Kaasuputki

Blog

  • Lapualaisooppera

    Kaasuputki vieraili Lapualla 26. huhtikuuta vuonna 2014.

    Huumeet eivät koskaan alkaneet vaikuttaa

    Takana on satatuhatta kilometriä viivasuoraa Nurmijärvi-nimisen talousmetsän läpi vedettyä moottoritietä, kun uskollinen Xantia viimein oksentaa Pirkkalan ABC:n parkkipaikalle kaksi toimittajaa ja yhden väitöskirjatutkijan.

    Irrotan koleassa aamuilmassa jäätyneet sormeni ratista. Matkantekoa helpottaisi huomattavasti, jos Xantian lämmitys toimisi.

    Retkikunnan toiset jäsenet eivät ole entuudestaan järin tuttuja keskenään, mutta mikään ei rakenna yhteishenkeä niin kuin automatka syvään sisämaahan. Vakavasta henkisestä ja fyysisestä krapulasta kärsivä matkailutoimittaja Emmi Keihäs sekä suorastaan raivostuttavan partiopoikamaista erähenkeä uhkuva neiti Tappotorvi ovat päättäneet kehittää jonkinlaista alkeellista tuttavallisuutta toisiaan kohtaan.

    Kaikkien hämmästykseksi he paljastuvat olevansa likimain sukua – neitokaiset ovat kohdanneet kuin laivat yössä toistakymmentä vuotta sitten eräässä tarinassa, joka on liian pitkä tässä kerrottavaksi, mutta joka sijoittuu Saksaan ja sisältää mutkikkaita ihmissuhdekuvioita täynnä lähiomaisia, entisiä seurustelukumppaneita sekä ivallista tuhahtelua Berliinissä matkusteleville jupeille, jotka luulevat olevansa hippejä.

    Pirkkalan ABC on niin autio ja nuutunut kuin vain liikennemyymälä lauantaiaamuna voi olla. Noukimme jokainen tassillemme vitriinistä voisarvet, joita S-ryhmä markkinoi lähituotteina. Matkaan on lähdetty aamuseitsemältä ja sen huomaa.

    On aika pohtia, mitä tuli tehtyä.

    Onko tämä typerin ajatus koskaan? On.

    Käännytäänkö takaisin kotiin? Ei.

    Etäisissä sfääreissä kimmeltää myyttinen Eldorado, Lapuan kaupunki.

    Winter is coming

    Moottoritien ramppi toisensa jälkeen katoaa 98-oktaanisen bensiinin pakokaasujen autereiseen hämyyn, kun valtatie 3 vaihtuu kantatie 65:ksi. Puhki kulunut asfaltti yltää hädin tuskin kaidan kärrypolun laidasta laitaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että reitti johtaa Muurin toiselle puolelle. Villit kaikkine elävine kuolleineen odottavat.

    Paikannimet paljastavat totuuden. ”Hankala”, lukee opasteessa. Enteet eivät ole hyvät.

    Puupellot, sorakuopat ja Konfederaation lippuja liehuttavat autiotalot vaihtuvat yhä uusiin samanlaisiin. Kuru, Virrat, Alavus, Kuortane. Valtatie 66 imeytyy kumijalan alle, mutta erämaat eivät ota loppuakseen. Maasto litistyy viipale kerrallaan, kunnes yhtäkkiä lakeuden ensioireet iskeytyvät näkökenttään.

    Lähes viiden tunnin jälkeen Lapua on tässä ja nyt. Perillä on oltava ennen yhtä, sillä jossain on tuohon kellonaikaan muutamien utuisten legendojen mukaan lehdistötilaisuus. Tänään Lapualla esiintyvät Venäjän strategisten tutkimusten instituuttia edustava oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman ja Kansallisen Kokoomuksen eurovaaliehdokas, merkonomi ja mediayrittäjä Kai Pöntinen.

    Titaanien kättely

    Hotelli Lapuahovi. Eteisessä harppoo lyhyt pönäkkä mies, jonka kampausta voisi luonnehtia lähinnä niukaksi. Hän vaikuttaa levottomalta. Hänen kintereillään säntäilee nainen lehtiöineen ja mies kameroineen. He odottavat.

    Kai Pöntinen on soittanut – ehkä Helsinkiin, ehkä Tampereelle, Pietariin tai Kuun pimeälle puolelle. Mikroaallot ovat säkenöineet linkistä linkkiin ja kiikuttaneet sanoman Johan Bäckmanin kännykkään. Dosentti on vastannut ja luvannut olla paikalla ajoissa. Mutta nyt kello tikittää kilpaa Pöntisen jalkojen kanssa ehdokkaan askeltaessa Lapuahovin lattialaatoilla.

    Kai Pöntinen on syntynyt vappupäivänä vuonna 1963, mikä tekee hänestä tänä keväänä 51-vuotiaan. Päällepäin sitä ei uskoisi. Kohteliaasti muotoiltuna Pöntisestä tulee ensimmäisenä mieleen, että tuon miehen ei ole kaljaa ostaessaan tarvinnut näyttää papereita ainakaan neljäänkymmeneenviiteen vuoteen.

    En ennätä edes aloittaa sen harkitsemista, tulisiko minun esittäytyä Pöntiselle, sillä hermostunut kokoomusvaikuttaja kipittää luoksemme. Surukseen hän huomaa liian myöhään, ettei minusta voisi olla vahingossakaan hyötyä asiassa. Ei, ei vieläkään Bäckman – vain joitakin kynänheiluttajia. Keitä ja mistä?

    Ojennan käpäläni Pöntiselle.

    – Jami Järvinen Kaasuputki-blogista.

    Pöntinen yrittää näyttää siltä kuin tietäisi vallan hyvin, kenestä ja mistä on kysymys. Puristelemme toistemme kouria jämerän maskuliinisesti.

    Keihäs ja Tappotorvi eivät viitsi edes yrittää kertoa nimiään, vaan heittäytyvät ihastuksesta kujertaen Pöntisen vahvoille käsivarsille. Mutta voi! Kokoomuslainen ei edes huomaa daameja. Hänen niin kuin meidän kaikkien silmät sokaisee taivaallinen valkeus, joka täyttää koko aulabaarin.

    Hän on täällä tänään.

    Vaaleaan kesäpukuun sonnustautunut Johan Bäckman on muhkea näky etäältäkin, mutta samassa huoneessa kolossi vie kaiken hapen. Mies on valtava. Jättiläinen. Pienempi mies tutkisi jotain täivaltiota, Bäckman on mittojensa mukaan luotu perehtymään suureen ja mahtavaan.

    Dosentti on paikalla, tiedotustilaisuus on valmis alkamaan. Pöntinen viittaa meitä siirtymään kohti ravintolasalia.

    Pidot lakeudella

    Matkalla ravintola Tinjamiinin Juhani Palmun teoksilla somistettuun tilaan Bäckman kättelee kaikki läsnäolijat. Hän tivaa itse kunkin edustaman tahon.

    – Mistä sä olitkaan? Aa, Kansan Uutisista, hän murahtaa.

    Aistinko äänessä pettymystä?

    Keihäs tekee monitulkintaisen eleen, jonka mukaan hänet voidaan ymmärtää aivan minkä hyvänsä seurueen jäseneksi. Tappotorvi ei ole edes paikalla; hän on livahtanut paikalta metsästämään lounasta.

    Sekuntia myöhemmin käy ilmi, että väitöskirjatutkija on hätäillyt häipyessään. Pelkän kuivan tiedotustilaisuuden sijaan Kai Pöntinen on nimittäin varannut lehdistölle pöydän. Lounas on tänään ehdokkaan piikkiin.

    Maakuntalehdistön reportterit näyttävät neuvottomilta. Eikö tämä kuulu tapoihin? Ilkan ja Pohjalaisen väki jää kuikuilemaan pöydän liepeille, kun Bäckman ja Pöntinen käyvät kunniapaikoille keskelle. Emme Keihään kanssa aprikoi enempää, vaan otamme paikat toiselta puolelta. Helsingissä on totuttu nopeisiin ratkaisuihin.

    Dosentti näyttää edelleen tavattoman kookkaalta, vaikka istuu. Hänen katseensa pyyhkii pöytäseuruetta. Hän kertaa kaikki median edustajat: Ilkka, Pohjalainen, Kansan Uutiset…

    – Onko täällä yhtään Sanoman toimittajia? Bäckman tiedustelee puolileikillään.

    Naurunremakan tyynnyttyä jää on murtunut. Toimittajat heittävät kotona opitut käytössäännöt romukoppaan ja puhuvat rohkeasti ruoka suussa.

    Ja sitten se tapahtuu. Joku kysyy dosentilta Venäjän homolaeista. Bäckman ei häkelly. Hän ei näe asiassa ongelmaa. Venäjällä on ”homopropagandan” kieltävä laki ja miksi ei olisi.

    – Suomessa pitäisi olla samanlainen. Varsinkin Lapualla, dosentti tokaisee.

    Lapualla? Pohjalaistaajama ei ole tähänkään asti mitenkään räikeästi markkinoinut itseään homoseksuaalisuudella, joten Bäckmanin esitys aiheuttaa oikosulkuja kuuntelijoidensa synapseissa.

    Reilukerhon jälkeenjääneet paperit

    Jonkun toimittajan kysymys tarjoaa Kai Pöntiselle kauan kaivatun tilaisuuden oikaista surullinen väärinkäsitys. Vaikka hän on perustanut Lapuan liikkeen museon – josta ei lisää tuonnempana – ja vaikka hän marssi eurovaaleihin viisi vuotta sitten ”maahanmuuttokriitikkona” eli vastustamalla sosiaalietuuksia ennen kaikkea rasistisin motiivein, hän kiistää olevansa äärioikeistolainen.

    – Minä olen reiluoikeistolainen, Pöntinen korostaa

    Sehän muuttaa kaiken.

    Vuonna 2009 Kai Pöntinen vielä puolusti Lapuan liikettä sen jalojen tavoitteiden tähden. Tärkeintä oli sulkea osa kansasta demokratian ulkopuolelle eikä siihen oikein auttanut muu kuin toiminta demokratian ulkopuolella. Eli kuten Pöntinen sanoi Hommaforumin haastattelussa:

    Lapuanliike oli merkityksellinen kansanliike ja sitä tarvittiin silloin, kuten jo edelläkin vastasin. Keinot vain pikkasen menivät ulkoparlamentarismin puolelle. Kommunismin suhteen pitää olla aina varpaillaan.

    Pöntisen vahvat siteet historialliseen fasistiseen liikehdintään ja nykypäivän uuskansallismieliseen äärioikeistolaisuuteen tekevät hänestä epätodennäköisen kaverin Johan Bäckmanin kanssa. Onhan dosentti äänekkäästi vastustamassa ennen kaikkea fasismia – mitä se ikinä sitten onkin.

    Viisi vuotta sitten kaukaisessa galaksissa

    Miehet ovat lähestulkoon ystävyksiä keskenään. He olivat tavanneet vuonna 2009 Sofi Oksasen ja Imbi Pajun yhdessä toimittaman artikkelikirjan julkkareissa. Tapaus on ollut juttu sinänsä. Ville Ropposen Fifi-artikkelissa hiukan yli viiden vuoden takaa kuvataan elävästi, kuinka Sanomataloon on kokoontunut toimittajien ja kirjailijoiden lisäksi Johan Bäckmanin kutsumia venäläisnuoria, Abdullah Tammen ”Suomen islamilaisen puolueen” aktiiveja – ja Kai Pöntisen rekrytoimia lapualaisia.

    Nyt, Lapualla, Bäckman ja Pöntinen muistelevat muinaista taisteluaan mitä sydämellisimmin myhäillen.

    Liekö ikivanha Pronssisoturi-kohu palauttanut Bäckmanin mieleen julkiset muistomerkit, joita toki Lapualla piisaa jokaiselle vuoden 1918 sisällissodan voittajan kannattajalle.

    – Onkos täällä muuten Kosolan patsasta? dosentti kysyy Pöntiseltä.

    Pöntinen pudistelee päätään, ei ole. Esko Nikkarin patsasta kyllä puuhataan ikään kuin se olisi sama asia.

    Nielaisen mutustelemani possunpalan ja uskaltaudun kysymään, missä vaiheessa Nikkarin muistomerkkihanke on. Hiukan murhemielin Pöntinen harmittelee, että ainakaan Kulttuurirahasto ei ole tukea myöntänyt.

    Pöydän toiselta puolelta Bäckman lupailee hövelisti tukeaan Kosola-patsaalle. Ehkäpä niistä roponen liikenisi myös vanhalle mursuviikselle?

     Aseet jaetaan kokouksen jälkeen

    ”APUA! Nää on täällä Lapuan liikkeen kannattajia!”

    Lapuan Nuorisotalolle etukäteen rientäneen Tappotorven hätääntynyt tekstiviesti tavoittaa matkapuhelimeni. Kokoontuminen fasistiliikkeen historiallisille synnyinsijoille on jo hyvällä mallilla, vaikka kalenteri on jäänyt vuoteen 1932.

    Kello on muutamia minuutteja vaille kaksi ja esiintyjät ovat yhä lounaalla. Kärsimätön lapualaisyleisö odottaa.

    – Juokaa ne kahvit siellä Nuorisotalolla! huutaa Pöntinen, ja viittoo median edustajia mukaansa ulos.

    Aurinko paistaa sähkömagneettisen säteilyn koko spektrillä Pohjanmaan pilvettömältä taivaalta. Pelloilta kantautuu toukotöiden juurevaa tuoksua. Mopoautot säksättävät pitkin kylänraittia kantaen sisällään nuoria miehenalkuja, joita Pohjanmaalla on tehty Jumalan erityisestä pyynnöstä viiden sarjoissa yhden vuoden intervallein joka perheessä.

    Bäckman ja Pöntinen tallustelevat edellä, joukkoviestimet perässä.

    Nuorisotalon seinässä on kyltti, jonka mukaan tiloissa hoidetaan sekä nuorisoa että raittiutta. Sisällä aulassa seiniin on liimattu nuorten tekemiä monikulttuurisuusryhmätöitä.

    Vain Nalle Wahlroos puuttuu

    Täpötäysi sali antaa aplodit, kun herrat asettuvat aloilleen. Bäckman varmistaa, että tilaisuus videoidaan ennen kuin aloittaa. Hän ei luota joukkoviestimien puolueettomuuteen.

