehdotuksista ja toimintamalleista näyttävät kiistattomilta.

Susanna Kaukinen vastasi blogissaan de Witin väitteisiin. Nimimerkillä ”Rajat Kiinni! -kansanliikkeen ydinryhmä” laadittu teksti kumoaa kaikki syytökset väkivallasta tai sillä uhkaamisesta sekä kiistää de Witin oikeuden ylipäänsä esiintyä Rajat Kiinni! -kansanliikkeen nimissä.

DeWitin keinot ovat ala-arvoisia ja DeWitin väitteet väkivallasta järjettömiä. Yksityiskeskustelujen levittely, kontekstista irrottaminen ja aktivisti-diskurssin aktiivinen väärintulkinta on ollut peruskauraa.

Kaukinen arveleekin, että Marco de Wit on mukana projektissa jostain muusta syystä kuin tehdäkseen Suomesta yksietnisen, yksikulttuurisen ugrilinnakkeen.

– – [M]eillä on epäilys, että DeWitin tavoite hajoittaa kansanliike on yksinkertaisesti opportunistinen: hän haluaa hyötyä liikkeestä.

DeWitin pyrkimys liikkeestä hyötymiseen johtunee siitä, että hän haluaa ratsastaa sen avulla joko eduskuntaan tai vieläkin todennäköisemmin poliittiseen palkkiovirkaan. Sekin on mahdollista, että hän pyrkii käyttämään liikettä liiketoiminnan lähtökohtana, tällaisiakin merkkejä on Tampereella ollut.

Kumpikin kilpailevista Rajat Kiinni! -kansanliikkeistä painottaa, ettei niillä ole johtajaa, jos kohta organisaatiotakaan. Ei kyllä uskoisi.

Summa summarum, Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä kaksi Rajat Kiinni! -tapahtumaa. Itsenäinen Suomi 2015 -mielenosoitus Narinkkatorilla ja SUOMI TURVALLISEKSI !, RAJAT KIINNI ! -mielenosoitus Kansalaistorilla. Kun soppaan lisätään sekä Suomen Sisuun että Suomen Vastarintaliikkeeseen assosioituva 612-soihtukulkue (johon molemmat Rajat Kiinni! -ryhmät aikovat mielenosoitustensa päätteeksi yhtyä) ja anarkistien Vapaus Pelissä -mielensoitus, jonka tavoitteena on häiritä soihtukulkuetta, saavat elintarviketyöläiset paahtaa popcorneja pyhä- ja ylityölisät kilpaa maissinjyvien kanssa paukkuen.

Pahimmassa tapauksessa poliisi ei lainkaan ehdi pamputtaa hippejä, kun nahistelevat äärioikeistolaisryhmät kohtaavat toisensa soihtukulkueessa roihuavine astaloineen.

Spektaakkelia odotellessa voivat halukkaat käydä klikkaamassa Li Anderssonille lisää ääniä Itsenäinen Suomi 2015:n Vuoden itsenäinen suomalainen 2015 -äänestyksessä. Ehdokaslista on… kiehtova. Sebastian Tynkkysen, Jussi Halla-ahon, Ilja Janitskinin, Junes Lokan, James Hirvisaaren, Makwan Amirkhanin, Laura Huhtasaaren, Vesku Jokisen, Pauli Vahteran, Olavi Mäenpään, Seppo Huhdan, Tero Vaaran ja Joel Hallikaisen lisäksi listalle oli otettu ilmeisesti ironiasyistä Li Andersson, Nasima Razmyar ja Anna Kontula. Ja tokihan me vitsin ymmärrämme.

Äänestysaikaa on 4. joulukuuta kello 21 asti. Tätä kirjoitettaessa Li Andersson on tukevassa johdossa. Klik, klik!

3.12.2015
Talvisota 2015

Alexander Stubb limutetaan Tampereella. Kuva: Yle

Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb joutui maanantaina katalan nesteiskun kohteeksi vahvasta työväenliikkeestään tutun Tampereen kaupungin hämärässä. Iskunsa paikaksi äärivasemmistolainen terroristi oli paatunutta luontoaan todistaen valinnut Linkosuon kahvilan ikään kuin pilkatakseen Suomen yritysvihamielisissä oloissa kamppailevaa perheyritystä ja Kangasalan toiseksi suurinta yksityistä työnantajaa.

