Kaasuputki

Blog

  • Markkinatalous yllätti oikeiston

    Markkinatalous on ovela ja vittumainen systeemi. Se perustuu kannattajiensa harmiksi siihen, mitä ihmiset haluavat – joko itseohjautuvasti tai mainostoimiston yllyttämänä – sen sijaan, että turhia kyselemättä vain rahoittaisi vuoteen 1896 sijoittuvaa globaalia sosiodraamaa. Tämä tosiseikka on matkan varrella yllättänyt muutamia merkittäviä henkilöitä, kuten toista kymmentä vuotta sitten kuolleen paavi Johannes Paavali II:n tai hiukan vähemmän edesmenneen muttei millään muotoa vähemmän pyhimysmäisen Lasse Lehtisen.

    Varttuneimmat meistä saattavat yhä muistaa, kuinka Lasse Lehtinen, tämä suurten ikäluokkien Jaajo Linnonmaa, ärjyi kesäkuisessa Ilta-Sanomien kolumnissaan ”asvalttivihreiden vallankaappauksesta”, jonka tavoitteena on salakavalasti kuntademokratian kautta ohjata kaupunkilaiset käyttämään kulkuneuvoja, joita he nytkin käyttävät:

    Helsingissä liikkuvien kansalaisten pitäisi siis tulevaisuudessa pyöräillä, kävellä ja odottaa bussia tai junaa kesät talvet.

    Lehtisen vainoharhaisessa sepustuksessa ei puhu 1980-luvun poliittisen pikareskiromaanin mestari, vaan 2010-luvun tutiseva pelokas vanhus, jonka ympäriltä katoaa pysäköintitilaa. Avauskappale kertoo kaiken:

    Helsinkiin ilmestyi viime kuussa satoja Alepa-merkkisiä keltaisia vuokrapyöriä. Useimmat pyöräasemat on sijoitettu kaduille, jossa ne vähentävät parkkipaikkojen määrää. Se ei taatusti ole sattuma.

    Alepa! Lehtinen loikkaa munamankeleita mesenoivan HOK-Elannon yli aivan kuin se olisi joutava sivuseikka kaikkialla vellovan fillarikommunismin tulvassa. Moinen piittaamattomuus on häpeäksi pankinjohtajan puolisolle ja koko aikuisen ikänsä työn ja pääoman ristiriidalle omistaneelle miehelle. Pitäisi tohtorismiehen tietää, että pellervolaisen HOK:n ja työväenliikkeen hallitseman Elannon pragmaattisesta suurfuusiosta syntynyt jättiläismäinen kuluttajaosuuskunta on mitä suurimmassa määrin yksityinen liikeyritys satoinetuhansine omistajineen. Se operoi pääkaupunkiseudun ankarasti kilpailluilla päivittäistarvikemarkkinoilla täsmälleen niin kuin kuka tahansa talousteoreetikko Adam Smithistä Karl Marxiin voisi sanoa kapitalistin operoivan.

    Kaupunkipyörien sponsorointi on markkinataloutta, Lasse. Sinäkin kannatat sitä, et Neuvostoliittoa. Jos kaupunkilaiset haluavat lisää polkupyöriä, poliitikot ja kauppiaat tarjoavat niitä. Viimeksi mainitut tuskin omaksi tappiokseen. Vihaatko sinä vapautta?

    Lehtinen ei istu yksin sormi suussa entisessä tiedostamattomien hegemonioidensa leikkikehässä katsomassa kuinka yrittäjät tempaisivat maton oikeistokonservatiivin alta. Ulkomaalaispelkoiset rasistit menettivät virtsarakkonsa hallinnan, kun Itis-kauppakeskus keksi kaupallistaa muslimien pyhän paastokuukauden, ramadanin.

    rajakkijoulu

    Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan Kauppakeskus Itiksen myynti- ja markkinointipuolelle on arvatenkin palkattu jotain uutta verta, sillä tönö on osannut hyödyntää ajankohtaisia tapahtumia ja ajan ilmiöitä niin taidokkaasti, että ne on noteerattu laajalti sosiaalisessa mediassa.

    Pride-viikolla jopa kauppakeskuksen Riehuli-maskotti sai ilon isännöidä diskoa Hakasalmen huvilan puistossa.

    Pokémon Go -pelin lyödessä läpi Itis tiedotti kauppakeskuksen käynnistävän luret tiloissaan.

    Ja sitten oli id al-fitr.

    Itiksen markkinointiosasto keksi tehdä ramadanin aloituksesta pienen ja lopetuksesta ison myyntitempauksen. Juhlapyhänä ramadanin aatto vastaa täsmällisesti suomalaisten hyvin tuntemaa laskiaista, kun taas paastokuukauden päätös on ikään kuin joulu luterilaiskuluttajille. Vain täydellinen idiootti jättäisi sesongin hyödyntämättä.

    Markkinointipäällikkö Anna Homén kertoo Itiksen tiedotteessa asian niin kuin se on:

    Kaupallisessa mielessä id-al-fitr -juhla vastaa muslimeille joulua, ja Itiksessä toimivat liikkeet haluavat palvella myös heitä. Kauppakeskusmarkkinoinnilta on toivottu tähän tukea, kuten konkreettisia ohjeita mm. kampanja-ajankohtaan, valikoimaan ja tuotteiden esillepanoon liittyen

    Eli yrittäjät halusivat päästä sisälle muslimikuluttajien kukkaroihin, mutta kaipasivat kauppakeskukselta vetoapua.

    Yrittäjät. Maamme talouden tukipylväät. Nykyisten hallituspuolueiden äänestäjät, jäsenet ja rahoittajat. Työnantajat. Veronmaksajat. He haluavat sijoituksensa tuottavan voittoa ja ramadanin myyminen pienituloisemmallekin muslimille on verrattomasti mielekkäämpää kuin maksuttoman prostatahieronnan antaminen parikymmenpäiselle natsijengille.

    Valittu linja on nerokas kaikilla mittareilla. Itiksen yrittäjät normalisoivat vähemmistöryhmiä tekemällä kaikista kuluttajia. Pride-viikolla yhdet, ramadanin aikana toiset, ja lienee tuossa hiukan päällekkäisyyttäkin. Eid-juhlaan (arabian translitteroinnissa on yhtä monta varianttia kuin on puhujaakin) valmistautuvat muslimiperheet ovat kauppakeskuksen asiakkaita siinä missä mitä luterilaisimmat kollegansakin.

    Pride-juhlien perimmäinen ajatus on ollut näyttää kansakunnan monenlaisille ”enemmistöille”, etteivät homot ole mitään mielikuvitusolentoja. Eid-juhlat tekevät saman muslimien kanssa. Hittovie, samalla tavalla nuo shoppailevat urheilujalkineita kuin kuka tahansa. Näin kauppakeskuksen asiakkaat tottuvat toistensa seksuaalisuuksien, sukupuolten, ihonvärien ja uskontojen kirjoon.

    Kansallissosialistisen Rajat kiinni -ryhmän ja siitä eronneen täsmälleen yhtä natsihenkisen Suomi ensin -porukan vihasaarnaajille perusporvarillinen markkinatalous on pahempaa myrkkyä kuin vanhoille kommunisteille konsanaan. Eivät he halua turvapaikanhakijoiden tai pakolaisten elävän maassa maan tavalla. He haluavat sisällissotaa.

    Siksi he käyttävät poskettoman määrän energiaa tuodakseen julki raivopäisiä seksi- ja väkivaltafantasioitaan. He huohottavat julkisilla paikoilla, miten milloin Mellunmäen, milloin Roihuvuoren moskeijoissa yllytetään vihanpitoon. Samaan aikaan he itse tuovat Ranskasta asti Tallinnanaukiolle holokaustia vaativia brutaaleja rasisteja huutamaan tappouhkauksia kauppakeskuksen pomppulinnassa hyppiville lapsille.

    Toki se pitää muistaa, että kansamurhista äänekkäästi unelmoivat uusnatsit liivijengejä apinoivista Soldiers of Odinista aina Panu Huuhtasen ja Susanna Kaukisen riitelevään kehyskuntafasismiin ovat mielipidekartoitusten virhemarginaaleihin katoavia rajatapauksia. He kykenevät sinänsä vastenmieliseen rikollistoimintaan, kuten vainoamiseen, kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, pahoinpitelyihin ja tuhopolttoihin, mutta eivät systemaattiseen vallankaappausyritykseen edes kuntatasolla. Ideologisten äärijärjestöjen perinteitä noudattaen nämä kahdenkymmenen hengen lahkot ovat myös keskenään ilmiriidoissa. Suomessa uusnatsi saa todennäköisimmin turpaansa kilpailevalta uusnatsilta.

    Täysin harmittomiksi pieniä rasistijengejä ei voi sanoa. Luomalla epäjärjestystä ne kasvattavat myös maahanmuuttajiin assosioituvia rikosuutisia ja pienessä määrin myös -tilastoja. Kun väkivaltarikolliset menevät vastaanottokeskukseen riehumaan, poliisi kirjaa papereihinsa tiedon, jonka mukaan maahanmuutto aiheuttaa rikollisuutta. Tätä myös käytetään laajasti hyväksi etenkin perussuomalaisessa liikkeessä.