    – Täällä on kaksi karhua, aloittaa Kai Pöntinen. – Venäjän karhu ja Lapuan karhu.

    Kaikesta päätellen Pöntinen ei taida kannattaa dosentin esitystä venäläistyyppisestä ”homopropagandalaista” Lapualle.

    Isäntänä Kai Pöntinen on parasta, mitä kukaan voi toivoa. Hän kehottaa yleisöä muistamaan, että Johan Bäckman on vieraana, ei lynkattavana. Etenkin kun dosentti on paikkakunnalla hiukan ongelmallisella hetkellä. Hänen pitäisi omien sanojensa mukaan olla Ukrainan suunnalla, tapahtumien keskipisteessä. Siellä häntä tarvitaan, ei täällä. Sanomatta jää, mihin Bäckmania sotatoimialueella tarvitaan.

    Bäckman itse kehottaa yleisöä pidättäytymään muilutustoimenpiteistä, sillä hän on muutenkin aikeissa matkustaa seuraavaksi Moskovaan. Hän mainitsee Yhdysvaltain harjoittaman ”anakondapolitiikan”, joka ilmeisesti pitää myös dosentin itsensä kiireellisenä.

    Mutta kun nyt Lapualle on tultu, ojentaa Bäckman Pöntiselle pienen esineen, joka vaikuttaisi keraamiselta käsikellolta. Pöntinen kilisyttää vekotinta. Bäckman kertoo kyseessä olevan Kremlin kello. Yleisö hymyilee leukaperät kireällä, suut jakoavaimina.

    Varjonyrkkeilyä

    Keskustelu Lapuan Nuorisotalolla etenee hitaasti. Kai Pöntinen on ottanut vaaliteemakseen tänä vuonna turvallisuuspolitiikan – ilmeisesti hän huomasi, että ulkomaalaisvastaisuuden alueella on liian kova kilpailu. Pöntisen pitkien ja huolellisesti selitettyjen puheenvuorojen jälkeen Bäckman vastaa pilkuntarkasti jokaiseen asiakohtaan. Hänellä on muistikirja täynnä avainsanoja.

    Pöntinen tahtoo tietää kaiken Ukrainasta ja Venäjästä sekä tietenkin niiden vaikutuksesta Suomeen. Kysymykset ovat retorisia, sillä Pöntinen on selvityttänyt kaiken etukäteen, mistä monella toimittajalla olisi oppimista. Dosentilla on niihin kuitenkin vedenpitävät vastaukset.

    Meille selviää, että Ukrainan entinen pääministeri Julija Tymošenko itse asiassa ei ole uhannut surmata miljoonia venäläisiä ydinaseilla. Bäckmanin mukaan tämä ei silti merkitse, etteikö Tymošenko olisi aikeissa tuhota venäläisiä jollakin muulla menetelmällä.

    Kaksikymmentä vuotta sitten Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Vladimir Žirinovski vieraili Suomessa. Äärikansallismielisen populistikonservatiivin tavoitteena oli jo tuolloin liittää Suomi osaksi Venäjän imperiumia. Bäckman lohduttaa: Žirinovski kuulemma ei aio syödä Suomea. Ei sillä, että kukaan olisi tällaista manööveriä odottanutkaan. Edes Lapualla.

    Onko sinulla taskussasi suippumadonlakki vai oletko vain innoissasi nähdessäsi minut?

    Show loppuu heti alkuunsa. Kai Pöntinen oli valmistellut vain kourallisen kysymyksiä, Bäckman ei ainuttakaan.

    Onneksi on yleisö. Pöntinen kehottaa lapualaisia osallistumaan. Ja hehän osallistuvat! Kädet kohoavat ilmaan kuin Nürnbergin puoluekokouksessa. Pöntinen jakaa puheenvuoroja. Hän tuntee jokaisen läsnäolijan nimeltä.

    Yksi isäntä – sillä heitähän kaikki salissa ovat – ei erityisemmin pidä silovikeista ja menetelmistä, joilla nämä ovat luoneet omaisuutensa. Venäläisperäinen sana ei viittaa aistiharhoja aiheuttavaan suippumadonlakkisieneen eli silokkiin, vaan turvallisuuspalvelun riveistä valtakunnan ja talouselämän avainpaikoille kohonneisiin Vladimir Putinin agenttitovereihin. Mies tiedustelee kohudosentin näkemystä näistä.

    Bäckman on hiukan tuohtunut. Hän ei pidä siitä, että ”kaikki venäläinen omaisuus ymmärretään varastetuksi”. Yleisöstä kuuluu ”vai että ei olisi” -hörötyksiä.

    Nuorisotalon salissa on saatanan kuuma. Silokit alkavat kiinnostaa.

    Kai Pöntinen kieltää Suomen kolmasti kuin Pietari hiilivalkealla

    Panelistien ja yleisön keskustelu siirtyy oligarkeista vaivihkaa kohti debattia Suomen ja Ukrainan geopoliittisista samankaltaisuuksista. Pöntinen kampanjoi eurovaaleissa teemalla, jolla ei ole mitään tekemistä Euroopan parlamentin kanssa: hän haluaisi Suomen liittyvän Natoon.

    Bäckman on tietenkin täysin vastakkaista mieltä. Hän tuhahtelee ”länsiukrainalaisille yksityisyrittäjille”, joilla on näemmä loputtomasti aikaa protestoida Pyhän Vladimirin lempeää hallintoa vastaan.

    Mutta Pöntinen yllättää vielä.

    – Suomea ei ollut olemassa, hän täräyttää.

    Pöntinen ei pidä Suomea ja Ukrainaa ollenkaan samanlaisina valtioina ja perustelee sen maittemme erilaisilla historioilla. Laajassa katsauksessaan Pöntinen kuvailee, kuinka Suomi syntyi vasta vuoden 1809 jälkeen. Jopa kansallinen identiteettimme on rakentamalla rakennettu.

    Vaikka Pöntinen on aivan oikeassa, yleisössä alkaa kuulua epäuskoista mutinaa. Erityistä ärinää kuuluu, kun Pöntinen rohkeasti uskaltaa väittää Suomen olleen aiempina vuosisatoina osa Ruotsia.

    Maaseudulla ei saa puhua pahaa juntista

    Myös Johan Bäckman koventaa retoriikkaansa vastaus vastaukselta. Kun yleisökysymyksessä mainitaan Ukrainan hallituksen kanssa neuvoteltu Geneven sopimus, Bäckman puuskahtaa sopimuksen olevan mitätön:

    – Ikään kuin Kiovan juntta olisi legitiimi hallitus – mitä se ei missään tapauksessa ole!

    Vauhtiin päästyään dosentti maalailee kauhuvisioita ”juntasta” ja ”junttamielisistä joukoista”, jotka suorittavat erilaisia puhdistuksia alueillaan.

    Kun Bäckmanilta tivataan Putinin roolista Itä-Ukrainassa kaapattujen ETYJ:n sotilastarkkailijoiden kohtaloissa, dosentti vaikuttaa entistäkin harmistuneemmalta.

    – Miten se Venäjään liittyy, jos jossain kaapataan? Bäckman on ihmettelevinään.

    Dosentin mukaan epäselväksi jää sekin, onko kaappausta edes tapahtunut.

    Kun käy ilmi, että itsenäiseksi julistautuneelle Donetskin ”kansantasavallalle” ollaan jo perustamassa edustustoa Suomeen, yleisön vihainen puuskutus yltyy lähes korskunnaksi.

    Ukrainan ontologinen kriisi

    Lapualaiset ovat mieleenpainuvaa kansaa, oli heidän menneisyytensä poliittisista saavutuksista mitä mieltä tahansa. Nuorisotalon ahtaassa salissa on helppo aistia, että verenpaine on korkealla. Johan Bäckmanin lakoninen tapa pudotella päät räjäyttäviä oksymoroneita (”kyllä Venäjä on luotettavampi sopimuskumppani kuin Yhdysvallat”, ”Venäjällä on paljon suurempi sananvapaus kuin Suomessa”) saa pohjalaiset kaula- ja otsasuonet tykyttämään. Miehet ovat valmiit hirmutekoihin. Ja silti dosentti Bäckman saa esiintyä rauhassa – kukaan ei huutele hävyttömyyksiä, saati käy käsiksi. Ei edes silloin, kun Bäckman valitellen toteaa, ettei Suomea ja Ukrainaa voi verrata, koska Ukraina ei ole olemassa.

    Pöntinen valaa öljyä laineille ja varoittelee yleisöään.

    – Kun te kuuntelette mua tai Johania, te ette voi tietää, että se on totta! Pöntinen tokaisee lähdekritiikkiä hehkuen.

    Ihastelemme Pöntisen poliittista pelisilmää. Kutsumalla Johan Bäckmanin vieraakseen voi kuka tahansa maakuntasarjan painija vaikuttaa vakaalta ja harkitsevalta valtiomieheltä.

    Mulla kauas menolippu on

    Kutsumalla? Itse asiassa Pöntinen ei ole kutsunut kohudosenttia Lapualle, vaan Bäckman on kutsuttanut itsensä. Eurovaaliehdokas oli kuitenkin luvannut tarjota kaukaa tulevalle vieraalle lounaan ja menolipun.

    Jälkimmäinen herättää hilpeyttä katsomossa.

    Koska lapualaiset ovat kaikista Suomen heimoista rohkeimpia, eräs Pertti-niminen kuulijakunnan edustaja uskaltautuu kysymään asiaa, jota uljaimmatkaan tutkivat journalistit eivät ole koskaan tiedustelleet. Kuka Bäckmanille maksaa?

    Dosentti oli esitellyt jo lounaspöydässä käyntikorttiaan, johon on painettu latinalaisin ja kyrillisin aakkosin hänen nimensä ja asemansa. Hän työskentelee Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin Suomen edustajana.

    Tehtävästä ei ilmeisesti makseta palkkaa, sillä Bäckman voivottelee olevansa vain tavallinen apurahatutkija.

    Väitöskirjatutkija Tappotorvi kuiskaa korvaani, että hän ei ole nähnyt dosentin nimeä millään apurahalistalla. Ja hän jos kuka sen tietää.

    – Minulta on kysytty, millä sä elät. Ja vieläks sä elät, Bäckman murjaisee.

    Yleisö naurahtaa vitsille, ei yksinomaan ystävällisesti.

    Karjala takaisin maanvaihtona

    Lapuaa ja koko maailmaa kiinnostaa kiinteistökauppojen rajoittaminen. SDP:n kaakkoissuomalainen kansanedustaja, Suna Kymäläinen, on tehnyt lakialoitteen, jolla pyritään rajoittamaan venäläisten mahdollisuuksia osallistua Kymäläisen vaalipiirin pitkäaikaistyöttömien päiväkaljoittelun rahoittamiseen.

    Toisin sanoen tontteja ei saisi myydä ”ETA-maiden ulkopuolisille” eli venäläisille. Kymäläinen perustelee asiaansa evakkopopulismilla – Venäjä on omalla maaperällään rajoittanut ulkomaista maanomistusta. Suomessa ja etenkään Etelä-Karjalassa ei nimittäin pääse eduskuntaan ilman evakkosukujen jatkuvaa nuoleskelua.

    Kai Pöntinen tyytyy toistamaan perinteisen vainoharhan. Maata ei saisi hänen mukaansa myydä venäläisille ”lentokenttien läheltä”. Selvittämättä jää, ovatko Itä-Suomessa yleiset lentokoneiden varalaskupaikat Pöntisen kirjanpidossa myös lentokenttiä.

    Johan Bäckman ilmoittaa suoraan häpeävänsä Suna Kymäläisen puolesta. Se on aika paljon sanottu mieheltä, joka vain hetkeä aiemmin julisti Ukrainan kriisissä olevan kyse ”Yhdysvaltain ja Kiovan juntan aggressioista Venäjää vastaan”.

    Natolangat

    Pöntinen on Nato-mies. Ulkomaalaisvastaisuus ei vienyt reiluoikeistolaista europarlamenttiin vuonna 2009, vaikka ääniä ropisi pitkin Pohjanmaata, joten tällä kertaa kärjessä on sotilaallinen liittoutuminen. Pöntisen mielestä Suomen pitäisi liittyä Natoon, jottei maallemme kvisi kuten Ukrainalle.

    Lapualaiset suuttuvat vaihtelun vuoksi myös omalle pojalleen. Bäckmanin äänekäs putinismi on yksi juttu, mutta Nato-jäsenyys on toinen. Puuskutus yleisössä yltyy taas. Yksi penkkirivi tekee ulosmarssin. Tänne ei tultu kuuntelemaan Nato-saarnaa!

    Päästyään aiheeseensa Pöntistä ei pidättele mikään. Hän pudottaa pommin:

    – Nato on rauhanliike!

    Yleisössä hörähdellään ääneen. Vitsihän tämä oli? Mutta ei, Pöntinen vain innostuu. Hän vertaa Nato-jäsenyyttä kamppailuun koulukiusaamista vastaan.

    – Nato on kuin luokan isot pojat, Pöntinen selittää.

    Vertaus ei aukea, vaikka Pöntinen selittää, miten ”isot pojat” voivat suojella luokan heiveröistä itkupilliä kiusaajiltaan. Eivätkös nämä isot pojat yleensä ole juuri niitä koulukiusaajia?

    Katoavan hetken ajan Kai Pöntinen vaikuttaa harhailevan loitommalla kiertoradalla kuin Johan Bäckman. Mutta momentti haihtuu nopeasti. Vastauksessaan dosentti kuvailee Viron Nato-jäsenyyttä amerikkalaismiehitykseksi. Suomessa jäsenyys olisi samanlainen. Edes media ei olisi enää vapaa.

    Mutta Venäjä! Siellä kaikki on toisin, siellä kansalaiset ja joukkoviestimet nauttivat Bäckmanin mukaan paljon Suomea suurempia vapauksia. Sama pätee hänen mukaansa myös demokratiaan.

    Väsynyt ja nälkäinen lapualaisyleisö älähtää. Nyt on jo liian paksua. Kai Pöntinen on kuitenkin hereillä. Hän rupeaa lopettelemaan juttutuokiota.

    Vaan vielä yksi lapualainen saa suunvuoron.

    – Olisit Oscar-tason näyttelijä, hän taivastelee Bäckmanille.

    Keskustelun päätyttyä Pöntinen ja Bäckman käyvät poseeraamaan valokuvaajille. Me sen sijaan poistumme pussikaljalle. Ei tätä selvin päin jaksa.