Poliisi on yhä vaitonainen attentaatin tekijän henkilöllisyydestä, mutta Kommunistisen nuorisoliiton tamperelaissolu otti vastuun iskusta amerikkalaisessa yhteisöpalvelussa julkaisemassaan tiedotteessa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kommunistit hyökkäävät marraskuun 30. päivänä suomalaisen vapaan markkinatalouden kimppuun.

Sekä valtiovarainministerin että iskun kuvanneen kommunistinuoren mukaan Alexander Stubbin kasvoille viskattu neste oli Coca-Colaa. Viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet, ehtikö sokeripitoinen virvoitusjuoma vahingoittaa Stubbin hohtavan valkoisia hampaita.

Iskun yhteydessä valtiovarainministerin väitettiin olevan valehtelija, vaikka muun muassa tämän videoleikkeen perusteella Stubb on puhunut 90-prosenttisesti totta.

https://youtu.be/l28AReZMtZ4

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalon mukaan tehty nesteisku on vakava asia. Yleisradiolle antamassaan haastattelussa Ylitalo pohtii, voiko ministeriä enää päästää kansan pariin. Sinänsä limonadi-iskut ovat toistaiseksi harvinaisia, mutta jatkosta ei tiedä kukaan.

Tampereen kommunististen nuorten edustajan mukaan kola-attentaatin tekijät toimivat yksin ilman järjestön valtuutusta, mutta Ilta-Sanomien tietojen mukaan kahvilasta löytyi savuava ase: järjestön tiedote.

”En tiedä, liittyykö se tähän tapaukseen. Leikkauspolitiikkaa siinä kritisoidaan”, Linkosuon kahvilan myyjä kertoo Ilta-Sanomille.

Iskun motiivia ei vielä tiedetä. Sen arvellaan liittyvän Alexander Stubbin toistuvaan valehtelemiseen niin sanotun hallintarekisterilain suhteen. Kyseessä on Juha Sipilän hallituksen ja valtiovarainministeriön pyrkimys kätkeä suomalainen osakeomistus julkisuudelta ja verottajalta.

Pääministeri ehättikin jo ilmoittamaan, että hallintarekisterihanke etenee siitä huolimatta, että yksi hallituspuolueista vastustaa sitä ja että hanketta vetänyt vastuullinen ministeri on antanut asiasta väärää tietoa. Juha Sipilä ei nöyrry tutkittujen tosiasioiden tai terrorismin edessä.

Olli ”Kola-Olli” Hokkanen ei ole kommentoinut tapausta.

1.12.2015
Kohukiitos

Tänään emme tutki maltillisesta ja ainoastaan tutkittuun tietoon perustuvasta viileän rationaalisesta argumentoinnistaan tunnetun johtaja Matti Apusen dehydraatioon asti kuivan asiallisia yliökirjoituksia suomalaisten verofetissistä, pohjoiskorealaismyönteisestä poliittisesta korrektiudesta, ateistien alttiudesta hyväksyä homeopatia – tai suomalaista korkeakoulujärjestelmää vuonna 2015 jäytävästä 1980-luvun tamperelaisesta stalinismista.

Nämä kaikki ja useita kymmeniä muita viimeistä pilkkua ja pistettä myöten absoluuttisesti verifioitaviin faktoihin perustuvia kulttuuriesseitä laatinut Apunen toki voisi olla tekstimme keskushenkilö, onhan hän aivan äskettäin ollut julkisuudessa äänessä. Itsensä täysin tarpeettomaksi sikariklubiksi alentaneen entisen työmarkkinajärjestön kyljessä kyhnyttävän 1970-luvun poteroihin juurtuneen ajatushautomon 55-vuotias johtaja näet suvaitsi antaa kolumneitaan julkaisevalle sanomalehdelle lausunnon vastanimetyn Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin kiitospuheesta:

Laura Lindstedtin argumentit olivat äärimmäisen emotionaalisia, mutta hyvin ylimalkaisia ja ympäripyöreitä, ja niistä paistoi syvä kiihtymys.