    Rikos mikä rikos, syyllinen on aina uhri, joka kertakaikkisella toiseudellaan pakotti valkoisen heteromiehen heittämään ensimmäisen polttopullon. Siksi sekä ulkomaalaisvastaisilla keskustelufoorumeilla että Leena Sharman parin vuoden takaisen Ne-kirjan tapaisissa arvovaltaisemmissa puheenvuoroissa on esitetty, että maahanmuuton aiheuttamaa rasistista rikollisuutta voidaan hillitä mieluimmin maahanmuuttoa rajoittamalla.

    Ajatus on otettu hallituksessa vastaan riemumielin. Populistille ulkomaalaislain kiristäminen ei maksa mitään ja Välimereen hukkuneet lapset ovat vain vaalikannatuksen säilyttämisen väistämätön sivutuote.

    Tallinnanaukiolla riekkuvalle äärioikeistolle järjestely sopii mainiosti. Hallituspuolueen antama hyväksyntä on riittävä selkänoja mille hyvänsä rikollistoiminnalle. He itse rakastavat vain väkivaltaa, eivät Suomea. Muutenhan he kunnioittaisivat suomalaista demokratiaa ja oikeusvaltiota sekä koko lystin kustantavaa talouselämää.

  • Bileet Oulussa

    Tämänkin tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä.

    Ei herrajumala! Juhlasalin kattomaalaukset kilpailevat Sikstuksen kappelin ja Eremitaasin freskojen kanssa. Oulun kaupungintalo on järjetön palatsi eikä sillä ole mitään muuta tarkoitusta kuin ottaa luulot pois. Tiiviiseen ruutukaavaan ahdetussa nenäliinan kokoisessa keskustassa hulppea massiivirakennus pomppaa väkisinkin silmille.

    Raatihuone on miljoonakaupungin mittakaavassa eikä vahingossa. Torinlaidan keinotekoiselle saarelle satakunta vuotta myöhemmin pystytetyt kirjasto ja teatteri toistavat samaa julkista jättirakentamista. Tervaporvarit näyttävät maalaisserkuille mallia. Jos Härmässä uhotaan, Oulussa tehdään. Isostihan se iso hevonen pieree, kuten Armas Paskiainen joskus Pahkasiassa totesi ja oikeassa oli.

    Vahtimestareiden haukankatseen editse sisälle livahtavia vasemmistopoliitikkoja ja heidän medialaahustaan odottaa kaikkien Oulun silmäätekevien kunniakuja. Silmänkantamattomiin arvohenkilöitä ottaa kevyttä etunojaa kopra ojossa. Seremonia on puitteiden mukainen. Vaatimattomuus pukee vain satuprinsessoja. Huulet sopertavat kuiskaavia tervehdyksiä ja vastauksia, joissa ei ole ensimmäistä tavua lukuun ottamatta lainkaan vokaaleja. ”Heijtrvtlln.” ”Heiktsktsts.”

    Kun viimeinenkin koura on lopsautettu, vieraat opastetaan hukkuvan maailman herkkuja notkuvien pitopöytien ääreen. Edeskäyvät jakelevat kuplajuomaa arvovieraille, jotka kokoontuvat kuka juhlasaliin, ketkä käytäville. Vasemmistoliitto on vaihtelevasta vaalimenestyksestään huolimatta iso puolue eikä sen puoluekokousta käy yhteen huoneeseen änkeminen komeammissakaan kamareissa.

    Tervetuliaismaljat kohotetaan lopulta monen pitkän ja piinallisen minuutin jälkeen. Moni muki on odottaessa ehtinyt vajeta, mutta onneksi molekyylikin etanolia riittää kilistämiseen. Etevimmät ovat jo hakeneet toisen tai kolmannen annoksen. Puheesta ei jää mitään muuta mieleen kuin Lyly Rajalan esittely.

    Hänkin siis on täällä tänään.

    Monella tavalla Lyly Rajala edustaa kuvaa, minkä Oulu on itsestään suomalaisille antanut. Kristillisistä kokoomukseen loikannut poliittinen helppoheikki, laitaoikeistolainen viihdeammattilainen ja radiotoimittaja, joka muistetaan ennen kaikkea eduskunnan käpälöintisyytöksistä. Hänen jäljessään ovat Oulusta kansalliselle estradille astelleet hyvien tapojen vastaista jihadiaan käyvät kiihkokristilliset rasistit Olli Immosesta Sebastian Tynkkyseen.

    Jos pelkkiä lööppejä uskoisi, oikeistopopulismi tympeimmissä muodoissaan tuntuisi sopivan oululaisille äänestäjille oikein mukavasti. Ei ehkä yhtä alleviivatusti kuin pienemmässä Kajaanissa, mutta samaan suuntaan. Maantiede tekee tepposensa. Puolen Suomen ainoana suurkaupunkina Oululle on jaettu käteen mustapekkakortti – tai oululaista ravintoloitsija Jouni Lanamäkeä mukaillen lakupekkakortti: kaupunki imuroi käytännössä kaikki poronhoitoalueen ruskeapaidat. Otettuaan kierroksia kuntapolitiikassa nämä oikeistotrollit ponkaisevat valtakunnanjulkisuuteen lokaamaan uuden kotikaupungin mainetta. Muualla valtakunnassa natsitaakkaa on jaettu useampien kaupunkien kesken. Oulun kanssa samankokoinen Turku kesti koko Pekka Siitoimen kaikkine oheistuotteineen eikä se aiheuttanut edes lommoa maineeseen Matin ja Tepon sekä useiden missikandidaattien hömppäkaupunkina.

    Vieraanvaraista hyväntuulisuutta huokuvien kaupunginvanhimpien kanssa maljoja kohotellessa ajatus tuntuu väärältä. Voisivatko tosiaan kaikki nämä olla samaa väkeä Olli Immosen kanssa? Ovatko oululaiset paniikin partaalla ulkomaalaisten ja homojen takia? Suurelle korkeakoulu- ja vientiteollisuuskaupungille ei vain tunnu sopivan rooli rasistitukikohtana, vaikka Suomen Sisun eturivin demagogit ovat olleet sitä käsikirjoittamassa.

    Mutta ei pidä liioitella toiseenkaan suuntaan. Ei kaupungin johto siksi kestitse vassareita, että valtuustoa jotenkin elähdyttäisi huoli tuloerojen kasvusta, luonnonvarojen haaskaamisesta tai työn ja pääoman ristiriidasta. Paikkakunnalla on merkkihenkilöitä käymässä ja kuntasektorilla on aina tajuttu maasutuksen päälle. Puoluekokous tarkoittaa rahaa ja mediahuomiota eikä eduskuntapuolueen poliittista vaikutusvaltaakaan pidä aivan kuoliaaksi vähätellä. Kuppi käteen ja lohta lautaselle, sillä tavalla ystäviä tehdään. Eivät oululaiset ole sen kummempia kuin muutkaan. Samanlaisia gryndereiden povitaskussa haudottuja kokoomusbroilereita on kaikkialla Suomessa.

    Kaiken tämän jälkeen oman aikansa äärilaitaa edustanut Lyly Rajala on nykyään Rajat kiinni -vauhkojen silmissä pahimman lajin fillarikommunisti. Kaveri kun ei kerta kaikkiaan vihaa naisia, homoja ja muslimeita tarpeeksi. Ironia on joskus tai oikeastaan aina aika sakeaa.

    Mutta se Lyly Rajalasta, sillä tässähän on nyt aika minglautua puoluekokousdelegaattien ja oululaiseliitin kanssa. Sivupöydille on ilmestynyt saatanallis-perkeleellinen määrä viinipulloja, joita ketterät juomanlaskijat kippaavat kerkeästi ojennettuihin laseihin. Kyllä, tänään Vasemmistoliitto vetää lärvit teidän rahoillanne, Oulun veronmaksajat.

    Paitsi ettei vedä.

    Isokaan määrä viiniä ei riitä kuin kevyesti kostuttamaan puoluekokousväen kuivuuttaan rahisevia kurkkuja. Runsaalla noutopöytätarjoilulla ryyditettynä kaikki nämä normaalit ruokajuomat vain imeytyvät pohjattomiin vasemmistonieluihin kuin kesäinen sadekuuro helteen kurittamaan laidunmaahan.

    On siirryttävä jatkoille Rauhalaan. Oikeammin sanottuna Rauhalan pihalle, jossa huhujen mukaan on elävää musiikkia ja anniskelua.

    Rauhala on ilmiö itsessään. Kiinteistön omistaa paikallinen ylioppilaskunta, mutta tila näyttää siitä huolimatta rennolta, leppoisalta ja opiskelijaystävälliseltä. Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla ei ole kirouksenaan samanlaista mahtipontista omaisuusmassaa kuin HYY:llä, joka ei kuunaan kehtaisi omistaa jotain kivaa.