    Muualla:

    Keihään ja Tappotorven nimet muutettu.

  • Susikoira Roi ja astalon arvoitus

    Kauas on päästy Reinikaisen ajoista Suomessakin. Enää eivät rikokset ja rötökset selviä vain sillä, että lupsakka kyläpoliisi saa pahantekijän pelkällä puheen voimalla lopettamaan lainvastaiset touhunsa. Tutulta huoltoasemayrittäjältäkään ei voi kivennäisvesipulloa noin vain pummata ilman, että joutuisi syytteeseen lahjuksen ottamisesta.

    Nykyaikainen poliisi on varustettu huipputekniikalla, sillä vastapuolella on vaarallisia ammattirikollisten ja terroristien verkostoja. Polyamidista valmistetut vartalosuojat, polykarbonaattikilvet ja komposiittikypärät turvaavat poliiseja virkatehtävissään. Vinyylipatukat antavat pontta poliisin sanoille – vapaan kasvatuksen mädät hedelmät kun eivät enää ole kuulevinaankaan virkavallan käskyjä. Toista se oli ennen.

    Uusimpana uutuutena poliisilla on käytössään näppärä OC- eli paprikasumutteen ja patukan yhdistelmä: FN 303 -projektiililaukaisin. Värikuula-asetta muistuttavalla laukaisimella poliisi voi ampua esimerkiksi kapsaisiiniammuksia pitkän matkan päästä. Osuman luvataan sattuvan enemmän kuin teleskooppipatukan iskun. Joissakin tapauksissa laukaistu projektiili on myös tappanut sivullisia.

    – Selvää on, että jos se päähän osuu, vakavien vammojen vaara on todennäköinen. Mutta vaaratonta voimankäyttöähän ei ole, poliisitarkastaja Jussi Huhtela murjaisee.

    Nimittäin siinä, missä ennen vain lättähatut syljeskelivät kirkonkylän kioskilla, luodaan nyt kansainvälisiä terroristiryhmiä. Vielä 1970-luvulla koko Eurooppa oli suloinen rauhan tyyssija, mutta 2010-luvulla vaaralliset anarkistit ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Tällaisia joukkoja vastaan poliisi olisi aseeton, ellei se tarkkailisi heikoimpiakin signaaleja ja vastaisi niihin päättäväisellä voimalla.

    Kaikeksi onneksi poliisilaitokset ovat asettaneet joukon niin sanottuja nettipoliiseja seuraamaan sosiaalisen median keskustelupalstoja. Usein pieni verkkonuhtelu riittää palauttamaan kuumenneet mielet takaisin maanpinnalle, mutta joskus sekään ei auta.

    Kuuluisin Suomen nettipoliiseista on ilman muuta Marko ”Fobba” Forss, jonka isällinen hahmo on pelkällä leppoisalla arvovallallaan kyennyt estämään muun muassa äärioikeistolaiset terrori-iskut niin gay pride -kulkueisiin kuin yhteiskunnallisten kirjojen julkaisutilaisuuksiin. Mutta kaikkeen ei Fobankaan vaikutusvalta yllä.

    Kansainvälistä terrorismia Suomessa koordinoiva Punk in Finland -anarkistiverkosto ei ole koskaan piitannut Forssin vetoomuksista. Päinvastoin: aivan kuin jokainen nettipoliisin väliintulo vain lisäisi ”piffiläisten” halua tihutöihin ja mellakoihin.

    Poliisi on sekä Tampereella että Helsingissä joutunut yhtenään puuttumaan anarkistisiin mellakka-aikeisiin. Smash ASEM syksyllä 2006, Kiakkovierasjuhlat talvella 2013 ja tietenkin työväen vappukulkue keväällä 2014 ovat vain jäävuoren huippu. Poliisissa tiedetään, että pinnan alla kytee.

    Marko Forssin omalla työpaikalla Helsingin poliisilaitoksella ymmärrettiin vallan hyvin, että sota anarkisteja vastaan ei ollut ohi. Punk in Finlandilla puuhattiin yhä uusia terroritekoja, joiden tavoitteita saattoi vain arvailla. Ei ihme, että jonkinlainen ennaltaehkäisevän iskun konsepti alkoi houkutella kahvitaukopuheissa. Yksi kaikkien voimannäyttöjen äiti, jolla tehtäisiin selväksi hipeille, anarkisteille, punkkareille ja muille sivareille, ettei poliisi suvaitse minkäänlaista yksityiseen tai julkiseen omaisuuteen kohdistuvaa uhkaa, oli se sitten luonteeltaan miten teoreettista hyvänsä.

    Toteutustapa vain mietitytti. Lamaannuttava isku anarkisteja vastaan vaatisi useita kymmeniä, ehkä jopa satoja kiinniottoja, pidätyksiä, OC-sumutteen sokaisemia silmiä, ruhjeita, haavoja, katkenneita kylkiluita – ja kenties vähintään yhden kuolonuhrin. Niin kuin Euroopassa. Tähän oli poliisin keskuudessa laajalti valmiutta, mutta mistä saataisiin anarkistit?

    Kaikeksi onneksi Marko Forssin työpariksi oli jo poliisikouluvuosina valikoitunut kaikille tuttu susikoira Roi.

    Koulutusvaiheessa oli jo huomattu, että susikoira Roi on hiukan ongelmallinen eläin. Se selvästikin nautti väkivallasta, muttei samalla tavalla riehumalla kuin koirat yleensä. Sen väkivaltaisuus ilmeni jonkinlaisena bysanttilaisena hovijuonitteluna. Se osasi uhkailla heikompia, lahjoa vertaisiaan ja imarrella vahvempiaan siten, että nämä lopulta tuhosivat toisensa verisesti. Susikoira Roi pelasi toisten elämillä kuin šakkinappuloilla – kaikki olivat uhrattavissa.

    Monessakin mielessä susikoira Roi oli kuin klassinen keisarillinen hovieunukki, joka kompensoi leikattua miehuuttaan säälimättömällä, suorastaan sadistisella julmuudella. Sanalla sanottuna se oli psykopaatti.

    Ketään ei siis yllätä, että susikoira Roi rakasti mafiasta kertovia kirjoja ja elokuvia. Kummisetä oli sille yhtä pyhä kuin Koraani on muslimille. Aina pitkän työpäivän päätyttyä se vetäytyi isäntänsä asunnossa omaan nurkkaansa tablettitietokoneensa ääreen katsomaan elokuvien verkkojakelupalvelusta, miten don Corleone ilmeenkään värähtämättä peluutti kuumapäisiä hölmöjä toisiaan vasten.

    Lähimmäksi siltä ikuisesti evättyä seksuaalista kokemusta susikoira Roi pääsi kuunnellessaan Kummisetä-elokuvan tunnusmusiikkia. Italialaissäveltäjä Nino Rotan unohtumattomat melodiat näppäilivät saksanpaimenkoiran synapseja kuin konsanaan Väinämöinen kanneltaan. Komennuksilla se kuunteli elokuvan soundtrackia niin kovalla äänenvoimakkuudella, että jopa kiinniotetut joutuivat joskus pitelemään korviaan mustanmaijan takaosassa.

    – Sieltä se Rota taas tulee, poliisikollegat usein naurahtelivat, kun susikoira Roi jolkotteli häntä valssin tahtiin heiluen.

    Eräänä päivänä Fobba ja hänen koiransa Roi olivat taas kotosalla raskaan päivän jälkeen. Fobba oli surffannut netissä aamusta asti ja lukenut juuri ennen kotiinlähtöä Hommaforumilta erään tunnetun vasemmistoanarkistin Facebook-seinältä napatun kuvakaappauksen, jossa kovasti parjattiin hänen pyyteetöntä aherrustaan suomalaisen elämäntavan puolesta.

    – Eikö näille mitään voida? Fobba parahti.

    Susikoira Roi havahtui. Se nuolaisi Mario Puzon elämäkerran kiinni ja suuntasi älykkään jos kohta väkivaltaisen katseensa isäntäänsä. Pian juoni oli selvä Forssillekin.

    Poliisilaitos hyväksyi susikoira Roin idean mielihyvin. Se oli yksinkertainen, mutta kammottava. Kaartinkaupunkiin entisen Pienen Roobertinkadun poliisiaseman liepeille koottiin vahvoja jouha-yksiköitä: useampi sata poliisia täydessä suojavarustuksessa, busseja ja pakettiautoja väylien sulkemiseksi ja kiinniottofasiliteeteiksi. Jokaiselle poliisille annettiin myös uusi FN 303 -projektiililaukaisin OC-panoksin.

    Yhteisestä merkistä mellakkapoliisit sumputtivat viereisen Ison Roobertinkadun. Koska oli kaunis kesäpäivä, kadulla ja sen lukuisilla terasseilla oli sadoittain ihmisiä. Syntyi paniikki, useita aitauksia kaatui ja ovia sekä ikkunoita rikkoutui, kun pikkupöhnässä olleet asiakkaat yrittivät paeta päällekäyviä poliiseja.

    Poliisit ottivat kiinni epäiltyjä kuin olisivat lastanneet heinää seipäille. Verta ja lasinsirpaleita oli kaikkialla, kun paprikasumutteen sokaisemat ihmiset viilsivät jäseniään rikottuihin ikkunoihin ja särkyneisiin tuoppeihin. Ja kun viimein muutamat hiukan rohkeammat kansalaiset organisoivat vastarinnan, poliisi sai lopultakin kaipaamansa tappelun. Muutama viranomainen joutui vihaisten terassijuoppojen käsiin ja kolhittiin mustelmille, mutta ilmassa singahtelevat raskaat projektiilit nujersivat taistelijat.

    Illan hämärtyessä poliisi oli ottanut kiinni ja pidättänyt kolmesataa ihmistä, joista yli puolet tarvitsivat sairaalahoitoa. Toiset kolmesataa saivat poistua saartorenkaasta vakuutettuaan virkavallan siitä, että heidän piti viedä lapsensa kotiin. Lähes kaikilla oli osumia patukoista ja projektiileista tai ainakin kyynelkaasun aiheuttamia vaurioita. Ainakin yksi poliisia vastaan tapelleista raggareista oli saanut kuolettavan projektiilinosuman kasvoihinsa.

    Susikoira Roin suunnittelema isku oli ollut jymymenestys.

    Seuraavana päivänä alkoi toinen vaihe. Ihmiset olivat luonnollisesti tyrmistyksissään poliisin käyttämistä rajuista otteista ilmeisen syyttömiä kansalaisia kohtaan. Etenkin, kun kommunikaatioyhteydet saartorenkaasta olivat toimineet melko hyvin. Lehdistö varautui käymään poliisin kimppuun kaikin voimin, mutta varmuuden vuoksi jokainen vastuuntuntoinen media odotti virkavallan tiedotetta ensin.

    Ja sehän tuli. Susikoira Roi oli käyttänyt kauan hiomiaan Photoshop-taitojaan luodakseen poliisin ottamista valokuvista pahempia kuin ne olivatkaan. Se sijoitti käsilaukkujen paikalle astaloita, kännyköiden sijaan spraymaalipurkkeja ja kaikkien kasvojen eteen maskit.

    Kun kuvat aamulla julkaistiin, kaikki huomasivat, että kyseessä olikin ollut valtava mellakka, ehkä jopa vallankaappausyritys. Iltalehti ja Ilta-Sanomat tekivät isot erikoispainokset, joissa ne kiittivät poliisia ja erityisesti susikoira Roita valppaudesta, jolla vaarallisia anarkisteja oli monitoroitu, ja lujuudesta, jolla näiden epäisänmaallisten ainesten kimppuun oli käyty.

    Kun paikalla olleet yrittivät ilmoittaa, että poliisi oli hyökännyt provosoimatta viattomien kesäpäivänviettäjien kimppuun, koko kansa riensi poliisien tueksi. Työmarkkinajärjestöistä SAK lähetti poliisille erityiskiitokset, ja jopa aiemmin hiukan penseästi väkivallankäyttöön suhtautunut Vasemmistoliitto suositteli poliisin määrärahojen viisinkertaistamista.

    – Se on tietysti selvä, että anarkisteillakin on oikeus mielipiteen ilmaisuun, mutta samat säännöt heitä koskevat kuin muitakin. Luonnollisesti myös poliisin ylilyönnit on tutkittava, mutta niin tietääkseni tapahtuukin, murahti vihainen Aulis Ruuth.

    Poliisihallinnossa manööverille skoolattiin päiväkausia. Susikora Roi oli koko viraston sankari. Niinpä sisäministeri Päivi Räsänen äityikin skumppapäissään lausumaan sankarihauvalle kiitokset:

    – Harva Roban fotaroi niin kuin Foban Rota-Roi.

  • Miltton ja Perussuomalaiset syvästrategiseen yhteistyöhön

    Tiedote

    Embargo: 1.4.2014, klo 13.00

     

    Viestintätoimisto Miltton Networks ottaa huhtikuun 1. päivästä alkaen hoitaakseen Perussuomalaisten tiedotuksen, markkinoinnin ja sosiaalisen median läsnäolon ainutlaatuisen laajalla yhteistyösopimuksella. Viestintäyritys vastaa myös Perussuomalaisten poliittisten ohjelmien sisällöstä ja puolueen periaatteiden määrittelystä. Suomalaisessa poliittisessa lähihistoriassa näin syvä yhteistyökuvio on erittäin harvinainen.

    Viimeksi samaa on yrittänyt Kansallinen Kokoomus, joka osti viestintänsä ja puolueohjelmansa mainostoimisto Bob Helsingiltä.

    Puolueen puheenjohtaja Timo Soini uskoo, että Miltton Networksin ja Perussuomalaisten hanke ei jää ainoaksi lajissaan. Soinin mukaan on luultavaa, että muutkin isot puolueet ulkoistavat yhä enemmän ideologista pohdintaansa kommunikaation ammattilaisille.

    Perussuomalaisten markkinoinnista vastaava Jukka Jusula kertoo, että Miltton Networks vakuutti puolueen vahvalla substanssiosaamisellaan ja ennen kaikkea vaikuttavalla portfoliollaan.

    – Rakennusyhtiö SRV:lle tehty pörssitiedottaminen todistaa, että Miltton on samalla aaltopituudella Perussuomalaisten kanssa, Jusula kertoo.