Taiteilija tietenkin lähestyy talouspolitiikkaa tunteen kautta. Lindstedt tasoitteli tilejä henkilökohtaisesti voimakkaasti koetun epäoikeudenmukaisuuden kohdalla.

Mutta jos sanotaan Lindstedtin tavoin, että hallituksen toimet ovat petkutusta ja huijausta, niin se on jo tarpeettomankin ylimalkaista. Kun käyttää noin voimakkaita sanoja, täytyisi olla kärsivällisyyttä ja tilaa perustella paremmin.

Täytyisi muistaa, että talouspolitiikka on eri kenttä kuin taide, ja siellä tarvitaan eri argumentit. Ei voi toimia siten, että kun kysytään, mitä mahdat tarkoittaa petkutuksella ja huijauksella, niin keskustelu päättyy siihen. Talouspolitiikan kannanotoissa täytyy pystyä esittämään vaihtoehtoja.

Matti Apunen toisin sanoen syytti kirjailijaa siitä, että tämä vetoaa kuulijoihinsa sen sijaan, että käyttäisi puheelleen varatut viisi minuuttia kansantaloustieteen luentosarjaan. Täten siis Finlandia-kirjailija ”ei edistä keskustelua” – päinvastoin kuin ilmeisesti Matti Apunen, mikäli vain keskustelisimme hänestä.

Miksikö Matti Apunen ei sitten ole tämän blogimerkinnän aihe, kysytte – onhan kuitenkin kyseessä Suomen johtava älykkö. Mies joka ei kuunaan käyttäisi tunnerekisteriä retoriikassaan. Mies jonka jokainen sana on niin absoluuttinen totuus, että paavikin empisi väittää häntä paskanpuhujaksi.

Pakko tunnustaa, että haluttomuuteen pohtia Matti Apusen mielipiteitä liittyy vain tavaton laiskuus. Olisi niin järkyttävä savotta ryhtyä oikeasti käymään läpi Matti Apusen hävytöntä yritystä suistaa Lindstedtin kritiikki raiteiltaan, ettei sitä jaksaisi pirukaan.

Pitäisi osoittaa Apusen huomiokyvyn vääristyneen kirkkaana hehkuvan järjettömyyden puolelle, kun hän yrittää väittää Lindstedtin vaatineen leikkauksia terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon moittiessaan hallitusta koulutukseen tehdyistä budjettileikkauksista. Eli niin kuin se Helsingin Sanomissa kerrotaan:

Apusen mukaan on niin sanotusti paljon pyydetty, että koulutusjärjestelmän pitäisi olla sellainen yhteiskunnallisen toiminnan osa-alue, jota säästöt eivät koskettaisi.

”Jos keskustelua ei voida käydä ilman, että jokainen koulutuseuro on pyhä euro, niin vaikeaksi menee”, Apunen sanoo.

Ei, tuota ei vain jaksa nyt. Jätämme siis Matti Apusen tytöttelemään keskenään ”emotionaalisia” kaunokirjallisuusvoittajia, jotka tavattomassa julkeudessaan eivät suostu ymmärtämään luokkaerojen jyrkentämisen ehdotonta välttämättömyyttä.

https://www.facebook.com/risto.volanen/posts/919235388192291?pnref=story

Hersyvimmän palautteen Laura Lindstedtin kiitospuheesta taikoi näppäimistöltään Suomen Keskustan ikuinen nuorisopoliitikko ja entinen valtiosihteeri Risto Volanen. Klassisesta vanhasuomalaisesta idänpolitiikastaan tunnettu reipas eläkeläinen vaihtoi ulkopoliittisesta realismista kulttuuripoliittiseen surrealismiin parilla leiskuvalla Facebook-päivityksellä, joiden selitykseksi ilmestyi myös blogimerkintä.

Kannattaa kiinnittää turvavyöt, luvassa on aikamoista tykitystä.

Kerrattuaan Facebook-tilapäivityksensä Volanen piiskaa ratsunsa laukkaan:

Helsingin Sanomien kulttuuriosastokin sai parissa tunnissa aikaan pari aukeamaa otsikolla ”Missä sivistys?” Tänään kulttuuriosaston esimies Hanna Mahlamäki liputtaa vielä samaa teemaa ja muidenkin vastaavien ilmiöiden puolesta.