    Korskean kaupungintalon jälkeen Rauhala on kuin tapaisi vanhan ystävän. Mesta näyttää ikuisen squatin ja isoäitikuluttajille suunnitellun teehuoneen yhdistelmältä, mikä on kai yksi tapa kuvata täydellistä onnistumista.

    Autiolla pihalla on loputtoman jonon päässä piileskelevän anniskelupisteen lisäksi hyvin etäinen esiintymislava, jossa pitäisi ennakkotietojen perusteella esiintyä yhtyeiden Samooja, Trokaristiretki ja Ruotomieli. Kaikki oivallisia bändejä, joita olisi kiva kuunnella, ja jotkut kai kuuntelevatkin. Mutta juuri nyt tilanne ja yleisö ovat hiukan haasteelliset. Jos toista sataa ammatti- ja tapapoliitikkoa saatetaan yhteen, he eivät ennätä puhumiseltaan keskittyä rokinrenkutukseen. On liikaa tovereita, liikaa sanottavaa, liikaa höyryjä päästettävänä.

    Kaikki nämä vasemmistovaikuttaja! Tuossa myhäilee oululainen kulttuuri-inkarnaatio Paavo J. Heinonen, tässä hyväntuulinen Veronika Honkasalo pistää köyhälle blogistille punaviinin, tuolla Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja nauraa kera puolisonsa. Viimeksi mainitun asema valtakunnansalaisuutena herättää laajaa hykertyneisyyttä pitkin puoluekokousväkeä.

    Myöhemmin illalla tietenkin jatkot ja jatkojen jatkot, mutta niistä sitten enemmän itse kunkin mukana olleen muistelmissa.

  • Puoluekokous, 2. päivä

    Tämän tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä.

    Feministisen Ajatushautomo Hatun johtajien Johanna Vehkoon ja Saara Särmän sekä kohubloggaaja Veikka Lahtisen seurassa pohjoisen yöttömässä yössä lauletut karaoke-esitykset painavat yhä punnuksina nilkoissa, kun hyytävän kylmä lauantaiaamu koittaa Oulussa.

    Kokouspaikalla on jo päästy vauhtiin. Puolueen sääntöjä rukataan niin vähän kuin suinkin. Puoluekokousväliä haluttaisiin tiivistää, mutta enemmistöä ei ole kerätty aloitteen taakse riittävästi. Jäsenäänestyksiä helpotetaan. Puoluejohdon toimikausia ei rajoiteta. Urho Kekkosen hahmo nostetaan jossain puheenvuorossa esiin, mutta kukaan ei tiedä, onko kyseessä hyvä vai paha ennakkotapaus. Nuorisosiiven kokousedustajat ja -seuraajat vuoron perään viiltävät ranteitaan ja läpsivät yläfemmoja, kun Vasemmistoliitto pettää odotukset tai yllättää rohkealla etunojallaan.

    Vaivihkaa täysin sietämättömäksi pipertämiseksi suistuneen sääntömuutoskeskustelun jälkeen yleisöä herätellään eksoottisilla ihmisillä kaukaa merten takaa. Etenkin Vänsterpartietin Jonas Sjöstedtin toverillisen tervehdyksen suomenkielinen osuus saa koko puoluekokouksen lankeamaan loveen.

    Lehdistön nurkkahuoneeseen ilmestyy Ilta-Sanomien läppäri. Esityslistalla tuota pikaa häämöttävät henkilövalinnat saavat median innostumaan.

    Erilaisiin puheenjohtajuuksiin tähyävien tovereiden saamat kannatuspuheenvuorot annetaan kolmen puheen nipuissa. Puolueen uskolliset taistelijat kuvaillaan toinen toistaan tavallisemmiksi kansalaisiksi, jotka todellakaan eivät yritä olla mitenkään erinomaisia – mitä nyt ovat täysin työhulluja, kaikkien rakastamia puolijumalia.

    Kyseessä on kuitenkin vain teatteri, sillä tärkeää ei ole se, mitä puhutaan, vaan se, kuka puhuu.

    Ja kukapas seuraavaksi puhuisi, ellei Kyllikki!

    Merja Kyllönen tosin ei pidä kannatuspuheenvuoroa, vaan tuo ohjelman mukaisesti ”terveiset Euroopan parlamentista”. Yleisöllä on pieniä vaikeuksia sulatella juuri popsittua lounastaan, kun Kyllönen lähtee tykittelemään.

    Suomen johtavana vasemmistopopulistina Kyllönen käy kainostelemattomaan offensiiviin. Hän toteaa ”Puolangan pessimistipäivien” olevan arkista arkea ja höykyttää oikeistopuolueita vaalilupauksista, joita ei ollut kai aikomustakaan pitää, kunnes päästään Timo Soiniin ja jytkypomon outoihin pakkomielteisiin vaihtoehtohoitoja kannattavista kommunisteista.

    Ystävämme Soini on ihan varmasti todella kuuman tantraseksin ja kuumakivihoidon tarpeessa horistessaan moisia tarinoita kiviä halailevista kommunistisista, vasemmistolaisista. Ja sanoisin näin, että vaikka välillä olen joskus tunnettu kylmän Kyllikin kylmästä kyljestä, niin kyllä täältä kuumaa vasemmistolaista kiveä Soinin kylkeen löytyy. Että please, come to mama!

    Eipä tuossa mitään, yläkoulutasoista nälvintää blogissaan koko sen olemassaolon ajan viljellyt kristilliskonservatiivinen sutkauttelija saa kerrankin maistaa omaa lääkettään.

    Kyllikki ei jää loikoilemaan järjettömän kansansuosionsa laakereille, vaan vapauttaa puhujanpöntön takaisin puoluekokouksen käyttöön. Ensimmäinen henkilövalinta on näet koittava.

    Jäsenäänestyksen ylivoimainen voittaja, valtiotieteiden kandidaatti Li Andersson, valitaan yksimielisesti Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

    Sali räjähtää. Oulun teatteri on kokenut kaikenlaista aina Jumalan teatteri -performanssista alkaen, mutta nyt ovat veistokselliset betoniseinät kovilla. Puolueen kolmesataa delegaattia ja epälukuinen joukko kokousseuraajia ynnä toimitsijoita osoittavat suosiotaan seisten, tömistellen kuin vauhkoontunut gnuulauma vaelluksellaan halki Serengetin. Median edustajat syöksyvät oman eläinmetaforansa mukaisesti sopulilaumana ensimmäiselle penkkiriville ja esiintymislavan partaalle kilpaillessaan siitä, kuka etevimmin taltioi vastapaistetun puoluejohtajan onnenkyynelet.

    Ja tuossa hän on! Andersson nousee paikaltaan, halaa ihmisiä ympärillään ja rientää puhujapönttöön ottamaan vastaan onnittelut ja sanomaan joitakuita valikoituja kiitoksen sanoja puolueen vanhalleisännälle ynnä koko konkkaronkalle.

    Salamavalojen sietämättömässä ristitulessa on pakko kysyä, mitähän helvettiä mediassa sössötettiin ennen puoluekokousta jäsenäänestyksen ongelmallisuudesta. Ensin Maikkarin Timo Haapalan aina niin luotettava Twitter-tili päivittyi krokotiilinkyyneliä tihkuvalla huolestumisella Vasemmistoliiton mediaseksikkyyden puolesta.

    Sen perään Iltalehden toimittaja Juha Keskinen laati lehtensä pääkirjoitussivulle Li Anderssonille osoitetun ”Päivän meilin”, jossa aivan oikeasti luki näin:

    Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia.

    Pointti olisi ollut ymmärrettävä, jos jokin Li Anderssonia tukeva harmaa eminenssi olisi kulissien takana jaellut ruskeita kirjekuoria yksille, katkaistuja hevosenpäitä toisille saadakseen kilpailevat ehdokkaat väistymään kisasta. Mutta kun nyt puhutaan korkealla osallistumisprosentilla suoritetusta jäsenäänestyksestä, Keskisen omat puheet demokratiasta saavat kiusallisia sivuääniä.

    Asiaa ei paljon auttanut Keskisen täsmennys 7. kesäkuuta, jolloin hän vaati Vasemmistoliittoa vastedes rikkomaan yhdistyslakia:

    Valinnassa käytetty hybridimalli on kuitenkin outo. Jos vasemmistoliitto haluaa valita puheenjohtajansa suoralla jäsenvaalilla, se olisi syytä kirjata myös puolueen sääntöihin.

    Unohtamatta tietenkään sitä, että vihreiden kipparina jo kolmatta kauttaan häärivä Ville Niinistö valittiin tehtäväänsä vuonna 2011 niin ikään neuvoa-antavalla jäsenäänestyksellä. Niin lyhyt on politiikan toimittajien muisti.

    Mylvinnän jälkeen kokousta jatketaan kuten pitääkin. Ensimmäisen varapuheenjohtajan valinta taistellaan varkautelaisen Matti Semin ja Oulun oman likan, Hanna Sarkkisen, välillä. Nyt ei ole yhdelläkään porvarimediankaan edustajalla moitteen sanaa, sillä valinnan suorittavat arvovaltaiset kokousedustajat.