    Sopimuksen arvoa ei kerrota, mutta molemmat osapuolet ilmoittavat olevansa tyytyväisiä neuvottelutulokseen.

    Miltton Networksin ja Perussuomalaisten yhteistyötä on pienessä mitassa kokeiltu jo aiemminkin. Viestintäyritys on pitänyt Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa jo usean vuoden ajan yllä perussuomalaisblogia Reijo Tossavaisen nimellä.

    Lisätietoja:

    Toimitusjohtaja Mathias Järnström, mathias.jarnstrom(at)miltton.fi, +358 40 073 8002

    Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, riikka.poutsalo(at)perussuomalaiset.fi, +358 207 430 808

  • Jytkyt

    ”

    Ei kukaan täysjärkinen, joka näkee yritteliään ja kohteliaan somalin tai muun maahanmuuttajan, rupea häntä ihonvärin takia solvaamaan.

    Sampo Terho, europarlamentaarikko

    Toimittaja Leena Sharman maailmassa on yksi ongelma: Hyvät Ihmiset. He vaanivat kaikkialla Facebookissa, Helsingin Sanomain kolumneissa, eduskunnassa. He tuohtuvat ja pöyristyvät, tuomitsevat ja kieltävät, ottavat ruutukaappauksia ja jakavat linkkejä. He pelkäävät äärioikeiston nousua, he ottavat puukosta nahkaansa Jyväskylässä, he eivät ymmärrä hallitsemattoman maahanmuuton vaaraa.

    Ne perkeleet.

    ”Ne – kohtaamisia perus-Suomessa” on Sharman suurteos, noin 250-sivuinen pamfletti, joka kertoo siitä, miten tavattoman avarakatseinen ja hieno ihminen Leena Sharma on.

    Sharma kokee olevansa eräänlainen välittäjä kahden ääripään välillä. Toinen ääripää on Sharman tuttavapiiri, joka nyrpistelee nenäänsä perussuomalaisille. Ja toinen – niin, toista ei varsinaisesti ole, sillä Sharma ei usko sen olemassaoloon. Perussuomalaiset rp. ei ole ääriliike. On vain asiallisesti keskustelevia kansallismielisiä poliitikkoja ja syrjäytyneitä, työttömiä alkoholisteja, jotka möläyttelevät ulkomaalaisvastaisia Facebook-päivityksiä ja viiltävät lieksalaisen somalipojan kesätyövaroin ostetut autonrenkaat yrittäessään artikuloida kokemaansa osattomuuden tunnetta omalla liikuttavan kömpelöllä tavallaan.

    Näitä perussuomalaisia ja perussuomalaisuutta ilmentäviä työttömiä vainoavat erityisesti Sharman työkaverit, toimittajat.

    Jutellessaan Suomalaisuuden Liittoa kipparoivan Jussi Niinistön kanssa Sharma muistaa, kuinka Hyvät Ihmiset aplodeerasivat Lehti-lehden pilajutulle. Lontoon vuoden 2012 olympiavoittaja Sari Multala ja hopeamitalisti Tuuli Petäjän valmentaja näet epähuomiossa häpäisivät Suomen lippua televisiossa, mistä Suomalaisuuden Liitto närkästyi. Siitä seurasi useita Facebook-jakoja saanut huumoriartikkeli ”Suomalaisuuden liitto paheksuu päiväkotilasten askartelemia Suomen lippuja”.

    Jutun saavuttama suosio ”kansallismielisyyttä karsastavien” Facebook-ystävien keskuudessa on Sharmalle vedenpitävä todiste vihervasemmistolaisen toimittajamafian ahdasmielisyydestä. Jokainen linkkaus ja retweet oli vain yritys ”kerätä samanmielisiltä kavereilta mahdollisimman monta Facebook-peukutusta ja selkääntaputusta Helsingin Kallion suositussa Rytmi-baarissa”.

    Perussuomalaisten isänmaallisista tunteista piittaamattoman naurun lisäksi suvaitsevaisten – Hyvien Ihmisten – äärimmäistä pahuutta kuvaa se, että he paisuttelevat ongelmia, ylireagoivat kaikkeen. Esimerkkinä Sharma käyttää demareiden älähdysreaktiota Jussi Niinistön eduskuntapuheeseen, jossa oli hiukan viheliäinen lause: ”Nykyään, kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät.”

    Puheesta noussut kohu oli typerä, sitä ei voi kiistää kukaan. Muitakin samanlaisia olisi voinut nostaa esiin. Mutta voidakseen motkottaa muille pitäisi pystyä itse parempaan. Eikä Sharma läpäise koetta: kirjailija on vain reilua sivua aiemmin kompastunut omaan herkkähipiäiseen ylitulkintaansa. Hän raivostui Anu Silfverbergin Nyt-liitteeseen vuonna 2009 otsikolla ”Rohkea” laatimasta kolumnista.

    Sharma kirjoittaa:

    Kolumnin ydinsanoma oli se, että Suomi on menossa päin helvettiä, koska Mambaa kuuntelevat, rynkkypaitoihin sonnustautuneet rajaseutujen rasistit kukkoilevat perussuomalaisten suosion nousun myötä turuilla ja toreilla. Puhdistuksia jo odotellaan. Kaikki vähemmistöt ovat vaarassa.

    Silfverbergin teksti, joka on yhä kenen hyvänsä luettavissa netissä, ei kuitenkaan väitä mitään tuontapaista. Sharma on lukenut kolumnin väärin joko tyhmyyttään tai tahallaan.

    Kirjoitus alkaa kuvauksella sotahulluille suunnatusta turistikrääsästä:

    Oho. Tallinnan satamamarketissa niitä oli äkkiä joka paikassa: suomalaisille suunnattuja t-paitoja. Niissä esiintyivät veteraanit (”Kiitos 1939–1945”). Ja Mannerheim. Ja Suomi-konepistoolin maailmankiertue (Viipurin keikka ”siirretty”). Ja Wehrmachtin kärryt, suomalaiset SS-joukot – ja Hitler.

    Monenlaista.

    Myyjä kielsi kuvaamisen. Mikään salaisuus ei silti kai ollut kyseessä: paitoja oli marketin joka laidalla, joten kysynnän täytyi olla suunnilleen samaa luokkaa kuin savujuustolla.

    ”Saanko mä jäädä Suomeen vielä vähäksi aikaa?” seurueen ulkomaalainen tiedusteli ajaessamme laivaan.

    Vakuutimme, että eurooppalaisia tuskin aletaan siirtää puhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa.

    Laivabaarissa ystävä luki netistä, että Persujen nuoret haluavat Suomesta yksikielisen maan. Rohkeaa. Pohdin, pitäisikö kirjallisuuden ja kulttuuriälymystön vääräkieliset suurnimet luovuttaa saman tien Ruotsille. Voisimme jäädä keskenämme muistelemaan sotia ja kuuntelemaan Mambaa rynkkypaidat päällä.

    Ivallisessa kolumnissaan, jonka Silfverberg siis kirjoitti kaksi vuotta ennen jytkyvaaleja, vittuillaan paitsi revanssia hakeville neljännen polven SS-veteraaneille, myös persuaktivistien ”rohkealle” populismille.

    Rohkeudeksi riittää, että mielistelee kansan syviä rivejä sanomalla sen, mitä tietää heidän jo ajattelevan. Eikä homma vanhene: viisi vuotta on hoettu, että ”vihdoinkin joku uskaltaa”, eikä loppua näy.

    Jos ei halua samastua mihin vain rajaseutujen rasisteihin, voi vielä analysoida, että ”älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista”. Taustalla on hellyttävä usko, että jos ihmisoikeusaktivisteille selviäisi pakolaisuuden synnyttävän ongelmia, he kieltäisivät sen viipymättä.

    Kukaan ei siis odota ”puhdistuksia”, kukaan ei povaa kaiken menevän ”päin helvettiä” – edes ”rynkkypaitoihin sonnustautuneet rajaseutujen rasistit” eivät Silfverbergin mukaan tuolloin kukkoilleet ”perussuomalaisten suosion nousun myötä turuilla ja toreilla”. Tämän kaiken Sharma keksi omasta päästään ja projisoi tekstiin, jossa onneksi oli paljon hyviä avainsanoja, joihin tarttua. Juuri niin kuin hän väittää Rytmissä päivystävien vihervasemmistolaisten tekevän hänen rakkaille perussuomalaisilleen.

    Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, Anu Silfverbergin kolumnin keskiössä on Jussi Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta. Sharma vaikenee täydellisesti asiasta, mutta Silfverberg harmittelee oikeuden päätöstä. Hän ei olisi halunnut, että verraten joutava bloginpitäjä kruunataan näyttävästi marttyyrinkruunulla – ja vieläpä jumalanpilkkapykälän kaltaisella anakronismilla perustellen.

    Leena Sharma palaa Anu Silfverbergiin – olisiko tässä jo jotain henkilökohtaista? – vielä toistamiseen kuvaillessaan Long Play -verkkojulkaisun lanseeraustilaisuutta Lavaklubilla. Hän ei pysty kestämään palkittujen ammattijournalistien ja -kirjailijoiden kokoontumista:

    Kyseiset kekkerit olivat varsinainen hyvien ihmisten Kuka kukin on -kavalkadi. Juhlayleisön joukosta löytyi rajaseutujen rasistit -määritelmän Suomelle lanseerannut kirjailija-kolumnisti Anu Silfverberg ja Long Playn muu toimitus, sorrettujen äänenä profiloitunut kirjailija ja dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen ja koko kansan taistelevana lesbona tunnettu toimittaja Johanna Korhonen, vasemmistolaisen vastakulttuurilehti Voiman tekijöitä, jne. jne… Samat ihmiset, jotka nyt joivat Lavaklubin baaritiskillä ilmaisolutta, olivat toistensa suurimpia ihailijoita sosiaalisessa mediassa.

    Toisin sanoen Leena Sharman päivä meni pilalle. Pelottavan moni hänen toimittajakavereistaan on joko vasemmistolainen tai vihreä, pahimmat tietenkin molempia, vaikka äänestäisivät kokoomuslaisia. Kaikkein pahimpana Johanna Korhonen, joka on muun kauhean lisäksi myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhuja. Tosin hänen puoluekantansa on Suomen Keskusta, mistä Sharma tietenkin vaikenee.

    ”

    Eräs toimittajaystäväni, jolla ei ole akkreditointia eli pysyvää työskentelylupaa eduskuntaan, pyysi päästä taloon vierailulle ’persuja katsomaan’. Eläintarha-allegoria oli liiankin ilmeinen.”

    Leena Sharma

    Teknisesti muotoiltuna Kontula on osa-alue Helsingin 47. kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Mellunkylän nimellä. Keskiaikaisen kylän maille syntyneen kerros- ja pientalolähiöverkoston väkiluku on noin 37 tuhatta, josta Kontulan osuus on yli kolmannes, 13 365. Jos Mellunkylä olisi itsenäinen kunta, se olisi reippaasti isompi kuin Lieksa.

    ”Kontulan ostoskeskus on kammottava paikka, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ruma, rauhaton, turvaton.”

    Näin Leena Sharma kuvailee Kontulan ostoskeskusta kirjassaan. Hänelle Kontula on samanlainen persueläintarha kuin eduskunta on Sharman toimittajaystävälle: vieras ympäristö täynnä hullunkurisia olentoja, melkein kuin ihmisiä.

    46-vuotiaan Leena Sharman sisäinen kalenteri on pysähtynyt 1970-luvulle ja 1980-luvun alkuun. Hän muistaa lapsuus- ja nuoruusaikojensa Itä-Helsingin rankkana paikkana, jossa vierekkäisten lähiöiden nuorisojengit kokoontuivat kylätappeluiden hengessä ottamaan mittaa toisistaan.

    Nyt hän tarkkailee Itäkeskusta, Myllypuroa ja Kontulaa aivan kuin Kekkosen ajan nuorisojengit edelleen tappelisivat keskenään, mutta isommalla joukolla ja asein. Melko pienellä pinnistyksellä hän pystyy lähes vakuuttamaan itselleen, että Itä-Helsingissä käydään sisällissotaa etnisten ryhmien välillä. ”Yli kolmessakymmenessä vuodessa ongelmat eivät ole kadonneet, mutta ne ovat monimuotoistuneet. Joidenkin mielestä monikulttuuristuneet.”

    Sharma tutkii tilastoja. Hänen silmissään vilkkuu Eurabia. Hän toteaa vieraskielisten syntyvyyden olevan korkeampaa kuin koko väestön. Hän tietää – yksin! – Helsingissä olevan asuinalueita, joilla ulkomaalaisten osuus väestöstä on eurooppalaista tasoa, jopa viidennes. Kohta maahanmuuttajat ovat enemmistö.

    Eikä siinä kaikki. Sharma tapaa Aapelin Baarissa Kontulan Perussuomalaisten toiminnanjohtaja Petri Haapasen. Käydyssä keskustelussa Haapanen tietää kertoa, että Kontulan ostarilla ei voi asioida tulematta ryöstetyksi. Hän itse ajaa kapakkaan kuulemma ”vain taksilla”.

    Leena Sharma imee toiminnanjohtajan kertomukset totuutena ja uskoo kaiken silmää räpäyttämättä. Hän on täysin varma siitä, että lähiössä on vain kahta lajia ihmisiä: ryöstäjät ja ryöstettävät.

    Metroaseman sisäänkäynnin edessä notkuu perjantai-iltaisin kymmenvuotiaita lapsia, maahanmuuttajataustaisia ja suomalaisia, tupakka toisessa ja kaljatölkki toisessa kädessä. Pikkutytöt huutelevat aikuisten miesten perään rivouksia ja pikkupojat uhkauksia.

    Perjantaisin? Kymmenvuotiaita lapsia? Mikäli Leena Sharma tekee kaikki juttunsa tällä tarkkuudella, hänen olisi ehkä syytä vaihtaa työnantajaa Suomen Kuvalehdestä Magneettimediaan.

    Uusia kierroksia lähiödystopia saa, kun Sharma tekee toisen Kontula-retken vappuaattona. Hän huomaa ostarilla useita baareja ja päättelee ympärillään juhlivista vapunviettäjistä, että lähiössä asuu alkoholisteja. Tässä mielessä Kontula on siis täysin erilainen kuin mikään muu alue Suomessa. Etenkin vappuna.