En facebookissa viitannut ainoastaan Lindstedtiin vaan koko post-stalinistiseen kulttuurieliitin osaan, jota Helsingin Sanomien kulttuuriosastokin on kannatellut. Siis siihen kulttuuriseen ilmiöön, jossa 1970-luvulta peritty ajattelutapa uusilla termeillä on vuosikymmeniä hajottanut humanistis-klassista, kansallista ja kristillistä sivistystä.

Vuonna 1944 syntyneen Risto Volasen allakka seisahtui 1970-luvun alkuun siinä, missä 16 vuotta nuoremman Matti Apusen seinäkalenteri näyttää ikuista 1980-lukua. Edes uusi tabloid-formaatti ei näytä vihjanneen Volaselle, että Helsingin Sanomain kulttuuritoimitus on vuonna 2015 saattanut etääntyä ”post-stalinistisesta kulttuurieliitistä”, mitä tuolla sitten ikinä tarkoitetaan.

Täysi mysteeri on, millä tavalla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vastaanottaneen kirjailijan huoli koulutukseen kohdistuvista drastisista säästöpäätöksistä ja hyvien käytöstapojen romuttumisesta muuttuu Volasen päässä ”humanistis-klassista, kansallista ja kristillistä sivistystä” murentavaksi taistolaisdiskurssiksi.

Mutta jatketaan eteenpäin, sillä kukaties Volanen itse osaa vastata paremmin:

Tuolloin suuressa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa murroksessa vasemmistolainen kulttuuriväki aloitti kampanjan ”porvarillista hegemoniaa” vastaan ja otti itse hegemonian näihin päiviin asti. Siinä hegemoniassa yhtyvät sekavasti positivismi ja naturalismi sekä marxilaisuus alitajuiseksi kulttuuria läpäiseväksi virraksi. Sen syvin merkitys on amputoida kulttuurista ja kielestä humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen muodostama ihmisen persoonaa rakentava sekä tulevaisuuden tahtoa ja uskoa muodostava aines.

Vasemmistolaisella kulttuurihegemonialla Volanen tarkoittanee hollantilaisia tosi-tv-formaatteja ja korkeakoulutettuja ammattinäyttelijöitä hokemassa yhtä tai kahta onttoa iskulausetta hassuihin vaatteisiin sonnustautuneena. Ehkä botuliinilla naamansa halvaannuttaneiden jättiläispovisten naisten juottamista humalaan, jotta saataisiin yökamerakuvaa autenttisesta seksistä aivottoman autontuunaajan kanssa. Tai Cheekin kahta loppuumyytyä stadionkeikkaa. Kyllä, kaikki merkit viittaavat marxilaiseen kulttuurihegemoniaan. Tai kulttuurimarxismiin, kuten eräs huolestunut norjalaismies tämän saman muotoili ennen kuin lähti suorittamaan kansalaiskeskustelua sosiaalidemokraattisten nuorten kesäleirille.

Risto Volasen analyysi Laura Lindstedtin kiitospuheesta vatvoo hetken Helsingin Sanomain kulttuuriosaston esimiehen valitettavaa kyvyttömyyttä ymmärtää Reinhold von Beckerin lanseeraamaa die Bildungin käsitettä, kunnes palaa takaisin asiaan eli kärryiltä pudonneisuuteen:

Humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen murentamisesta on ollut seurauksena sosialistinen apatia ja kapitalistinen hillittömyys, joita tänään koemme. Post-stalinistisen ajan sivutuotteena on ollut jatkuva hyökkääminen maan ei-sosialistisia demokraattisia poliitikkoja ja maan työpaikat tekeviä yrittäjiä vastaan. Missään muussa Euroopan maassa ei enää ole tällaista kärryiltä pudonnutta kulttuurihegemoniaa.

Tuliko liian nopeasti? Sama täällä. Otetaan uudestaan:

Humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen murentamisesta on ollut seurauksena sosialistinen apatia ja kapitalistinen hillittömyys, joita tänään koemme. Post-stalinistisen ajan sivutuotteena on ollut jatkuva hyökkääminen maan ei-sosialistisia demokraattisia poliitikkoja ja maan työpaikat tekeviä yrittäjiä vastaan. Missään muussa Euroopan maassa ei enää ole tällaista kärryiltä pudonnutta kulttuurihegemoniaa.