    Ääntenlaskun aikana pieni porukka uusnatseja käväisee tuijottamassa teatteritaloa. Epäonnekseen katupartiolaiset törmäävät päivää paistattelevaan kansanedustaja Silvia Modigiin, joka karkottaa rasistit tiehensä. Natsikultien myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta epäilemättä yhteenotto kirjataan järjestön taisteluraporttiin uljaana hyökkäyksenä maanpettureita vastaan.

    Odinistien lyhyt, mutta sitäkin näkymättömämpi ohimarssi unohtuu tovin päästä, kun varapuheenjohtajavalinta valmistuu. Sarkkinen! Teatterisali räjähtää taas. Tuskin voisi olla parempaa tapaa varmistaa Vasemmistoliitolle jostain syystä täysin välttämätöntä alueellista tasapainoa ”pohjoisen” ja ”etelän” välillä.

    Matti Semi, joka itsekään ei ollut missään tapauksessa huono ehdokas, todistaa olevansa hieno ihminen ja maailman sydämellisin häviäjä. Ennen kuin Hanna Sarkkinen ennättää pitämään kiitospuhettaan, Semi käväisee likimain pyytämässä anteeksi omaa ehdokkuuttaan. Kuinka tuolla tavalla tulikin haksahdettua. Liikuttuneessa puheessa ei ole katkeruuden häivähdystäkään, ei passiivis-aggresiivista syytöstä. On vain jostakin syvästä itsevarmuudesta kumpuava tunnustus ja tuki kokousväen suosikille. Alakuloiset kasvot huokuvat vilpittömyyttä, jollaista ei osaa odottaa näkevänsä muiden kuin Optimus Primen metallisessa katseessa. Toivottavasti savolaiset älyävät pitää Semistä kiinni kaksin käsin.

    Toisen varapuheenjohtajan valinta on kimurantimpi. Neljästä ehdokkaasta pitäisi valita yksi. Veronika Honkasalolle on toiveikkaissa pöytäpuheissa sovitettu jonkinlaista ennakkosuosikin viittaa, mutta pirustako näitä tietää. Ääntenlaskun aikana yleiskeskustelu avataan taas todistamaan, että aatteellisinkin väkijoukko taantuu avoimen mikrofonin ääressä Kansanradioksi. Tuohtuneiden eläkeläisten loputtoman marinan katkaisee vain kaarinalainen Pentti Kallio, joka hoilottaa alkutahdit Taistojen tiellä -marssista. Jos hänellä jotain muutakin asiaa oli mielessään, se ei erityisemmin jää kenenkään mieleen.

    Juho Kautto ja Veroninka Honkasalo jatkavat toiselle äänestyskierrokselle. Yleiskeskustelu jatkuu eivätkä kokousedustajat malta mitenkään pidättäytyä väliaplodeista, vaikka puheenjohtajisto epätoivoisesti yrittää kitkeä pois pahaa tapaa.

    Kautto tietenkin valitaan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Mieskyynelten uhka on torjuttu onnistuneesti.

    Täysin väistämätön kukitusseremonia hoidetaan alta pois sukkelasti, sillä puolueella on valittavana enemmän puheenjohtajia kuin monissa kilpailevissa poliittisissa liikkeissä on jäseniä. Kolmesta ehdokkaasta äänestetään aikailematta kaksi suosikkia. Toisen kierroksen suuri kamppailu käydään Veronika Honkasalon ja Erno Välimäen kesken. Työmieskortti on nyt käytetty, joten Honkasalolla on jopa mahdollisuuksia. Siitäkin huolimatta, että Välimäen kannattajiin lukeutuu Anna Kontulan tapaisia feministivaikuttajia.

    Ääntenlaskun aikana yleiskeskustelu jatkuu sotien kauhut kokeneiden seniorikansalaisten kitinän merkeissä. Erityisesti Eläkeläiset ry:n Raahen osaston puhuja havahduttaa kuulijan ilmoittamalla porukkansa vetäytyvän koko liikkeestä, koska puolue on erkaantunut liiaksi miestyöläisjuuristaan, mikä näkyy erityisesti siinä, ettei raahelaisille eläkeläisille ole lapioitu säkkikaupalla pätäkkää joistakin mysteerien verhoamista miljardien eurojen eläkerahastoista.

    Jatkosodan taisteluarpien esittely katkeaa, kun äänestystulokset rätkäistään taululle. Veronika Honkasalo nousee hurraahuutojen saattelemana kiittelemään kokousedustajia. Äntligen! Helsinkiläistohtori räjäyttää katsomon katon vielä kerran avaruuteen ilmoittamalla tavoitteekseen ”duunarin määritelmän” uudelleenmuotoilemisen ja ennen kaikkea laajentamisen. Honkasalon mielestä koko käyty keskustelu todistaa, että tarvetta olisi.

    Oikeassahan hän on. Piru yksin tietää, miksi toimeentulominimin alarajoilla keikkuvat apurahatutkijat, verissä päin keskenään pikkuroposista kilpailevat freelance-yrittäjät ja raskasta työtä paiskovat lähihoitajat ynnä muut naisvaltaisten matalapalkka-alojen työläiset eivät ole ”duunareita”. Vaikka vasemmistossa yleensä kovasti kannatetaan feministisiä näkemyksiä, työläisyys tuntuu yhä kovasti määrittyvän ahdistavan oikeistopopulistisesti pelkiksi miesvaltaisiksi teollisuusammateiksi.

    Kokous ei jää odottamaan pohdintoja, sillä kello tikittää. Viimeisiä rivejä päivän esityslistasta availlaan. Puheenjohtajisto käynnistää kuin varkain äänestyksen puoluesihteeristä.

    Kisasta on etukäteen arveltu oululaisen Risto Kalliorinteen ja tamperelaisen Sinikka Torkkolan kaksintaistelua. Äänestystulos kuitenkin on todellinen pommi. Täysin puun takaan puoluesihteeriksi valitaan Joonas Leppänen. Vasta 35-vuotias lupaus, mutta etenkin maakunnissa melko tuntematon ex-kansanedustaja Kalliorinteeseen tai Vasenta Kaistaa toimittaneeseen Torkkolaan verrattuna.

    On tavattu oikeat tyypit ja pantu sanaa liikkeelle kulissien takana. Taitaa osata siis asiansa. Ja onpa tässä taas lisää nuorisoa puoluejohtoon! Vieläpä stadilainen väitöskirjatutkija. Vasemmistoliitto on arveluttavissa määrin muuttumassa nykyaikaiseksi poliittiseksi liikkeeksi.

    Kokous nuijitaan kiinni lauantailta. Ohjelmassa on seuraavaksi Oulun kaupungin riemukas vastaanotto. Myös toimittajat saavat osallistua.

  • Puoluekokous, 1. päivä

    Perjantai 10. kesäkuuta, Oulu

    Vasemmistoliitto kokoontuu Oulun kaupunginteatterin veistoksellisen betonin suojissa. Vesielementistä keinotekoisella saarella pettävän kevyesti kohoava brutalistinen kolossi muodostaa yhdessä viereisen kirjastotalon kanssa modernin arkkitehtuurin mestariteoksen. Avara toriaukio ja meri korostavat betonin suorakulmaista jylhyyttä.

    Jos oululaisten kulttuuripalatsia pitäisi johonkin verrata, niin Sydneyn oopperataloon. Muotokieli toki on täysin erilainen, mutta rohkeudessa ollaan samanlaisessa etunojassa. Vuonna 1972 pohjoisessa ei pelätty, saati pihtailtu.

    Pitkinä noroina yli siltojen, ohi maailman suurimman rakkauslukon, toverit valuvat sisään poliittiseen teatteriin.

    Vasemmistoliikettä lähellä olevat järjestöt ovat levittäytyneet rakennuksen ala-aulaan. Nostakkeet – käyttääksemme etevän Otto Bruunin sepittämää suomennosta – levähtävät auki telineisiinsä. Lennäkit, postikortit, kirjat, lehdet ja rintamerkit saavat kukin oman sijansa esittelypöydillä.

    Narikassa puoluekokoustoimitsijat opastavat loputtomien taivalten uuvuttamia delegaatteja, jotka eksyneen orpolapsen säikähtänyt ilme silmissään hakevat paikkaansa maailmassa ja elämässä.

    Yllättävän kiusallinen, jos kohta puolueen kannalta myönteinen ongelma iskee vasten kasvoja mediatiskillä. Pressipasseja ei ole printattu tarpeeksi ja ilman maagista kaulapahvia ei kokousalueelle ole asiaa. Taas kerran vapaata tiedonvälitystä rajoitetaan!

    Oululaisen rakkaus on rajua, rakkauslukot sen mukaisia.
    Oululaisen rakkaus on rajua, rakkauslukot sen mukaisia.