    [Kontulassa] baareja on joka kulmassa. Samanlaisia halvan kaljan räkälöitä, joista Myllypurossa on päästy eroon. On London Pubia, Paris Pubia, Merirosvo Pubia, Himabaaria, Helmi Grilliä, Tikka Palacea…

    Edes sitä pientä vaivaa ei toimittaja-kirjailija ole voinut nähdä, että olisi kurkistanut solvaamiensa ”räkälöiden” oviaukoista, millaisia pubeja mitkäkin ovat. Jos kyseessä olisi lehtijuttu, Ravintolakolmio-ryhmän klassinen à la carte -ruokaravintola Helmi Grilli voisi vaatia vähintään oikaisua. Nyt se joutuu muiden tavoin kärsimään ennakkoluulojensa vangiksi jääneen toimittajan vihakirjoituksista.

    Paikalliset juopot purjehtivat baarista baariin: jos on porttikielto yhtäälle, toiset ovet todennäköisesti kuitenkin aukeavat. Drinkkiä ei kannata jättää vartioimatta, joku saattaa terästää sitä tyrmäystipoilla.

    Bingo! Raiskaushuumeiden jälkeen Leena Sharman Kontula-visiosta ei jää puuttumaan mitään. Alueella asuvalle ihmiselle Sharman fantastinen kuvaus on kuin lukisi huonoa rikosromaania. Miksi palkittu journalisti liioittelee, yleistää ja suorastaan valehtelee? Eikö ostarin arki sovi Sharman hahmottelemaan narratiiviin?

    Ehkä ei.

    Kontula-luvun tehtävä on toimia perusteluna Leena Sharman pitkälle maahanmuuttokriittiselle puheenvuorolle. Hän on perehtynyt Jussi Halla-ahon ja useiden muiden ammattirasistien hellimään kauhuvisioon, jonka mukaan ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut ja että Suomessa nämä samat ongelmat toistuvat parin vuosikymmenen viipeellä. Vääjäämättömästi.

    ”

    En halua, että tyttäreni hengaa täällä ostarilla kesäisin yhtään. Itsekään en käy edes kaupassa, jos ei ole pakko. Mutta on tärkeää, että me ollaan täällä puolueena läsnä.”

    Jaana Vesterinen-Prähky, Kontulan Perussuomalaiset

    Sharma jättää tekstiinsä huolellisia vastuuvapauslausekkeita, joiden mukaan hän ei ole mitään mieltä ehdottomasti. Onneksi hän voi lainata siirtolaisuusjärjestö IOM:n somalialaissyntyistä projektikoordinaattori Saed Guledia, joka on kirjoittanut ”useimpien somalinuorten” olevan kykenemättömiä suunnittelemaan tulevaisuuttaan, sillä somalit ”olivat alun perin paimentolaiskansaa, joilla oli tapana liikkua ja toimia spontaanisti.” Toisin sanoen maailman viheliäisimmästä valtiosta pakenevia ihmisiä ei kannattaisi Suomeen päästää.

    ”Toisaalta mutta toisaalta -ihmisenä en pysty näkemään, että tilanne on joko tai”, hän kirjoittaa. Mutta lueteltuaan erilaisia maahanmuuton aiheuttamia ongelmia sekä niille ehdotettuja kilpailevia ratkaisumalleja Sharma päätyy tulokseen, jonka mukaan Halla-aho on oikeassa. Suomen tulee rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa. Muuten Kontula palaa vuonna 2034 niin kuin Husby.

    Sharma on monien Homma-aktiivien tapaan huolissaan vihapuheesta silloin, kun sellaisen kuvitellaan kohdistuvan perussuomalaisiin tai johonkin heitä lähellä olevaan ihmisryhmään (feministinen radio-ohjelma Tulta munille! saa Sharmalta ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolta selväsanaisen tuomion) mutta kiistää vihapuheen olemassaolon silloin, kun se on suunnattu melkein ketä tai mitä muuta hyvänsä kohti.

    Rasismia ei Suomessa ole kuin koristeeksi. Leena Sharma on itse suomalais-intialainen eikä koskaan törmännyt kielteisiin ennakkoasenteisiin. Hän käyttää runsaasti painopinta-alaa moittiakseen Umayya Abu-Hannaa siitä, että tämä kehtaa lapsineen väittää toisin. Kulttuurien yhteentörmäyksiä on toki kaikkialla, mutta lähinnä vain hyväntahtoisten ja naiivien monikulttuuri-idealistien takia: he ovat Sharman mukaan luoneet sekä Kontulaan että Lieksaan tilanteen, jossa Aivan Tavalliset Suomalaiset kokevat tulleensa syrjäytetyiksi. Etenkin Lieksassa, jossa sentään asuu todella miellyttäviä ja aitoja ihmisiä päinvastoin kuin järjestäytynyttä rikollisuutta joka nurkan takana sykkivässä Kontulassa.

    On helppo yhtyä Tuija Parvikon arvioon, että ”Ne – kohtaamisia perus-Suomessa” voisi olla Perussuomalaisten vaalikirja. Teoksessa julistetaan uskoa ja rakkautta puolueen johtohahmoihin. Sampo Terho, Jussi Niinistö, Juho Eerola, Hanna Mäntylä, Riikka Slunga-Poutsalo ja tietenkin Timo Soini ovat kaikki vakaita, nöyriä, huumorintajuisia ja isänmaallisia eikä kenenkään ristinä ole minkäänlaista poliittista väriä. Nuoret Simon Elo, Olli Immonen ja Vesa-Matti Saarakkala ovat niin ikään ahkeria ja pyyteettömiä puolueen sotureita.

    ”

    ”Sie oot kuitenkin tuollainen ulospäinsuuntautunut ihminen. Ja niin jotennii suomalainen. Kyllä mie sinut hyväksyisin lieksalaiseksi.”

    Hannes Nevalainen, sotaveteraani

    Kirjan loppumetreillä Leena Sharma vielä tarjoaa sydäntäriipaisevan kertomuksen lieksalaisesta veteraanista, joka kääntyi demarista perussuomalaiseksi Kreikan tukipakettien ja maahanmuuttajien nauttimien sosiaalietuuksien takia.

    Epilogissa Sharma palaa takaisin johtoteemaan: itseensä.

    Hän käyskentelee rakkaan naapurinsa ja ystävänsä Sampo Terhon kanssa Tuusulanjärven pyhitetyissä Suomen taiteen kulta-ajan maisemissa kuunnellen, kuinka Terho ylistää hänen ennakkoluulottomuuttaan:

    Olen ollut ymmärtävinäni, että olet yrittänyt ennemmin myötäelää kuin ampua alas.

    * * *

    Leena Sharman kirjaa on myyty suorastaan tutkimuksena, mutta sisältö ei vastaa aivan tehtävänantoa. Markkinointi on kuitenkin ollut tehokasta ja toimittajat ovat jonottaneet päästäkseen haastattelemaan toimittajaa, joka haukkuu muita toimittajia. Yhä uudelleen Sharma on saanut kertoa, kuinka hän on ”lähestynyt niitä ihmisiä tälleen niin kuin kunnioittavasti” – päinvastoin kuin muut toimittajat.

    ”

    Se on hyvä, että pystyy ihmisten kanssa kuuntelemaan ja keskustelemaan heidän kanssaan.”

    Arto Nyberg

    Arto Nybergin nimeä kantavassa Yleisradion sunnuntaimakasiinissa Sharmalta kysyttiin, selvisikö hänen haastattelusumastaan, minkälaisia perusuomalaiset ovat.

    Vuoden työn Sharma tiivistää tähän uutispommiin:

    No, hirveen monenlaisia. Sehän on sille puolueelle leimaa-antavaa, et siel on talouspoliittisesti tosi oikealla ja tosi vasemmalla olevia. Arvokonservatiiveja pääosin, mutta myös jonkunverran arvoliberaaleja. EU-kriittisyys on varmaan semmonen, joka heitä niinku laidasta laitaan yhdistää. Mutta ei tää maahanmuuttokriittisyyskään oo siellä kaikkien niinku pääagenda. Tosi, tosi kirjavaa porukkaa.

    (Päivitys: korjattu kirjan nimi.)

  • Radikaalit

    Perussuomalaiset r.p. synnytettiin mandoliinikrapulassa 11. toukokuuta 1995, jääkiekon maailmanmestaruutta seuranneen kolmen päivän kansallisdokaamisen jälkeen. Puolueen puheenjohtajaksi valittiin nimismies Raimo Vistbacka, puoluesihteeriksi VTM Timo Soini.

    Institutionalisoitunutta korruptiota, Veikko Vennamon sanoin ”rötösherroja”, virassaan jahdannut Vistbacka oli vankan kokemuksensa nojalla luonnollinen valinta johtamaan sittemmin puolueen rahasäiliötä, Perussuomalaisten Tukisäätiötä. Timo Soini on puolestaan luotsannut koko puljua vuodesta 1997.

    Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan. (Perussuomalaiset: Arvomaailmamme)

    Ideologialtaan Perussuomalaiset on postmoderni, uusromanttisten mielikuvien pohjalle rakentuva radikaali vallankumousliike. Siinä on piirteitä Espanjan falangismista ja Italian fasismista sekä Yhdysvaltain teekutsuliikkeestä, muttei minkäänlaista ”suurta kertomusta”.

    Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen demokratiakäsityksen sijaan. Populistisen demokratiakäsityksen mukaan kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet ja jotka kykenevät yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa. (Perussuomalaiset: Arvomaailmamme)

    Ulkomaisten esikuviensa tavoin Perussuomalaiset vastustaa parlamentarismia – populismissa on tällainenkin eduskuntapuolueelle kiusallinen ominaisuus. Elitismi- ja etujoukkokammossaan puolue ei myös ole järin hanakasti suostunut käyttämään kansalais- ja etujärjestöjä bulvaaneinaan, mikä on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa lähes ainutlaatuista. Edes sisarpuolue Vihreät – De Gröna ei ole yhtä huolissaan poliittisesta hygieniastaan.

    Perussuomalaiset joutuvat tiukan asenteensa vuoksi turvautumaan ulkoparlamentaarisiin painostuskeinoihin ajaakseen asiaansa.

    Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei puolueen nimissä harrasteta – muutamat yksittäistapaukset poislukien – mutta myös sitoutumaton pahoinpitelytoiminta voidaan hyväksyä, jos se kohdistuu tarpeeksi epämiellyttäviin tahoihin. Eikä isossa puolueessa ole niin tarkkaa, vaikka joskus osuisi omiinkin.

    Tavallisinta perussuomalaista politiikantekoa ovat silti sosiaalisessa mediassa viljellyt solvaukset, ihmisten ja ihmisryhmien kiusaaminen sekä enemmän tai vähemmän verhoiltu uhkailu. Puolueen aktiivikannattajat ja kellokkaat suoltavat lukuisia blogeja ja mielipidekirjoituksia, joissa kyynelsilmin kuvaillaan lukuisia hävittyjä yhteenottoja julkista valtaa edustavien henkilöiden ja yhteisöjen kanssa.

    Perussuomalaisten ylläpitämän hälyn lopullisena päämääränä on nostaa huutoäänestys, vox populi. Tavoite on vielä verraten etäällä, sillä vaikka perussuomalaisen torikokouksen agendalla on vain yksi asiakohta, se on sitäkin järisyttävämpi: olemassa olevan todellisuuden lakkauttaminen ja uuden perustaminen.

    Perussuomalaisvaikuttajat näet kiistävät yhä uudelleen lehdistön, oikeusjärjestelmän, välillisen demokratian, taiteen ja tieteen legitimiteetin tai suorastaan olemassaolon pitämällä näitä vilpittömässä poststrukturalismin hengessä sosiaalisina konstruktioina, joita koskeva keskustelu on niin ikään sosiaalinen konstruktio. Toisin sanoen sekä porvarillinen yhteiskuntajärjestelmä kaikkineen että sille esitetty kritiikki ovat perussuomalaisessa ymmärryksessä vain käsitteitä eliitin sisäisessä diskurssissa. Eliittiä ollen jokainen, joka käyttää ”ei-perussuomalaista” kieltä eli tunnustaa yhteiskunnan olemassaolon.

    Perussuomalaisten periaateohjelmassa onkin hyvällä syyllä vältetty k-sanaa: todellisuuskielteisyydessään puolue on kaikkea muuta kuin konservatiivinen.

    Käytännössä tietenkin vain harva perussuomalainen pystyy torjumaan systeemin seireeninkutsut. James Hirvisaaren tapaiset mystikot ovat poikkeusyksilöitä äärimmäisyydessään. Ei aivan ihme, että Hirvisaarikin joutui lopulta vaihtamaan puoluetta. Muutos 2011 on uskontunnustuksessaan Perussuomalaisia fundamentalistisempi.

    Huomattavasti tavanomaisempaa on alistua rajoitettuun yhteistyöhön establishmentin kanssa. Yhteiskunnalla on joka tapauksessa paljon annettavaa. Työpaikkoja, sosiaalietuuksia, parisuhteita. Siksi vihkiytyneimmätkin perussuomalaisajattelijat opettelevat eliitin kielen aakkosia, vaikka he yhä kokevat lainsäädännön ja -tulkinnan edustavan rinnakkaista universumia ja sortovaltaa.

    Tämä kuulostaa vaikeammalta kuin se oikeasti on, sillä Suomessa jokainen kansalainen asuinpaikastaan ja perhetaustastaan riippumatta kasvatetaan eliitin jäseneksi. Vasta liittyessään perussuomalaiseen liikkeeseen ihminen käy läpi metamorfoosin ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon suorittaneesta täysivaltaisesta kansalaisesta järjestelmän uhriksi.

    Perussuomalainen siis tunnistaa eliitin kielen; kirjaimet eivät ole aivan hieroglyfejä. Hän ei vain enää hallitse sitä. Siksi yhteentörmäykset vallitsevan todellisuuden ja perussuomalaisen todellisuuden välillä ovat yleisiä ja vaikeasti soviteltavissa.

    Yksi mainio esimerkki on vihapuheen konsepti.

    Helsingin Sanomissa – jota perussuomalaisessa käsiteavaruudessa pidetään äärivasemmistolaisena feministimediana – julkaistiin 19. tammikuuta 2014 toimihenkilöliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinteen kotisohvahaastattelu. Ay-johtaja ja jäsenkirjademari ajatteli Anna-Liina Kauhaselle ääneen puolueensa tilaa ja sen kilpailua keskiluokkaisten palkansaajien sieluista.