Volasen päättelyketju on aukoton. Koska rauduskoivun lehdet ovat teräväkulmaisempia kuin hieskoivun, Atlantin keskiselänne halkoo Islantia. Siksi Suomi devalvoi Iiro Viinasen lupauksista huolimatta, mikä johti Beatlesin hajoamiseen vuonna 1970. Tästä seurasi Turun Palloseuran rämpiminen jääkiekon SM-liigassa vuoden 2010 mestaruuden jälkeen. Missään muussa Euroopan maassa ei enää ole tällaista kärryiltä pudonnutta kulttuurihegemoniaa.

Mitä ilmeisimmin Risto Volasen kokemus nykyajasta on eräänlainen bolševistinen dystopia, jossa itsenäisen Suomen rippeitä puolustaa pieni maanpakolaishallitus, jota vähemmistökommunistien aivopesemät itsemurhapommittajat terrorisoivat. Nämä harvat ja valitut ”ei-sosialistiset demokraattiset poliitikot” oman henkensä uhalla koettavat säilyttää Tynkä-Suomen teollisuuden kilpailukykyä yllä, vaan turhaan, sillä post-stalinistinen kulttuurihegemonia sai juuri Finlandia-palkinnon.

Laura Lindstedtin kiitospuhetta käsittelevä arvio ei ole kuitenkaan tyystin kielteinen. Volanen toteaa sentään, että ”Suomen kulttuurielämä on onneksemme jatkuvasti monipuolista, vaikka sen kellokkaina esiintyvät jatkuvasti samat”. Jostain syystä silti pienen maamme ”hegemonistinen suuntaus kuitenkin irtosi 1970-luvulla läntisestä kulttuurista”, mitä ei vihkimätön tarkkailija ehkä heti huomaa. Volasen Suomessa ei ole merkkiäkään amerikkalaisesta, länsieurooppalaisesta tai japanilaisesta kulttuurista. On vain ikuisesti kehää kiertävä sosialistinen realismi – ilmiö jonka myös Yle Radio 1:n johtaja Kaj Färm noteerasi omassa aikakuplassaan:

Volanen vetoaa myös vielä massoihin:

On siis aika jälleen avata ikkunat Eurooppaan, ja nostaa kulttuurissa ja viestinnässä kunniaan ihmisyys ja sen kehitystarve.

Laura Lindstedtin kiitospuhetta käsittelevän blogimerkintänsä Volanen päättää (”kun nyt Hesa nosti jälleen asian puheeksi”) esittämällä Saska Saarikoskelle anteeksipyyntövaatimuksen. Saarikoski oli näet kahdeksan vuotta sitten jujuttanut vanhan miehen teilaamaan Kristian Smedsin tulkinnan Tuntemattomasta sotilaasta – näytelmää näkemättä. Tuollainen rikos ei vanhene.

Iloiseksi loppukaneetiksi Risto Volanen vielä jättää terveiset taistelutoverilleen, Twitter-journalisti Tuomas Enbuskelle:

Tervehdys myös Tuomas Enbuskelle. Luotan siihen, että hänen ikäluokkansa puhdistaa henkiset pölyt tämän maan kulttuurielämän ja journalismin alitajunnasta.

Tuomas Enbuske on syntynyt vuonna 1977 Oulussa. Finlandia-voittaja Laura Lindstedt on syntynyt vuonna 1976 Kajaanissa.

29.11.2015
Pikkujouluista kontaten

Mainostelevision uutisista taisteltiin kovasti 1970-luvun lopulla. Varsinainen vääntö aiheesta aloitettiin vuonna 1977, mutta lupa myönnettiin vasta vuonna 1980 Keskustan puoluekokouksen jälkeen. MTV:n uutisia kannattanut Johannes Virolainen sai tahtonsa läpi, mutta hävisi puheenjohtajavaalit Paavo Väyryselle. Yleisradion hallintoneuvostossa istuneet sosiaali- ja kansandemokraatit vastustivat.