    Kokous avataan näppäilemällä kitaraa. Opi perusasiat. Yleisö kuuntelee hartaasti, kunnes yhtyy lauluun arastellen. Yhteishyräily kasvaa loppua kohti lähes yhteislauluksi. Tämä ei ole puoluekokous, tämä on ryhmähali.

    Avauspuheenvuoron pitää aina yhtä hätkähdyttävä Hanna Sarkkinen. Oululaiskaunotar saarnaa salille rakkaudesta ja kehottaa välttämään turhaa pihistelyä. Rakkaus päihittää vihan.

    Sanoissa on totuus. Vasemmisto lisääntyy toisinaan jakautumalla, mutta vielä paremmin yhtymällä. Pieni vilkaisu lämpiön puolelle todistaa, ettei Sarkkinen houri rakkaudesta aivan houkkamaisesti. Söpöjä vasemmistovauvoja konttailee kaikkialla – eikä tämä nyt ole jokin ivallinen metafora, vaan kuvaus reaalitodellisuudesta. Vasemmistolainen maailmankatsomus imetään äidinmaidosta tai tarvittaessa sen korvikkeesta.

    Ensimmäisen kokouspäivän käsittämättömimmän ohjelmanumeron tarjoilee Oulun kaupunki lupsakan kaupunginjohtajansa välityksellä. Pitkän ja polveilevan PowerPoint-esityksen ytimessä vaikuttaa olevan jonkinlainen suositus öljyn ja maakaasun poraamiseksi Oulun talousvesillä.

    Väistyvän puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kokouseleganssia.
    Väistyvän puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kokouseleganssia.

    Kokouksen käynnistyttyä se etenee vääjäämättömästi ennalta määrättyjä reittejään. Sääntömuutoskeskustelua ennen on keskusteltava menettelytavoista. Eikä menettelytavoista voi keskustella äänestämättä niistä. Uudet sähköiset äänestyskapulat eivät tietenkään toimi niin kuin pitäisi. Mikä ihana kitka! Kaikki on niin kuin pitääkin. Olo on turvallinen. Olemme kotona.

    Muutenkin puoluetoiminta on joskus kuin jokin käsittämättömän pitkä Vain elämää -potpuri. Kyyneleet virtaavat kuin tulviva Oulujoki. Jos sitä ei mistään muusta huomaa, niin väistyvän puheenjohtajan viimeisestä puolueelle annetusta poliittisesta tilannekatsauksesta. Paavo Arhinmäen tunteikas puheenvuoro päättyy Oasiksen Don’t look back in anger -kappaleeseen, joka vie yleisön niin tenhovoimaisesti, että jopa joku kokouksen puheenjohtajistosta äityy hoilaamaan kertosäettä mukana avoimeksi unohtuneeseen mikrofoniin.

    Avauspäivän ilta huipentuu varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaiden sekä puoluevaltuuston puheenjohtajatarjokkaiden esittelyyn. Sitä voisi jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa, mutta toisaalta kello alkaa olla paljon ja apteekin ynnä pitkäripaisen sulkemisajat häämöttävät uhkaavina ukkospilvinä horisontissa.

  • Prinsessahäittä

    Vuonna 2010 Kaasuputki oli Jyväskylässä. Kesken lupaavasti alkaneen liveseurannan läppäristä loppui akku eikä kännykkänettikään toiminut. Langatonta verkkoa Laajavuoressa ei olisi edes teoriassa kai ollut. Jatkoilla Vakiopaineessa kantaväestö suuttui, kun helsinkiläiset samppanjasosialistit ottivat KOKO PULLON Fresitaa pöytäänsä. Kokoushumun katkaisivat Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssin Danielin (os. Westling) häät.

    Vuonna 2013 Kaasuputki oli Tampereella. Läppärin akku loppui jälleen kerran koko ajan eikä nettiyhteyskään aina ollut parasta 3G:tä. Viralliset puoluekokousjatkot kävivät niin kukkarolle, että tunnelmaa piti hakea Suomen toiseksi viimeisestä aidosta keskustaräkälästä, Bar Alanyasta. Kokoushumun katkaisivat Ruotsin prinsessa Madeleinen ja herra Christopher O’Neillin häät.

    Tänä vuonna 2016 Kaasuputki on koko Vasemmistoliiton mukana Oulussa.

    Luvassa on seikkailu. Tervaporvarien merikaupunki tunnetaan lukuisista merkkihenkilöistään, kuten Itäkeskus-asiantuntija Olli Immosesta, ammattiespoolainen Tuomas Enbuskesta ja Ukkolan toimittajadynastiasta. Verevän ääri- ja laitaoikeiston lisäksi Oulussa kuitenkin kukoistaa myös sitkeä vasemmistolainen kylvös ikään kuin rikkaruohona kuoleman puutarhassa.

    Tähän soppaan siis Kaasuputkikin yhdessä suomalaisen puoluevasemmiston kanssa iskee lusikkansa perjantaista sunnuntaihin 10.–12. kesäkuuta.

    Kohtalon ivaa, kukaties, että Ruotsin hovin ja Vasemmistoliitto rp:n juhlamenot eivät nyt osuneet samalle päivämäärälle, kun puoluekokous valmistautuu nimittämään ruotsinkielisen Li Anderssonin uudeksi puheenjohtajakseen. Syystä tai toisesta prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia (os. Hellqvist) kiirehtivät naimisiin jo viime kesänä. Toivottavasti Andersson ensi töikseen maanantaina soittaa Kuninkaanlinnaan ja vaatii hovimarsalkalta selityksen.

    Kaasuputki joka tapauksessa seuraa kokousta parhaansa mukaan loppuun asti. Kannattaa tarkastella Twitter-tiliä https://twitter.com/Kaasuputki ja tietenkin tätä blogia. Nähdään Oulussa!

  • Kadotetut rasistit

    PLOKI SE ON MINULLAKIN

    Ploki on minulle katkera pala. Puhetta tulee kuin rännistä kuraa.

    Missä EU, siellä ongelma. Silloin korostuvat arvot ja asenteet. Ei pidä herkistyä, eikä hermostua.

    Ploki jättää isomman hiilijalanjäljen kuin katumaasturi.

    Tunnen iloa ja ylpeyyttä olla samassa porukassa. En arvosta valittamista.

    Teksti luotu Vihreän Langan Plokinaattorilla

    Toiseksi suurimman hallituspuolueen elinikäinen ja korvaamaton puheenjohtaja on kunnostautunut pitkästä aikaa erilaisissa solvauksissa. Timo Soinin blogissa – jota maisterisjätkä itse keksimällään Iivisniemen murteella kutsuu ”plokiksi” – on julkaistu liuta etenkin Vihreitä – De Gröna alatyylisesti halveeraavia kannanottoja. Oppositiossa mukavasti pöhöttyneelle ympäristöpuolueelle se sopii oikein hyvin. Vihatun ulkoministerin vasiten haukkumat puolueet saavat nostetta juuri, kun kuntavaalien ehdokasrekrytointi pitää käynnistää.

    Osansa piiskaniskuista saavat myös demarit, mutta veret seisauttavaa vaalivoittoa kohti laajan kansansuosion aallonharjalla seilaava valtionhoitajapuolue ei luultavasti edes yritä piitata Soinin isällisistä neuvoista.

    Vasemmistoliiton haukkuja pitänee odottaa seuraavaan puoluekannatusmittaukseen asti. Kyllä ne sieltä tulevat vielä.

    Jytkypomon blogitekstien erikoisuus ovat loanheiton ohella aina olleet arvoitukselliset non sequitur -fraasit, joita hän ketjuttaa aivot nyrjäyttäviksi paradokseiksi parin–kolmen sanan virkkeistä koostuvissa proosarunoissaan. Hyvänä esimerkkinä olkoon aivan äskettäin julkaistu ”Ällöttävää naisvihaa” -artikkeli, jossa hän esittelee ällöttävää naisvihaansa toivomalla muun muassa, ettei kotona tapahtuvista asioista tarvitsisi kylillä hiiskua:

    Perussuomalaiset luottavat perheiden omaan tahtoon. Perheen sisäinen elämä on pidettävä yhteiskunnan vaikutusvallan ulkopuolella. Tästä tulee suuri kuntavaaliteema.

    Aivan selvää ei ole, millä tavalla Perussuomalaiset eli Timo Soini ”luottavat perheiden omaan tahtoon”, kun muistetaan, että Soini vastustaa joidenkin perheiden oikeutta olla perhe.

    Ehkäpä Soinilla on mielessään Suomen rikoslaki, jota päivitettiin juuri niihin aikoihin kuin hänen puolueensa syntyi. Vuonna 1995 pahoinpitely ”yksityisellä paikalla”, siis kotona, muuttui virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Vuotta aiemmin oli todettu, ettei puolisoa saa enää pakottaa seksiin. Lakia täsmennettiin vielä jytkyvuonna 2011, jolloin lievätkin pahoinpitelyn ja seksuaalisen väkivallan muodot perheiden sisällä ja etenkin lapsiin kohdistuneina menettivät statuksensa asianomistajarikoksina.