    Haastattelussa oli segmentti, jossa Rinne otti kantaa Perussuomalaisiin:

    Rinne on jopa lyönyt Eero Heinäluoman kanssa vetoa demarien eurovaalituloksesta. Jos nykymeno jatkuu, demarien kannatus putoaa alle kymmeneen prosenttiin, Rinne veikkaa. Se tarkoittaa sitä, että demarit saisivat vain yhden europarlamentaarikon.

    Perussuomalaiset sen sijaan juhlivat. Siksi moni miettii, että juuri Rinne voisi olla se, joka saa duunarin taas kiinnostumaan demareista.

    Rinne tietää tämän hyvin. Hän tekee kuitenkin eroa perussuomalaisiin.

    Perussuomalaiset ovat populistinen puolue, jolta puuttuu arvot, hän sanoo. ”Ne puhuvat tietyistä asioista ihan ok, mutta kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia.”

    Toki on niin, että demareiltakin ovat arvot hukassa, Rinne pohtii. ”Puheista kuultaa jotain, mikä ei sinne kuuluisi. Se, että yksilön pitää ottaa enemmän vastuuta. Millä helvetillä otat enemmän vastuuta, jos asut alueella, jossa uusia työpaikkoja ei synny, ja jos ei ole varaa muuttaa muualle?”

    Katkelma on ymmärrettävää suomea. Ammattiliittojohtaja suomii jungnerilaista New Labour -puhetta, jossa kolmikantainen demariosaaminen on osin sivuutettu kokoomuslaisella oman onnensa seppä -retoriikalla. Ja jos työväenpuolue hylkää edes viestinnän tasolla juurensa, houkutus siirtyä tekijästä uhriksi on valtava.

    Analyysissään perussuomalaisista Rinne on poikkeuksellisen avoin ja objektiivinen. Perussuomalaisuus tarjoaa laiminlyödylle työläiselle rajoittamatonta huomiota ja vertaistukea, jossa jokainen hylätyksi tulemisen tunne on yhtä arvokas – mutta Timo Soinin lämmin syli ei avaudu ilmaiseksi. Uhriliikkeen jäsenen on hyväksyttävä kaikkialla rehottava rasismi ja seksismi osaksi omaa identiteettiä. Melko auliisti entiset feministit ja rauhanmarssijat omaksuvatkin uudet tavat. Perussuomalaisessa maailmassa näet ei ole rasismia, vaan sortajia ja sorrettuja: ulkomaalaiset ovat sortajan työkaluja, feministit ovat sortajia.

    Tässä viisastelussaan Rinne on kuitenkin vaarassa ajaa nokkakolarin perussuomalaisten kanssa. Hänen arvionsa sai aikaan juuri niin älyttömän reaktion kuin odottaa sopii: Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen teki rikosilmoituksen.

    Turunen on sisäistänyt melko täydellisesti puolueensa dogmaattisen siiven maailmankuvan. Hänen toverinsa ovat yksi toisensa perään käyneet käräjillä vastaamassa oikeusjärjestelmän tekemiin syytöksiin laittomasta uhkauksesta, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta – ja saaneet näistä myös tuomiot. Tilanne on kestämätön: Miksi vaikkapa Freddy van Wonterghem ei saa iloita avoimesti musliminaisen kuolemasta, mutta Antti Rinteellä on lupa sanoa perussuomalaisia rasisteiksi? Eikö Perussuomalaiset rp:n haukkuminen ole vihapuhetta?

    Ulkopuolisen silmin asetelmassa ei ole päätä eikä häntää, mutta perussuomalaisessa todellisuudessa kaikki on selvää. Järjestön sisäistä uhrikokemusta vahvistetaan kokoamalla todisteita eliitin harjoittamasta ajojahdista eikä mikään tarjoa siitä yhtä vedenpitävää näyttöä kuin ilmeinen kaksoisstandardi. Ja sen tarjosi poliisi, joka hylkäsi koko ilmoituksen, kuinkas muuten.

    Vihapuheen käsite on ylivoimainen myös aivan puolueen huipulla. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo julistaa Rinteen haastattelun olen juuri sitä itseään. Ilta-Sanomien lainaamassa tiedotteessa Slunga-Poutsalo kertoo Pron jäsenistöön kuuluvien perussuomalaisten harkitsevan eroa järjestöstä, koska liittojohtajan analyysi loukkaa heitä. Vaikka se on täysin totta.

    Puoluesihteeri myös julistaa, että puolue ei aio lähteä samaan hallitukseen, mikäli Rinne valitaan SDP:n puheenjohtajaksi.

    Ei tietenkään. Perussuomalaisten tavoitteet ovat aivan muualla kuin kompromissien rämettämässä hallitusyhteistyössä. Edes yksipuoluejärjestelmä ei riitä. Perussuomalaiset haluavat vaihtaa todellisuuden.

  • Burger King

    Trickle down. Se on englantia ja tarkoittaa valumista tai ehkä kuvaavammin norumista. Ilmiötä on seurattu etenkin kuluttajatutkimuksessa. Pähkinänkuoressa kyseessä on teoria siitä, miten ilmiöt valuvat ylhäältä alaspäin, rikkailta köyhille. Kulutustrendien pitkäaikainen tutkiminen tukee valumahypoteesia jossain mitassa, mutta systeemissä on melkoisesti vaihtelua ja ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ennustamattomuutta, kuten Tilastokeskuksen artikkeli asiasta toteaa.

    Valumaefektiä on myös pyritty soveltamaan kansantalouden hoidossa. Verohuojennuksin ja bonusjärjestelyin on keskitetty vaurautta jo entuudestaan rikkaimmille kansanosille, jotta nämä, teorian mukaan, alkaisivat henkilökohtaisen kulutuksen, työpaikkojen ja investointien muodossa tihkua talouskasvua allaan kärkkyvälle keskiluokalle. Keskiluokalle valuneen uuden ostovoiman myötä hyvinvointi lopulta noruisi myös köyhimmille. Samalla vähäväkisimmät voisivat turvata toimeentulonsa tilanteessa, jossa sosiaalietuuksista on jouduttu edellä mainittujen veronkevennysten takia leikkaamaan.

    Trickle downin parempi suomennos olisi siis kusetus.

    Kulttuuripolitiikassa trickle downilla tarkoitetaan Kokoomuksen ja Vihreiden sekä taistolaistraumojaan tuulettavien toimittajien ja satunnaisten osinkomiljonäärien tavoitetta siirtää huomattavia summia yksityistä ja etenkin julkista pääomaa pois valitettavan tehottomasta ynnä omapäisestä ”kivijalkataiteesta” ja satsata satojamiljoonia yhteen taide- tai oikeastaan muotoilu- ja arkkitehtuurimuseoon, jonka tuotemerkin amerikkalainen Solomon R. Guggenheimin säätiö omistaisi.

    Guggenheim-museota perustellaan sekä työpaikkojen luomisella että maagisella taidesäteilyllä, jota kulttuurimonumentti hehkuisi ympäristöönsä. Hankkeessa yhdistyvät siis sekä talouden valumateoria että uusi kulttuuriparadgima. Jos joku kerettiläinen ehdottaisi samankokoista jättipanostusta taiteeseen itseensä, se tuomittaisiin Kansallisessa Kokoomuksessa järjettömänä tuhlauksena.

    Kaupankäynti on ihmiskunnan historian vanhin vuorovaikutuksen muoto seksin ja tappelun jälkeen. Se on myös hyvin intiimi suoritus, jossa osapuolten tulee noudattaa mitä hienostuneimpia käytös- ja kunniakoodeja. Huonot kaupankäyntitavat johtavat nopeasti siihen, että sopimuksia ei allekirjoiteta tai ne perutaan ja kaltoin kohdeltu osapuoli varoittaa myös muita käymästä kauppaa huijarin kanssa.

    Toki kaikki kaupanhierontatilanteet historian saatossa eivät ole samanlaisia. Silti Helsingin kaupunginjohdon käytös ostajan roolissa on hämmentävää. Kaksi vuotta sitten tuotettaan kaupitellut myyjäosapuoli jäi kiinni yrityksestään narrata asiakas allekirjoittamaan vuosisadan puhallus. Nyt sama käärmeöljykauppias otetaan taas vastaan kuin kaivattu arvovieras.

    Kukaan ei osaa sanoa, mistä kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen sinivihreän blokin pohjaton luottamus Guggenheimiin kumpuaa. Asenteen tajuaisi, jos myytävä tuote olisi ehdottoman välttämätön, ja myyjällä siihen yksinoikeus. Mutta amerikkalainen taidemuseo-franchise ei ole Helsingin kaupungille mikään pakkohankinta. Eihän se ei ollut ostoslistalla alun alkaenkaan.

    Museohanke pulpahti esiin tyhjästä kolme vuotta sitten, tammikuussa 2011, jolloin Helsingin kaupunginhallitus kenenkään pyytämättä osti Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin kanssa Guggenheim-säätiöltä ”selvityksen” – paksun printtipumaskan erilaisia konditionaaleja siitä, miten edullista ja tuottavaa kaikki voisi olla, jos vain jokainen samppanjakännissä keksitty johtopäätös sattuisi menemään kivasti seuraavat 30 vuotta.

    Temppu herätti närää ja ihmettelyä. Vaikka kyseessä voi hyvinkin olla mannermailla suosittu uutuuskäytäntö, harva kansalainen on omassa elämässään joutunut aivan rahalla ostamaan mainoksia. Etenkään kahdella miljoonalla eurolla.

    Yleisön hapan reaktio koko prosessiin kuitattiin joukkoviestimissä kulttuurivihamielisyytenä, umpimielisenä kansallismielisyytenä, juutalaisvastaisuutena, taistolaisuutena ja ravintola Kosmoksessa 1970-luvulla punaviiniä litkivien kulttuurivasemmistolaisten muutosvastarintana. Pyrrhoksen voitto, murahteli Helsingin Sanomain vimmaisin guggenheimilainen, pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield, kun hanke viimein ammuttiin alas äärimmäisen epäsuosittuna.

    Helsingin johtajia mennen tullen vedättänyt Guggenheim-säätiö muuttui kansalaisten silmissä arvostetusta taideinstituutiosta rosvojoukoksi, jonka ahneudelle vetää vertoja vain sen ylimielisyys. Museota hehkuttaneet suomalaiset saivat maanmiehiltään osakseen pelkkää ivaa ja halveksuntaa. Meemihahmoksi taantunut museojohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén otti hatkat ja siirtyi tykkänään rapakon taakse.

    Guggenheim tuli siis takaisin. Ei hattu kourassa ja pahoitellen aiemman tarjouksensa hävyttömyyttä, vaan viattomasti kuin känninen baarilähentelijä, joka on unohtanut yrittäneensä kouria samaa daamia vasta puoli tuntia sitten.

    Uusi ehostettu tarjous sentään tupsahti kaupunginisille maksutta. Ehkä Janne Sirén konsultoi pro bono, kun matkakulut Buffalosta osavaltion kaakkoislaidan miljoonakaupunkiin ovat huomattavasti pienemmät kuin aikoinaan Helsingistä.

    Tarjous, jonka voi jokainen käydä vakoilemassa täältä, on tietenkin saanut osakseen kritiikkiä. Vihreiden Lilja Tamminen, jota kukaan ei pahimmissa huumehoureissaankaan kehtaisi väittää taistolaiseksi, on muuttanut säätiön tarjoaman sanahelinän numeroiksi, jotka ovat tylyt. Hanke ei ole kannattavaa bisnestä Guggenheimin omienkaan laskelmien mukaan, saati reaalitodellisuudessa.

    Rakennuskulut otettaisiin suoraan kaupungin ja valtion kukkarosta – eikä edes Sauna-Timo voi olla niin löylynlyömä, että kuvittelisi alustavan kustannusarvion olevan lähelläkään lopullista. Ei, vaikka viimeinenkin rakennusmies palkattaisiin pimeästi Romaniasta.

    Rakennuskustannusten jälkeen putiikin pitäisi korukielisten mainospuheiden mukaan pyöriä lahjoitusvaroin ja lippu- sekä myyntituloin vuodesta toiseen. Budjettiin jäisi vain aivan pikkiriikkinen viiden miljoonan euron ”nettokustannus”, jonka Helsingin kaupunki pistouvaisi.

    Ainoa poikkeus valtiolle ja kaupungille osoitettuun maksuvaatimuslistaan on Guggenheimin lisenssimaksu, 30 miljoonaa euroa, jolle olisi jälleen halukkaita lahjoittajamesenaatteja jonoksi asti. Yhtään nimeä listalla tietenkään ei vielä näy, sillä osinkoruhtinaat yhä odottavat hallituksen myöntävän taidemuseolahjoitukselle verovähennysoikeuden. Eihän se näet käy laatuun, että lahjoitetaan miljoonia Guggenheimille ja silti pitäisi vielä ylläpitää hyvinvointivaltiota.

    Toisaalta Guggenheim on tullut aiempaan verrattuna hiukan vastaan. Uudessa tarjouksessa on kihautettu kävijämääräennustetta kaksin käsin, sehän ei maksa mitään. Nyt museoon siis aikoo purjehtia jo 550 000 Guggenheim-turistia vuosittain. Toinen iso myönnytys on uusi paikka. Vielä 2011 Guggenheim-säätiö ilmoitti, ettei käy sille muu tontti kuin Katajanokka, mutta pari vuotta myöhemmin Etelärantakin alkoi kiinnostaa. Aivan käsittämättömän höveliydenpuuskan vallassa Guggenheim-säätiö jopa lupautui maksamaan itse arkkitehtikilpailun, jotta saataisiin selville, millaisen talon helsinkiläiset pääsevät säätiölle lahjoittamaan.

    Nämä valtavat huojennukset aiempiin sopimusehtoihin ja kauniit muistot edelliseltä neuvottelukierrokselta saivat kokoomuslaiset, ruotsalaiset ja vihreät heittäytymään hempeämielisiksi. Kaupunginhallitus päätti, että tokihan tontti annetaan. Onhan nyt melkein luvattu, että kaikki tai ainakin osa on monin paikoin ilmaista.