Kun ensimmäiset Kymmenen uutiset lähetettiin syyskuussa 1981, Timo Haapala oli vasta seitsemäntoista.

Nyt MTV Uutisten politiikan toimituksen esimiehen pikkujoulukausi vaikuttaa joka tapauksessa ottaneen lentävän lähdön – ainakin mikäli voimme luottaa hänen Twitter-tilinsä viserteisiin.

Pariisin terrori-iskut ovat käsittämättömässä julmuudessaan herättäneet monenlaisia reaktioita, joten ei mikään ihme, että myös ja etenkin Haapala huomasi maailman muuttuneen. Hän muisti vierailleensa Pariisissa kaikkine Schengen-kansalaisen etuuksineen. Ei ehkä enää.

Tovia myöhemmin Haapala huolestui vanhojen Pisa-testitulostensa jälkilämmössä päiväänsä paistattelevien suomalaisten typeryydestä. Eivät taida tässä maassa arvatakaan, että Ranska on myös EU-maa.

Sitten hiukan läikkyi. Merde!

Timo Haapala kysyy rehellisesti (päinvastoin kuin tavallisesti?), onko ”isis” Suomessa. Who’s your daddy, bitch? Vastaushan on tietenkin, että suojelupoliisin mukaan on, tosin yksittäisinä hahmoina. Ilmeisesti Haapalalle ei ole kerrottu, että jo vain.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Haapala muistaa jälleen, ettei hän vihaa mitään niin paljon kuin Neuvostoliittoa, ellei sitten sosiaalidemokraatteja. Hän vertaa terrori-iskua Neuvostoliiton hajoamiseen eikä kukaan oikein tiedä, miten saatanassa.

Taas kuluu kaksitoista minuuttia. Haapala kynäilee Twitteriin rakkauskirjeen Timo Soinille, joka on täydellinen ulkoministeri…

… sillä kyseessä ei ole Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen jäsen.

Emme voi vieläkään tietää, millä ja miten paljon glögiä on terästetty, mutta joka tapauksessa politiikan toimituksen esimies rupeaa tuntia myöhemmin muistelemaan, kuinka Erkki Tuomioja aina silkkaa demariuttaan kieltäytyy lopettamasta lomaansa, hyökkäsivät hyökyaallot eli niin kutsutut tsunanit sitten mihin hyvänsä Pariisin kaupunginosaan.

Kun Haapalalta perustellusti kysytään, mitä vit… ihmettä hän nyt hourii, vastauksena on päätön vastakysymys. Passiivis-aggressiivisen inttämiskierroksen jälkeen kysymys jätetään vastaamatta.

Sillä aivan niin kuin Jussi Halla-aho on muotoillut, ”on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti”.

Itse asiassa Timo Haapala ei ole Halla-ahon linjoilla vain arvioissaan SDP:stä. Vihollinen on muslimi ja Poitiers’n taistelussa nuo perkeleen saraseenit heitettiin ulos Euroopasta. Haapalaa silminnähden harmittaa, etteivät nykypäättäjät ymmärrä olevansa sodassa islaminuskoisia vastaan.

Lopulta entinen valtiosihteeri Esa Suominen huolestuneena muistuttaa Haapalaa työmies-Putkosen arvokkaasta ohjeesta sulkea Facebook, kun pullon korkki aukeaa. Seurannut lyhyt keskustelu huipentuu Timo Haapalan suorittamaan blokkaukseen…

… sekä Tuomas Saloniemen mestarilliseen vittuiluun.

Sillä muistammehan, kuinka ruotsalaispoliitikko joutui kesken Nelson Mandela -muistojensa yllättäen Setä Arkadian Sture Fjäder -kritiikin välikappaleeksi. (Perussuomalaisten puoluelehti on laatinyt tapauksesta mehevimman kuvauksen.)

Mutta kuten ulkoministeri Soini on joskus sanonut, kyllä hän ymmärtää, jos työmies raskaan viikon jälkeen kopsun ottaa. Kukapa meistä ei toisinaan marrasmasennustaan omin lääkkein koettaisi tasoitella?

Tekstiä on muutettu 16.11.2015 poistamalla 17-vuotiasta Timo Haapalaa käsittelevä lause.

15.11.2015