    Minkä Jumala on yhdistänyt – tai on ainakin jonakin päivänä aikeissa yhdistää – sitä älköön syyttäjänlaitos erottako!

    Emme voi kuin spekuloida, kuinka paljon Timo Soinia riepoo tämä taannoinen oikeuden päätös, joka langetettiin siitä huolimatta, että perheväkivallan vastaanottava osapuoli oli kaikin keinoin pyrkinyt minimoimaan raa’an pahoinpitelijänsä saaman tuomion. Ammatillisen rikollisjengin johtaminen on stressaavaa työtä ja onko siitä aina tehtävä niin iso numero, jos moottoripyöräharrastajalla hiukan mopo keulii? Kyllä työmies on kopsunsa lisäksi ansainnut oikeuden ruhjoa maihinnousukengällä rouvansa kurkkua. Ja heittäköön ensimmäisen kiven hän, joka ei olisi joskus äkämystyksissään hieronut koiran ulostetta puolisonsa hiuksiin.

    Kotiäidit ja perheiden valinnanvapaus ovat joutuneet käsittämättömän vihanpidon kohteeksi.

    Suvaitsevaisto on kaikista suvaitsemattomin.

    Tai ehkä kristilliskonservatiivinen ulkoministeri on harmissaan vanhemmista holhousvaltion oikuista, kuten sotkeutumisesta tämän kantahämäläisen nuorenparin perhe-elämään. Kansalliseksi ikoniksi ja talvisodan veriuhrin symboliksi noussut vuoden 2011 kultajuhlien torilla tavataan -mies on nyt vaarassa leimautua pahimman lajin rosvoksi, pahoinpitelijäksi ja jopa murhaajaksi. Ketäpä muutakaan siitä syyttäisi kuin poliisia. Ei ihme, että lätkähopeaan tarttui ikävä häpeän sivumaku. Saisi valtio pitää nokkansa ulkona täysivaltaisten kansalaisten lupsakasta kotirauhasta.

    Välillä Soini kuitenkin eksyy retorisessa kikkailussaan aivan todelliseen päivänpolitiikkaan. Kuten arvostellessaan sosiaalidemokraatteja heidän vastenmielisestä tavastaan todeta faktoja:

    Opposition tehtävä on arvostella hallitusta. Se kuuluu demokratiaan ja on normaalia politiikkaa.

    Sen sijaan paikkansa pitämätön leimakirveen käyttö on likaista leimaamista. Siihen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sortuu, kun väittää Perussuomalaisten suojaavan rasisteja.

    SDP:n puheenjohtajan tokaisu on tietenkin politiikan todellisuudelle tyypilliseen tapaan hiukan kulmistaan pyöristelty. Timo Soinin tuohtumus ei silti ole millään tasolla perusteltua, onhan hän itse ollut rakentamassa puolueestaan ulkomaalaisvastaisuuden linnaketta.

    Silti, niin oudolta kuin se kuulostaakin, jytkymaisterin puolustuspuheenvuoro saattaa lähestyä totuutta ikään kuin takaperin: vaikka perussuomalaiset ovat kynsin ja hampain hyysänneet rasisteja, nämä kiittämättömät hylkäävät heidät. Näin reaalitodellisuus yrittää mukautua Timo Soinin propagandaan.

    Puolue on uusimman HS-gallupin mukaan menettänyt jo 8,3 prosenttiyksikköä eduskuntavaalikannatuksestaan ja peräti 13,4 prosenttiyksikköä parhaimmasta kannatusmittauksestaan viisi vuotta sitten. Toisin sanoen vaalituloksen takaa on haihtunut liki puolet ja mittaushuipusta uskomattomat 60 %.

    Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa annettiin karvan verran alle kolmemiljoonaa ääntä. Perussuomalaisten osuus, 17,6 prosenttia, on tästä potista 524 054 kappaletta. Nyt mitatun 9,3 prosentin kannatuksella persujen laariin sataisi enää 276 066 ääntä – siis mikäli kokonaisäänimäärä pysyisi ennallaan.

    Kato on hirmuinen, lähes ennen kokematon suomalaisessa puoluepolitiikassa. Työmarkkinapoliittinen selitys, jota Timo Soini itse suosii, sisältää runsaasti muunneltua totuutta. Populismin ammattilaisena ja oppineena miehenä Soini tietää, että kymmeniä- tai satojatuhansia persuäänestäjiä tuskin on elähdyttänyt vaikeasti muotoiltu houre työväenpuolueesta ilman edunvalvontaa.

    Perussuomalaiset saivat viime eduskuntavaleissa 524.000 ääntä. Antoivatko he äänensä rasistisista motiiveista?  Kysymys on jo sinänsä pähkähullu. Ja vastaus on ei.

    Yksi vilkaisu perussuomalaiseen eduskuntaryhmään todistaa Soinin puhuvan pötyä. Jengi koostuu voittopuolisesti aivan järjettömään ihmisvihaan yltävistä apartheid-poliitikoista tai maallikonkin silmin arvioituna vainoharhaisista hulluista. Heidät on nostettu valtiopäiville pitämään Suomi yksivärisenä. Se oli heidän vaalilupauksensa ja se sai soihtu- ja talikkokansan suurin joukoin vaaliuurnille.

    Sitten jotain tapahtui.

    Syksyllä 2015 Helsingin Sanomat selvitti, onko romahdusmaisesti huvennut persukannatus valunut mahdollisesti muille puolueille. Tuolloin jo tiedettiin, että yli puolet perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä ei ollut enää halukas äänestämään samaa puoluetta. Soinin otaksuma duunariäänestäjien ”palaaminen” demareiden riveihin kattoi kuitenkin vain kymmenesosan koko hävikistä. Liki kolmannes ilmoittautui nukkuviksi ja nelisen prosenttia oli löytänyt mielekkäämmän suosikin esoteeristen pienpuolueittemme riveistä.

    Kadonneen kolmanneksen koostumusta voidaan arvailla. Tutkija Jussi Jalonen pöyhi joutessaan Helsingin Sanomain ja Suomen Kuvalehden vuosina 2011 ja 2015 tekemiä äänestäjäkyselyitä ja muistutti yleisöään, että perussuomalaiset ovat suurelta osin (ja kaikista muista eduskuntapuolueista poiketen) todellakin olleet rasistisia. Tätä mieltä olivat jopa persukannattajat itse: yli neljännes (27 %) perussuomalaisia äänestäneistä piti itseään rasisteina, kun koko kansasta luku jää puoleen tästä. Todellinen kuva on vieläkin selkeämpi. Vuonna 2011 teetetyn tutkimuksen mukaan yli puolet perussuomalaisisia äänestäneistä on uskonut, että ”joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan moderniin yhteiskuntaan”. Koko kansasta 29 % tunsi tuolloin samoin. Ero on huomattava.

    Suomen Kuvalehti puolestaan osoittaa, että täsmälleen kolmasosa perussuomalaisia vuoden 2015 vaaleissa kannattaneista vaatii vaihtoehdottomasti, että Suomessa asuisi ”syntyperäisiä suomalaisia, jotka jakavat suomalaiskansalliset arvot”.

    Nämä kaikki roturealistit järjestivät keväällä 2015 Perussuomalaisille lähes yhtä suuren äänisaaliin kuin neljä vuotta aiemmin – jopa ilman monia vanhoja vennamolaisia jytkyveteraaneja. Eduskuntaryhmän rasistisiipi vahvistui. Nyt tullut suosion romahdus on siis sidoksissa hallitusvastuun aiheuttamaan pettymykseen nimenomaan ulkomaalaisasiassa. Puolue ei ole kyllin ilmatiiviisti sulkenut rajoja ja ampunut sisälle livahtaneita.

    Perussuomalaisten ongelma on täydellinen umpisolmu eikä sillä ole aivan äskettäistä ennakkotapausta. Puolue on hylännyt käytännöllisesti katsoen kaikki muut tavoitteensa voidakseen antaa hellää suuseksiä rakkaille rasisteilleen. Se on siunannut auliisti Euroopan keskuspankin ja Saksan ajaman, suomalaistakin yrittäjää kuristavan deflaatiopolitiikan, vaikka sen piti olla jollain tavalla eurokriittinen. Se on työntänyt vähävaraiset suomalaiset junan alle saadakseen nimensä samalla niihin papereihin, joilla turvapaikanhakijoiden eloonjäämisprosenttia leikataan. Ja silti uusnatsit hylkäävät liikkeen, jota he pitävät liian lepsuna, liian kompromissihaluisena, liian kokoomuslaisena.

    Ensi kevään kuntavaaleissa Soinilla onkin miettimisen paikka. Puolueen kansanedustajien ja nuoriso- sekä paikallispoliitikkojen – näiden joukossa espoolainen Seppo Huhta ja tamperelainen Terhi Kiemunki – viestintä on suunnattu yksinomaan pakokauhun vallassa lähintä natsia äänestävälle ksenofobille. Kun tämä kohderyhmä on menetetty, persuilla ei oikein ole varasuunnitelmaa.