    Siinä missä kaupunginhallituksen laitaporvaristo hyväksyi julkisen rahankäytön tuhlaamisen ilman mitään varaumia, Vihreät – De Gröna ilmoittivat asettaneensa museohankkeelle ”tiukat reunaehdot”. He laativat korskean tiedotteen, jossa vaadittiin jämerästi lukuisia asioita, jotka sinänsä lienevät tulkintakysymyksiä: Arkkitehtuurikilpailu ei saa merkitä ostopäätöstä, arkkitehtuurikilpailua ei saa järjestää julkisin varoin, kaupungin pitää teettää oma selvit… Hetkinen! Otetaanpa pakkia. Arkkitehtuurikilpailua ei saa järjestää julkisin varoin. Lukiko siellä niin?

    Kyllä. Siksi on melko ymmärrettävää, että jopa muutamien viherkonkareiden keskuudessa otettiin hiukan ällistyneinä vastaan tieto valtion yllätystuesta hankkeelle.

    https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=552556288174589&id=323160917780795

    Kokoomuslaiset olivat näet keskenään sekä Guggenheim-säätiön kanssa varmistaneet hyvissä ajoin, että työ- ja elinkeinoministeriö voi rahoittaa arkkitehtuurikilpailua. Rahahanat avaava pykälä bongattiin jo edelliskierroksella puurakentamisohjelma-nimisestä maabrändihuijauksesta, mutta useimmat olivat jo ehtineet unohtaa asian.

    Mitään Puu-Guggenheimia ei tietenkään olla rakentamassa, mutta lattialistat saattavat olla koivua, mikäli kehittämispäällikkö Markku Karjalaisen Ilta-Sanomille antamaan lausuntoon on luottaminen:

    Se riittää, että suunnittelussa ilmennetään kestävällä tavalla puun käyttömahdollisuuksia tulevaisuuden rakennusmateriaalina. Se, kuinka paljon puuta käytetään, on suunnittelijoiden tehtävä miettiä,

    Petkutetut viherpoliitikot ilmoittivat pienen nettidebatin jälkeen yhteisenä kantanaan, etteivät voi tukea hanketta, jos se kompastuu heti ensimmäiseen reunaehtoonsa. Guggenheim-säätiö otti onkeensa ja ilmoitti vetäneensä raha-anomuksensa pois valtiolta. Sen jälkeen oletettavasti kaikki synnit olikin jälleen annettu anteeksi ja Vihreiden rajaton luotto taidemuseokauppiaisiin palasi kuin taikaiskusta.

    Kokoomuslaiset olivat aluksi juonenkäänteistä näreissään. Kykypuolueen elinkeinoministeriä harmitti vietävästi, kun amerikkalaisvieraat ei suostuneetkaan tuhlaamaan veronmaksajien rahoja. Kaikeksi onneksi Kokoomuksen viestintänerot saivat ujutettua joukkoviestimiin Guggenheim-uskossaan horjumattoman Lasse Männistön tiedotteen, jonka mukaan puolue on aivan onnensa kukkuloilla säätiön suunnanmuutoksesta.

    Ensimmäisen ehdon tultua täytetyksi rimaa hipoen jäljelle jää yhä pitkä lista vihreitä vaatimuksia.

    Nämä ehdot eivät sinänsä vaadi mitään radikaaleja toimenpiteitä Guggenheim-säätiöltä, mikäli lisenssimaksu hoituu luvattuun tapaan yksityisin varoin tai valtion rahalla – kaipa tuota puurakennusrahoitusta voi tähänkin pistää. Sen sijaan ostajalle luetaan tiukat luvut.

    Museon käyttövarat pitäisi kaupungin osalta hoitaa elinkeinorahoituksesta, jotta Helsingin omat taidehankkeet eivät joudu suoraan leikkauslistalle. Valtion suhteen ei vaatimuksia esitetä. Puolueelle sopii vallan mainiosti, että massit otetaan vaikka vasemmistoministerin vastuulla olevasta kulttuuribudjetista. Kuka tietää, ehkä samalla saataisiin nujerrettua kaupunkisuunnitteluvihreiden vihaama Museovirasto.

    Guggenheimin rakennuskulut saa Vihreiden puolesta kernaasti ottaa sellaisenaan julkisista varoista. Edelleenkään valtion osuus rahoituksesta ei kuulu reunaehtojen piiriin. Riittää, kunhan se vain hoituu. Elinkeinoministeri ehättikin Helsingin Sanomissa jo kiistämään, että hänen ministeriönsä olisi käyttämässä omia rahojaan moiseen. Ehkä Vapaavuori on tässä edeltäjänsä linjoilla. Tokaisihan Jyri Häkämies ennen elinkeinoelämän lobbariksi ryhtymistään, että ”tämä on kulttuuriministeri Arhinmäen hanke, koska kyseessä on taidemuseo”.

    Helsingin kaupungin osalta Guggenheim-miljoonien on Vihreiden mukaan mahduttava kymmenen vuoden investointihaarukkaan. Siksi puolueen päävaatimus Guggenheim-listalla liittyy yllättävästi Itä-Helsinkiin. Jotain on otettava pois, jotta uusi menoerä mahtuu sisään. Ja kuten viime Guggenheim-keskustelussa opittiin, Vihreitä ei mikään muu koko tunnetussa maailmankaikkeudessa ärsytä niin paljon kuin itähelsinkiläinen liikenneinfrastruktuuri.

    Niinpä Vihreät vaativat, että kaupunki luopuu Kehä I:n monitasoliittymän rakentamisesta Itäkeskuksessa. Vain sillä ehdolla puolue suostuu avaamaan kaupungin rahahanat museolle, jota he ovat itse alusta asti kannattaneet. Asetelmaa voisi verrata tilanteeseen, jossa Kokoomus ei suostu yhteisöverojen alentamiseen, ellei teollisuuden päästönormeista tingitä.

    Vihreillä – De Gröna ei ole äänestäjiä Kehä I:n varrella – saati ulkopuolella – joten vaatimus ei sisällä pienintäkään poliittista riskiä.

    Mitä Kokoomukseen tulee, puolueen mukaan homma on nyt taputeltu. Arkkitehtikisa käydään säädetyssä järjestyksessä ja Guggenheim Helsingin rakennustyöt alkavat vuonna 2015. Muodollista päätöstä ei tarvinne edes antaa – onhan säätiö osoittanut tähän mennessä niin valloittavaa avoimuutta, että hankkeen jarruttelu kunnallisdemokratian varjolla olisi pikkumaista kiusantekoa. Jos kuitenkin tiukan paikan eteen joudutaan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n valtuustoryhmillä on hallussaan enemmistö, joka kestää jopa parit tyhjät äänet.

    Enää pitäisi tietää, mitä helvettiä Helsingin kaupunki on Guggenheimille rakentamassa Eteläsatamaan. Tähän parhaimman vastauksen on antanut mielenkiintoisesti Marimekon toimitusjohtaja, joka sattuvasti vertaa taidemuseobrändiä suuriin amerikkalaisiin ketjuravintoloihin.

    Ja hän on siis Guggenheimin kannattaja.

  • 2013: Suuri liha- ja perunamiesten vuosi (2/2)

    Kaasuputki-blogin kaksiosainen suuri vuosikatsaus lähestyy loppuaan. Ensimmäisen puoliskon voi lukea täältä.

    Heinäkuu

    Suomen herranpelkoinen kansa hälytettiin lomiltaan säikähtämään turvapaikanhakijoita, kansalaistottelemattomuutta ja hiukan myös juutalaisia. Muuten heinäkuu sujui leppoisasti, mitä nyt James Hirvisaari.

    2.7. Ulkoministeriö: Edward Snowden hakenut turvapaikkaa Suomesta

    • Ennen vanhaan Suomi palautti neuvostoloikkarit itänaapuriin, mitä kovasti paheksuttiin oikeistossa. Vanhasuomalainen myöntyväisyys kuitenkin voitti kamppailun Kansallisen Kokoomuksen sielusta. 1970-luvun ”remonttimiesten” aloittama työ kantoi hedelmää ja merkitsi paluuta puolueen suurelle linjalle: totaaliseen konformismiin. Tai suomettuneisuuteen, kuten Ben Zyskowicz sen sanoisi, mutatis mutandis.

    https://twitter.com/petrisarvamaa/status/352025257101631488

    2.7. Kate Middleton given CONDOMS from Finnish government to mark royal baby

    • The Mirror järkyttyi Yhdistyneen kuningaskunnan kruununperijälle lahjaksi lähetetystä Kelan äitiyspakkauksen sisällöstä mitä brittiläisimmin, muttei ehkä silti yhtä paljon kuin suomalaiset veronmaksajat, jotka alkoivat heti laskea, kuinka monta sentin miljoonasosaa per capita tämä holtiton tuhlaus kustansi kotimaassa.

    10.7. Kotimaa: Ministeri Räsäsen puheista useita kanteluita

    • Ministeri piti puheen, jossa esitettiin nimiä mainitsematta tukea Nelson Mandelan, Mahatma Gandhin ja Greenpeacen kaltaisille lainrikkojille. Vasemmistolaiset pillastuivat tästä niin paljon, että liittyivät kirkkoon vain voidakseen erota kirkosta uudelleen.

    13.7. Puheenaihe: Rock on korvannut politiikan

    • Aamulehden iäkkäämmänpuoleisen avustajan aikakoneesta singahti kolumni, jossa väitetään vasemmistolaisten vastustavan Guggenheimia, koska Neuvostoliitossa kuunnellaan rockia eikä missään nimessä Karlheinz Stockhausenia.

    14.7. Italian senaattori vertasi mustaa ministeriä orankiin

    • James Hirvisaari säikähti, että joku aikoo mennä hänen ohitseen rasistisessa typeryydessä:

    https://twitter.com/jameshirvisaari/status/356499423913713665

    16.7. Kansanedustaja piilotteli ihmisiä maahanmuuttoviranomaisilta

    • Anna Kontula teki kuten Päivi Räsänen oli kehottanut ja kuunteli omaatuntoaan eikä lain kirjainta.

    17.7. Anna Kontulan lasta uhkailtu

    • Suomalaiset maahanmuuttokriitikot kostivat sen Anna Kontulan lapselle.

    30.7. Guggenheimin johtajat Suomeen elokuussa

    • Ei kuuta ilman Guggenheimia. Taidemuseo on pakko rakentaa syistä, joita Ben Zyskowicz edelleenkin kutsuisi suomettumiseksi, mikäli vuosi olisi 1973 ja kyseessä olisi Eremitaaši.

    31.7. Toimitusjohtaja ja henkilökunta sanoutuvat irti Magneettimediasta

    • J. Kärkkäinen Oy yrittää ponnettomasti ottaa etäisyyttä omistamaansa rokote- ja juutalaiskriittiseen survivalismijulkaisuun, jonka päätoimittaja on konsernin perustaja ja pääomistaja.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/636017923075914

    Elokuu

    Suomen kaikien aikojen huonoimman yhtyeen mukaan nimetty kuukausi sisälsi kikkelihuumoria ja Paavo Arhinmäen hassunkurisia kommelluksia. Lisäksi Guggenheim, tuo taidemuseoiden James Hirvisaari.

    3.8. Rallikuhinaa Ouninpohjalla: Viuhahtelija juoksi ajoreitille

    • Sananmuunnosten ystävät kiittävät.

    5.8. Haglund: Guggenheim haluaa valtion mukaan rahoittamaan museohanketta

    • Hallituksen porvaririntaman porvarillisin ministeri hoksasi, että yksityinen yritys pärjäisi huomattavasti paremmin, jos sitä pidettäisiin yllä verovaroin.

    11.8. Uimareiden kivekset vaarassa Ruotsissa – pahamaineista kalalajia löytyi Juutinraumasta

    • Elimäen perimmäinen tarkoitus -kirjassa on tälle uhkakuvalle oma sanansa: sexnappa.

    11.8. Kalatutkijalta huojentava tieto suomalaiskiveksille: ”Pallinsyöjäkala” räjähtää, ennen kuin ehtii tänne

    • ”Anjovis ei ole vaaraksi sukukalleuksille.” Hyvät naiset ja herrat: TUOMAS MANNINEN.

    17.8. Outo sähköpostiviesti menneisyydestä – Kuka oli aikaansa edellä vuonna 1970?

    • Täällä Pohjois-Karjalassa on jo pitkään ihmetelty.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=656172721060434&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    20.8. Oras Tynkkynen tukee Arhinmäen tempausta

    • Suorastaan harmi, että Vihreän Langan toimitus kävi muokkaamassa ”Oras Tynkkynen: ’Arhinmäen lippu oli rupuisen pieni’” -otsikon tuohon uuteen, kuohittuun muotoonsa.

    21.8. Kulttuuriministeri IL:ssä: ”Cheekit ovat sontaa”

    • Paavo Arhinmäki antoi Gloria-lehdelle haastattelun, jossa sanoi hiphopin kimaltelevampaa alalajia skeidaksi. Toimittaja suomensi sanan sonnaksi, koska arveli slangisanan olevan liian outo. Sonta-virkettä lainattiin Iltalehdessä, mistä Perussuomalaisen toimitus sen bongasi. Muotoilu mitä luontevimman syyn pelata Stalin-kortti – pelätty bolševikkijohtaja tunnetusti dissasi bileräppäreitä.

    22.8. Asiantuntija: Osa homekouluihin käytettävästä elvytysrahasta valuisi ulkomaille

    • Mielenkiintoinen jos kohta hiukan ksenofobinen asiantuntija vastustaa homeen runtelemien päiväkotien ja koulujen kunnostamista valtion varoilla, koska tämä raha menisi ulkomaisille urakoitsijoille päinvastoin kuin kuntien omista varoista kustannetut homeremontit.

    28.8. ”Kohentakaa silmälasejanne” – ja rillitön ministeri kohensi

    • Yleisradiossa oli sellainen kiihkeä uutispäivä.

    31.8. EK jyrähtää kirkolle: Miettikää vielä!

    • Elinkeinoelämän keskusliitto kehottaa myös Jeesusta kohottamaan viittaansa, kumartumaan ja ottamaan se kuin mies. Ovathan kyseessä talkoot, joissa jokaisen on tehtävä osuutensa, jotta pääomat jaksaisivat keskittyä yhteen kekoon ja alkaa hiljalleen valua kultasateena vähäväkisten ja osattomien kirkkaille kasvoille.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/660080477336325

    Syyskuu

    Ja niin koitti kaikkien aikojen superkuukausi! Nokian myynti! Marjanpoimijat! Hetero Pride! Sini Saarela! Onko koskaan syyskuu ollut eeppisempi?