    Nuivasta vaalimanifestista piittaamattomia konservatiiviäänestäjiä pakkomielteiset raiskausfantasiat, avoin yhteistoiminta radikaalien kansallisosialististen äärijärjestöjen kanssa sekä aivan mihin hyvänsä poliittiseen kysymykseen maagisesti kytkeytyvä salaliittoteoria kansakunnan olemassaoloa jäytävästä islamisaatiosta eivät sähköistä yhtä paljon kuin aivan todelliset huolet peruspalveluiden tasosta ja saatavuudesta, työpaikoista tai arvonlisäveron korotuspaineista. Keitä he äänestävät, jos ehdolla on pelkkiä minareettikielloista kiljuvia ”maahanmuuttokriitikkoja”?

    Ehkä siksi Soinin puheissa tuppaa ylimielisten herjojen ja haukkujen lisäksi toistumaan sana ”paskalaki”. Kohta näet hänen puolueensa ainoat kannattajat ovat ne jälleenrakennuskauden asutustilojen geneettisesti perussuomalaiset perilliset, joiden ympärivuotisten kesämökkien jätevesihuollon päivittämiseen saatiin lisäaikaa juuri perussuomalaisten vahtivuorolla. Kyllä silläkin pari valtuustopaikkaa turvaa.

  • Hello world!

    Welcome to WordPress. This is your first post. Edit or delete it, then start writing!

  • Muutoksia puolueorganisaatiossa

    mvuutisetTalouden sopeutustarpeet iskevät myös puoluerahoitukseen. Tästä päivästä lukien valtioneuvosto on päättänyt leikata tuntuvasti eduskuntapuolueille myönnettävää toimintatukea. Tämä johtaa supistuksiin kautta puoluekentän, erityisesti pienissä puolueissa.

    Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset aloittaa yt-neuvottelut tavoitteena sanoa irti koko henkilökunta. Vastaisuudessa vasemmistolainen poliittinen journalismi tilataan kilpailutuksen perusteella vapailta markkinoilta. Huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen seuraavat neljä vuotta palveluntarjoajaksi on valittu yhteiskunnallisesta viestinnästään tunnettu espanjalais-suomalainen MV-mediakonserni.

    Kaasuputki-blogi jatkuu myös uuden julkaisijan suojissa, mutta sen ylläpitäjä vaihtuu. Uudeksi bloggaajaksi on valittu oululainen Junes Lokka.

    Puoluetuen leikkaaminen iskee myös puoluetoimistoihin, jotka aiotaan säästösyistä yhdistää. Eri puolueiden henkilökuntaa vähennetään eläkejärjestelyin ja irtisanomisin. Lakkautetut puoluetoimistot korvaava yhteinen yleistoimisto avataan Perussuomalaiset rp:n nykyisen puoluetoimiston tiloihin Helsingin Punavuoressa vuoden loppuun mennessä.

    Vasemmistoliiton jäsenillä on tänään mahdollisuus käydä tutustumassa työmies Matti Putkosen opastamana uuteen puoluetoimistorakennukseen osoitteessa Yrjönkatu 8-10, 00120 Helsinki. Ovet ovat auki 9.30–16.45. Ensimmäisille kolmellesadalle kävijälle on varattu ilmainen Vasemmistoliitto-ämpäri.

  • Kykypuolueen informaatiosota

    Kansallisen Kokoomuksen julkaisema Verkkouutiset sai poikkeuksellisen kunnian olla ainoa iso uutismedia, joka julkaisi Suomessa räyhäoikeistolaisen Daily Caller -lehden sähkeen Murmanskissa tapahtuneesta joukkoahdistelusta ja sitä seuranneesta joukkoahdistelijoiden joukkopahoinpitelystä.

    Lukuisissa tiedotusvälineissä maailmalla on uutisoitu Venäjän Murmanskissa tapahtuneesta väitetystä joukkoväkivallasta ulkomaalaisryhmää kohtaan. Muun muassa Daily Caller kertoo, että taustalla olisi ollut pakolaisiksi sanotun ryhmän oma toiminta.

    Daily Caller – jonka omakin maine on mitä on – pohjasi uutisensa kahteen lähteeseen.

    Ensimmäinen, Schweizmagazin, sai tietonsa murmanskilaiselta FlashNordilta. Raflaavasta nimestä huolimatta kyseessä on silti vähintään itse itsensä vakavasti ottava uutistoimisto. Se pitää jopa yllä kirjeenvaihtajaverkostoa toiminta-alueellaan, muun muassa Suomessa.

    Uutisessaan FlashNord kertoo murmanskilaisiin viranomaislähteisiin perustuen, että lukuisia Lähi-idästä kotoisin olevia turvapaikanhakijoita on piesty Poljarnye Zorin kaupungissa. Tai ainakin viisi. Uutisessa myös muistellaan, miten Suomessa on tehty rikosilmoitus kahdestakymmenestä seksuaalisesta häirinnästä epäillystä turvapaikanhakijasta. Uutinen ei kerro, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa.

    Hyvää kansainvälistä tapaa noudattaen FlashNord on kuitenkin seurannut tilannetta ja lisännyt uutisartikkeliinsa melko pian linkin korjaukseen: viranomaisten mukaan mitään irakilais-venäläistä massapahoinpitelyä ei ole tapahtunut. Suomeksi saman on kertonut muun muassa Sputnik.

    Toinen Daily Callerin ja sitä kautta Verkkouutisten lähde on FlashNordiakin eksoottisempi. Imola Oggi -niminen italialainen äärioikeistolainen nettijulkaisu tietää kertoa, että peräti 18 turvapaikanhakijaa sai pataan ja 33 pidätettiin. Nyt siis alkuperäisen viranomaislähteen mainitsemat – ja heti perään kiistetyt – viisi ovat muuttuneet jopa viideksikymmeneksiyhdeksi.

    Italialaisrasistien lainaama lähde on venäläinen Fort Russ, joka äänekkäästi julistaa olevansa riippumaton uutispalvelu. Suuressa riippumattomuudessaan se muistuttaa hieman suomalais-donetskilaista Verkkomediaa. Toisin sanoen se on täydellisen vainoharhainen suhteessaan ”länteen”, jonka ”yhtiövetoinen valtamedia” pimittää yleisöltä totuuden – mikä se sitten ikinä on.

    Fort Russ on erikoistunut kääntämään venäläisten viestimien uutisia englanniksi, pitäähän länsimaisen valtamedian sumuttamien massojen saada venäläisviestimiltä vaihtoehtoisia totuuksia. Listalla on rutkasti RT:n ja Sputnikin juttuja. Murmanskin kuulumisia on saatu myös edelllä mainitun FlashNordin kautta. Sen sijaan juuri tässä tapauksessa Fort Russ on ammentanut aivan erityisestä lähteestä: Newsli.ru-sivulta.

    Newsli.ru-palvelua ”toimittavat” nimimerkkien takaa ahkeroivat kansalaisjournalistit. Kirjoittajia on melkoinen nivaska ja ahkerimmilla on nimissään tuhansia artikkeleita. Verkkouutisiin asti yltänyt tieto 18 pahoinpidellystä ja 33 vangitusta turvapaikanhakijasta on kotoisin Aleks 71 -nimisen samizdatistin raportista ”Мигранты в Мурманске пристали к русской девушке, теперь 18 из них в больнице, 33 в спецприемнике”. Tekstinsä päätteeksi Aleks 71 huomaavaisesti varoittaa, että uutinen perustuu sosiaaliseen mediaan. Sillä ei siis ole mitään uutisarvoa.

    Vastuuvapauslausekkeesta huolimatta Aleks 71:n venäjäksi kynäilemä ja Fort Russin englanniksi kääntämä tarina levisi pikavauhtia uusnatsifoorumeille sekä äärioikeistolaisiin verkkolehtiin ja blogeihin. Suomeksi sen julkaisivat Ilja Janitskinin omistamat rasistiset verkkosivustot, jotka olivat saaneet sanatarkasti saman artikkelin haltuunsa, mielenkiintoista kyllä, slovakialaisen konservatiivilehti Hlavné správyn kautta.

    Kokoomuksen äänenkannattaja on hyvässä seurassa.

    Verkkouutiset ei toki ole ensimmäistä saati viimeistä kertaa. Lehti julkaisi vähän ennen Murmansk-uutistaan reippaammanpuoleisen uutisen Kölnin uudenvuodenyön joukkoahdisteluista ”tarkasti suunniteltuna terrori-iskuna”. Otsikolla ”Kölnin kaaoksen salaisuus – iljettävien rikosten vyöryn takana oli iso tarkoitus” varustettu lennokas raportti perustui suoraan kalifornialaisen FrontPage Magazinen telepaattisesti keräämään tiedustelutietoon.

    Kyseessä on jyrkästi islamofobinen julkaisu, joka ekstrapoloi jokaisesta perhosensiiveniskusta kulttuurien yhteentörmäyksen. Sattuvasti saman uutisen tuuttasivat ilmoille uskollisesti samasta lähteestä ammentaneet Janitskinin MV-lehti ja Uberuutiset.

    Ei siis ihme, että myös Vihreä Lanka huomioi Verkkouutisten omituisen lähdekritiikin – tai paremminkin sen puutteen.

    Kokoomuslaiset eivät luovuttaneet. Muutamia päiviä Murmansk-uutisen jälkeen Verkkouutisten sivuille kohosi viiltävää vainoharhaa tihkuva otsikko: ”Arabian kieli haluttaisiin pakolliseksi oppiaineeksi”.

    Otsikkoa klikannutta lukijaa ei tämän jälkeen enää kiinnostanut lukea alkuperäistä Die Zeitin verkkojulkaisussa kerrottua uutisjuttua. Reaalitodellisuuden puolella kukaan ei väittänyt, että saksalaiskoulujen pakkoarabialla olisi laajakin kannatus tai että moinen ohjelma olisi jo käynnissä. Kyseessä oli vain erään kanadansaksalaisen tietojenkäsittelytieteen professorin ajatusharjoitus, jonka Zeit julkaisi vieraskynäpalstallaan.

    Muut tunnustetut suomalaismediat eivät tarttuneet mehevään skuuppiin, mutta Verkkouutisten toimittaja Juha-Pekka Tikan lohduksi juttu kopioitiin vikkelästi sekä Finnleaksiin että Hommaforumille.

    Jos hiukan silmiä siristämme, huomaamme samannimisen toimittajan olleen vastuussa muistakin Verkkouutisten lähteistämättömistä kohu-uutisista, joiden pääsisältönä on toistunut islaminuskoisten ihmisten hirvittävä kataluus ja turvapaikanhakijoiden aiheuttamien tuhojen massiivisuus.

    Tikan journalistisista motiiveista on ulkopuolisen vaikea sanoa mitään. Merkeistä päätellen hänen kristilliskonservatiivinen ristiretkensä on jatkunut jo vuosikausia. Syystä tai toisesta hallituspuolue Kansallisen Kokoomuksen julkisin varoin ylläpidetty pää-äänenkannattaja on ollut halukas rahoittamaan tuottajansa hämärää missiota ilman minkäänlaisia estoja.

    Mutta älkäämme kajotko lehdistönvapauteen. Jos ja kun kokoomuslaiset mielihyvin tukevat rasististen huhujen kylvämistä kannattajiensa keskuuteen, kyseessä on yksinomaan heidän asiansa.

    Ja ehkä ihan vähän myös Julkisen sanan neuvoston, jonka perussopimukseen Verkkouutisetkin on sitoutunut.

  • Sisäinen terroristi

    Oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on luultavasti tärkein kaikista oikeuksista. Tätä oikeutta on viime vuosina nakerrettu joka puolelta. Erityisesti naisten oikeus turvallisuudentunteeseen on kokenut raskaita iskuja.

    Jos oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on tärkein oikeus, tämän turvallisuudentunteen vähentäminen, saati poistaminen, on rikoksista vakavin. Rikoksen kataluutta syventää se, että rikolliset itse toimivat tässä oikeudenkäynnissä kantajina, syyttäjinä ja tuomareina.

    Suomalaiset pelkäävät nyt enemmän kuin koskaan ennen. Me pelkäämme valtionvelkaa, susia, tuulivoimaa ja piru ties mitä, mutta ennen kaikkea me pelkäämme ulkomaalaisia – siis turvapaikanhakijoita – ja terrorismia.

    Kasvaneen turvattomuudentunteen taustalla ei ole todellisen uhan absoluuttinen kasvaminen. Meitä on yksinkertaisesti vain peloteltu niin paljon kuin kehdataan. Ja kyllähän nuo kehtaavat.

    Tämä kommentti muuten ei tarkoita, että ketään muka ei ahdisteltaisi, ryöstettäisi tai raiskattaisi, tai että kaikki pelot olisivat turhia. Kyllä ahdistellaan, kyllä ryöstetään ja kyllä raiskataan. Ja kyllä sitä tekevät ja kokevat kaikki väestöryhmät ihonväriin ja uskontoon katsomatta.

    Eri asia on, kuinka todennäköisesti ryöstö, raiskaus tai murha osuu omalle kohdalle.

    Kun laskeskellaan erilaisten väestöryhmien yli- ja aliedustuksia rikostilastoissa, unohdetaan ilmiselvä fakta: suomalainen on itse itselleen moninkertaisesti vaarallisempi kuin mikään ulkopuolinen uhka. Vuonna 2014 Suomessa tehtiin 790 itsemurhaa. Se on yli kymmenkertaisesti enemmän kuin murhia (78 kappaletta). Yksikään murha ei ollut terrori-isku. Kaiken järjen mukaan Soldiers of Odinin tulisi partioida meitä itseämme, ei tuntemattomia puskaraiskaajia vastaan. (Silti: myös itsemurhien määrä on koko ajan vähentynyt.)

    Sananmukaisesti määriteltynä pelon kylväminen on terrorismia.

    Suomen pahimmat terroristit eivät resitoi Koraanin vihasuuria rukoushuoneissaan. Todelliset terroristit ovat heitä, jotka eniten vetoavat pelkoihimme.

    Terroristeja ovat julkisen velan kasvulla pelottelevat liikepankkien ekonomistit ja turvapaikanhakijoiden hallitsemattomalla seksuaalivietillä pelottelevat rasistit.

    Terroristeja ovat laskevista levikeistään huolestuneet iltapäivälehtien päätoimittajat ja puoluekannatustaan maksimoivat populistipoliitikot sekä tietenkin puolueettomuuttaan korostavat tutkijat, jotka ovat koko turvattomuusnarratiivin keskeisiä arkkitehteja.

    Terroristeja ovat jengitunnuksiinsa sonnustautuneet katupartiomiehet. Kun he jalkautuvat julkisille paikoille, he eivät lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin korostavat uhkaa. He ovat pelottavia henkilöitä itsessään – eihän kukaan voi varmasti tietää olevansa turvassa heidän rotupuhtausvaatimuksiltaan – mutta myös säikyttelevät kyseenalaisen suojelunsa kohteita uskottelemalla, että kaikkialla vaanii kauheita ulkomaalaisia, jotka voivat minä hetkenä hyvänsä kenenkään toisen estämättä raiskata suomalaisneitoja; että ilman heidän jatkuvaa läsnäoloaan jotain kauheaa tapahtuu.

    Terroristeja ovat poliisit, jotka toistavat äärirasististen nettijulkaisujen villit huhut ”poliisin tiedustelutietoina”. Tämäkin terrorismi toimii kahdella rintamalla. Vahvistamalla pahantahtoiset ja usein rikkinäisen puhelimen moneen kertaan vääristämät nettijuorut poliisi saa monet tasapainoisemmatkin ihmiset uskomaan mielettömiin salaliittoihin. Samalla poliisi heikentää omaa uskottavuuttaan niissä kansalaisissa, jotka haluaisivat edes virkavallan pitävän kiinni faktoista.

    Terroristeja ovat tasavallan presidentti ja pääministeri, jotka hyväksyvät poliisien ja populistitoimittajien vahvistamattomat väitteet totuuksina.

    Suuri kysymys on, miksi hyväksymme yltyvän pelon. Miksi emme vaadi mediaa, poliitikkoja ja elinkeinoelämää lopettamaan pelko- ja vihakampanjoitaan? Miksi poliisi haluaa lietsoa pelkoja eikä valaa öljyä laineille?

    Nimittäin kohta pelko on johtamassa siihen, mitä pelottelijat väittävät torjuvansa. Hurskaat puheet ja vaatimukset naisrauhasta kääntyvät itseään vastaan, kun naiset pakotetaan pelkäämään jokaista kadunkulmaa ja lumikinosta. Presidentistä katupartiolaisiin kaikki nämä huolestuneet ”tolkun ihmiset” – kaikki miehiä – ovat rajaamassa naisten vapautta. He tekevät kaduistamme turvattomia sanomalla niitä turvattomiksi.

    Maassa, joka ylpeilee pitkällä ja vankalla tasa-arvokehityksellään, naiset pysyvät kotilieden ääressä oman pelkonsa kahlitsemina.

    Yhdysvaltain pitkäaikaisin presidentti Franklin D. Roosevelt sanoi virkaanastujaispuheessaan maaliskuussa 1933 tämän:

    So, first of all, let me assert my firm belief that the only thing we have to fear is…fear itself — nameless, unreasoning, unjustified terror which paralyzes needed efforts to convert retreat into advance.

    Vapaasti suomennettuna:

    Aluksi haluan vakuuttaa vankan käsitykseni olevan, että ainoa asia, jota meidän on pelättävä, on… pelko itse – nimetön, järjetön, perusteeton kauhu, joka halvaannuttaa tarvittavat toimet, joilla perääntyminen voidaan kääntää etenemiseksi.

    Läkkä ääreen, saatana.