    1.9. Egyptissä vakoilusta epäilty joutsen olikin ranskalainen kattohaikara

    • Ohimenevän hetken suomalaiset luulivat Tuomas Mannisen loikanneen Ilta-Sanomista Yleisradioon.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/663229803688059

    3.9. Muut kanavat kertoivat Nokia-kaupasta, MTV3 näytti Kauniita ja Rohkeita

    • Nokian puhelimet myytiin Microsoftille. Valitettavasti MTV3:n uutisilla oli juuri tuolloin ulosmarssi. Jos tästä Markkinoinnin & Mainonnan uutisesta poistettaisiin kaikki ivallisuus, jäljelle jäisivät vain rivivälit.

    3.9. Kemijoki Oy aloittaa selvitystyön mahdollisesta uudesta toimintamallista sekä käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut

    • Nokian uutispommin nostamassa pölyssä oli Kemijoen pelastus. Uutinen koko henkilöstön potkuista ei herättänyt pienintäkään supinaa Rovaniemen eteläpuolisessa Suomessa.

    3.9. Nokia valitsi armottoman ajan: ”Kaikki tämä Kekkosen 113-vuotispäivänä”

    • Kanki-Kaikkonen löysi Nokia-kaupoissa sen huonoimman puolen.

    9.9. Susi söi pystykorvan Rääkkylässä

    • Karjalaisen otsikkoa tuunattiin hiukan, kun ilmeni, että hei, nyt vittu oikeesti.

    10.9. Saunaklapikielto on uutisankka

    • Reijo Tossavainen on yritteliäs mies. Ei ole niin älytöntä huhua, etteikö hän olisi jo etukäteen päättänyt uskoa sitä – vain voidakseen syytää blogiinsa toinen toistaan iljettävämpää valetta.

    16.9. Kajaus: Marjayrittäjä tekee tutkintapyynnön Vasemmistonuorten puheenjohtajasta

    • Kuka muistaa, kun Vasemmistonuoret antoivat 5 000 euroa per lätty jokaiselle thaimaalaiselle vain kiusatakseen ulkomaalaista halpatyövoimaa hyväksikäyttävää rehellistä yrittäjää?

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/669475056396867

    19.9. Tokmanni jakoi ilmaisia ämpäreitä Tampereen keskustassa – tässä tulos

    • Tästä alkoi ämpärijonojen loputon vuo.

    19.9. Jani Salomaa järjestää Hetero Priden, koska ”media pakottaa kaikki suvaitsemaan seksuaalivähemmistöjä”

    • Hetero Pride oli ehkä vuoden 2013 merkittävin tapahtuma. Ei aktiona sinänsä, mutta seurauksiltaan. Homoseksuaalisia impulsseja pelkäävien miesten kärkihahmona olivat pirkanmaalaiset Janit Viinikainen ja Salomaa, sekä heidän hyvät ystävänsä Klaus Elovaara ja Seppo Lehto.

    22.9. Hetero Priden aktiivi: ”Olin väärässä paikassa väärään aikaan uusnatsien kanssa”

    • Jani Viinikainen ei ollut siellä ja silloinkin photoshopattuna.

    22.9. Hetero Priden aktiivi myöntää sittenkin osallistuneensa natsikuviin

    • Paitsi että olihan hän siellä, juksasi ensin.

    23.9. Natsikohu: Valtuutettu sekä erotettiin että erosi itse Kangasalla

    • Hetero Priden giljotiini käynnistyi. Perussuomalainen liike kutistui yhdellä jäsenellä.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=674154302595609&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    29.9. Greenpeacen suomalaisaktivisti kahdeksi kuukaudeksi vankilaan Venäjällä

    • Suomalaiskonservatiiveja koeteltiin vielä syyskuun loppuminuuteilla selkkauksella, joka vaaransi toviksi Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävälliset ja luottamukselliset välit. Sini Saarelan pidätys venäläisellä öljynporauslautalla herätti ugrilaisessa soturikansassa ikiaikaisen halun pyytää anteeksi tsaarilta.

    30.9. Valtuutetun puheenvuoro meni överiksi – ”Ei yhtä pitkää puheenvuoroa enää koskaan kenellekään”

    • Savolainen abortinvastustaja piti maratonpuheen joko huvikseen tai koska kuvitteli jarruttavansa jotakin modernia päätöstä. Ymmärrettävästi perussuomalainen, kuten kaikki Suomen käsittämämättömimmät poliitikot.

    Lokakuu

    Hetero Priden jälkilämmöissä sattui pitkin lokakuuta kaikkea, tai oikeastaan vain Seppo Lehto. Lisäksi Greenpeace kiinnosti kaikkia keskivartalopyylevyydestä kärsiviä 58-vuotiaita miestoimittajia, joiden mielestä mitään lakipykälää ei saa edes etäältä uhmata sen enempää Suomessa kuin Pyhällä Venäjänmaalla. Ainoana poikkeuksena tietysti tieliikennelaki, joka on täynnä pikkumaisia sääntöjä nopeusrajoituksista ja sulkuviivoista.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/677971532213886

    2.10. Kansanedustaja Hirvisaaren vieras teki natsi­tervehdyksiä eduskunnassa

    • Seppo Lehto.

    3.10. Homokammoa pursuvan Hirvisaaren kootut töräykset

    • Kai Hirvasnoro unohti ansiokkaalta listaltaan James Hirvisaaren heinäkuisen instant-klassikon, jonka tämä ajatusten Vääksyn kanava julkaisi Twitterissä:

    https://twitter.com/jameshirvisaari/status/358446593558581248

    3.10. Entisen Neuvostoliiton velka Suomelle maksettu nyt kokonaan

    • Lokakuussa 2013 lakkautettiin yksi miesten saunavuorojen puheenaihe.

    8.10. Hirvisaari perustaa Muutos 2011 -nimisen eduskuntaryhmän

    • Perussuomalaiset potkaisivat James Hirvisaaren pois, mikä leikkasi jäljelle jäävän eduskuntaryhmän ulkomaalais- ja homokammoa lähes kaksi prosenttiyksikköä.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/680171595327213

    11.10. Ministeri Heidi Hautala eroaa tehtävästään

    • Näillä paikoin Iltalehden toimittajat poksauttivat auki samppanjapullon.

    11.10. Keskustan Alatalo ministeri Kyllösestä: ”Onko hänkin ollut Greenpeacen etäohjauksessa”

    • Entisestä suosikkimuusikko Mikko Alatalosta on kehittynyt niin vastenmielinen populisti, että hän on enää yhtä neekerivitsiä vaille valmis astumaan Perussuomalaisten johtoon.

    14.10. Lauri Karhuvaara palasi ruutuun

    • Ja koko maailma pysähtyi.

    14.10. Kohuopettaja Korhonen Rahvaassa: ”Yltiösuvaitsevaisuus on idiotismia”

    • ”Varoituksen saanut opettaja katsoo joutuneensa punavihreyden uhriksi.”

    15.10. Hautala-gate: Ay-konkarit käyttivät Matti Putkosta viestinviejänä

    15.10. Hautala-paljastuksen kirjoittanut Pekka Tiinanen tyrmää Ylen väitteet

    • Ajankohtaisen kakkosen ja Iltalehden toimittajat jäivät Pressiklubille kinastelemaan siitä, kumpi saa isyyden hashtagiin #hautalagate.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=686936697984036&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    24.10. Perinnekilta: Lauri Törni ei ollut natsi

    • Sotahullun äärioikeistolaisen muistoa palvova järjestö lähetti lentosuukon Venäjän presidentille.

    25.10. IS selvitti – tällaiset ovat vihreiden ja Greenpeacen yhteydet

    • Ilta-Sanomat teki jymypaljastuksen: ympäristöliikkeen aktivistit ovat aktiivisia ympäristöliikkeessä. Luojan kiitos kukaan ei ole kertonut lasikuution pölhöpopulisteille vaikkapa Vasemmistonuorten pääsihteerin Greenpeace-urasta: Ulla Appelsin saattaisi puhkaista verisuonen aivoissaan pelkästä onnesta.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/683077795036593

    Marraskuu

    Vuoden 2013 toiseksi viimeinen kuukausi koostui lähinnä Cheekistä, Pekka Himasesta ja Cheekistä. James Hirvisaari oli poikkeuksellisen vaitelias, mutta popcorn-kauppiaiden onneksi Junes Lokka sitäkin äänekkäämpi.

    3.11. Eurovaaliehdokas huoritteli Ylen päällikköä – Yle harkitsee toimia

    • Junes Lokassa yhdistyvät James Hirvisaaren seksuaalieettinen vakaumus, Seppo Lehdon sanavarasto ja Kuun pimeälle puolelle kaksi miljardia vuotta sitten pudonneen meteoriitin sosiaaliset taidot.

    5.11. Vuoden isäksi kolme työn ja perheen yhdistänyttä

    • Suomesta löydettiin kolme miestä, joilla on työpaikka.

    7.11. Manuel Castells: Ilman apua Suomi olisi osa Neuvostoliittoa

    • Manuel Castells saapui aikakoneella 1940-luvulta ja puolusti Hitleriä.

    8.11. Huippututkija puolustaa Himasta: ”Pekkahan on yritetty tappaa”

    • Manuel Castells löysi todisteita salaliitosta Pekka Himasen surmaamiseksi.

    https://www.facebook.com/alfrehn/posts/10151527858406337

    11.11. Armeija kielsi Suomen Sisun juhlat Santahaminassa

    • Kielto sinänsä oli turha, sillä tuskinpa Suomen Sisu olisi muutenkaan suostunut tulemaan Itä-Helsinkiin.

    12.11. Lieksan perussuomalaisten johtaja: Emme kokoonnu samassa tilassa somalialaisten kanssa

    • Aina, kun joku yrittää todistella, ettei Pohjois-Karjalassa tai etenkään Lieksassa ole muuta Suomea enempää rasisteja, lieksalaiset tekevät kaikkensa kumotakseen mokoman todistuksen.

    16.11. Myymälävaras pilasi varastamansa tuotteen otsahiellään

    • Lahti – Suomen Chicago.

    https://www.facebook.com/anna.kontula.1/posts/10152047768673701

    26.11. Arhinmäki vähätteli jälleen Cheekiä

    • Ilta-Sanomat valehteli.

    26.11. Arhinmäeltä lähti sokka irti

    • SDP aloitti eurovaalikampanjansa pääteemallaan, joka on Cheek. Kukaan ei tiedä, mitä ja kenen asiaa demarit yleensä ajavat, joten Cheekin kansansuosiolla on yhtä hyvä ratsastaa kuin millä tahansa muullakin. Eero Vainio jätti avoimen jäsenhakemuksen Perussuomalaisiin vertaamalla Paavo Arhinmäestä lukemaansa otsikkoa Stalinin vankileireihin. Puolueensa varapuheenjohtajan tavoin lööppijournalisteja sokeasti uskova Timo Harakka lähti mukaan leikkiin tällä viskutuksellaan:

    https://twitter.com/TimoHarakka/status/405343382647480320

    Joulukuu

    Lumeton ja lämmin joulukuu kiertyi itsenäisyypäivän ympärille. Tampere-talolla kaikkein kuluneimpia ikivihreitä kuunnellut yleisö ei edes arvannut, että ulkona vaanii mielenosoitus.

    4.12. Olkiluoto 3:n viivästyminen – korvausvaatimus kasvoi 2,7 miljardiin euroon

    • Ydinvoimalanrakennusteollisuus on yksi niistä äärimmäisen harvoista toimialoista, joissa projekti myöhästymisestä voidaan sakottaa työn tilaajaa, ei tekijää. Tosin Hans Välimäki voisi olla kiinnostunut mahdollisuudesta sakottaa asiakasta, mikäli keittiössä mokataan.

    4.12. Padasjoen ps-valtuutettu teki Hirvisaaret

    • Perussuomalaisten nousu politiikan huipulle sai aikaan kaikkialla Suomessa toistuneen manööverin, jossa järjestödemokratiansa taitavat ammattikiipijät kaappasivat puolueen hihhuleilta ja harrastelijoilta. Esimerkkitapaus Padasjoelta.

    6.12. Kuvat: Veltto Virtanen toi omat kaljat – levisivät Tampere-talon eteen!

    • Syntymähumalassa ei pilsneriä kovempia aineita tarvita. Vaikka Velton tapauksessa on kyllä puhuttava kongenitaalisesta kaatokännistä. Lisäksi juhlaan osallistui muutamia syntymäkrapulaisia, kuten tämä keskustalainen Twitter-päivitys osoittaa:

    https://twitter.com/jaatteenmaki/status/409086280614436864

    8.12. Kiakkovierasjuhlien organisaattorina vasemmistojärjestö

    9.12. Kiakkovierasjuhlan suunnittelukokouksen osoite: Näsilinnankatu 22

    10.12. Arhinmäen allekirjoituksella ”massit” mellakkajärjestäjälle

    • Itsenäisyyspäivän ratoksi järjestetyissä Kiakkovierasjuhlissa esiintyi häiriökäyttäytymistä, mikä sai äärioikeiston pois tolaltaan – oletettavasti siksi, koska ketään ei puukotettu. Perussuomalainen-lehden Matias Turkkila pani Googlen sauhuamaan ja löysi todisteet seuraavista: Veikko Eranti toimii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa, Tampereella on vapaita kokoustiloja ja Paavo Arhinmäki on leikannut tuntuvasti Kommunistisen Nuorisoliiton tukia sekä korottanut Perussuomalaisten Nuorten saamia avustuksia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/716893638321675

    10.12. Talvisotahiihto houkuttelee suomalaisia ladulle

    • ”Marjo Matikainen-Kallström kertoi, että oman aktiiviuransa aikana hän usein tunsi kilpailevansa Talvisodan hengessä.”

    11.12. Talvisodan muistomerkkikilpailun voittaja selvillä

    • Enää pitäisi selvittää talvisodan voittaja.

    12.12. Humisee, en kuule

    • Kaarina Hazard pyyhki joutessaan lattiaa kaikilla itsenäisyyspäivän tapahtumista vaahdonneilla kaistapäillä.

    14.12. Amorellalla katkaistiin alkoholitarjoilu

    • Suomalaiset menivät paniikkiin, kun laiva ajoi karille. Haveri sinänsä olisi mennyt ohi, mutta anniskelun lopettaminen oli jopa pahempaa kuin keväisen abiristeilyn nälänhätä.

    17.12. Lapsiperheen on pakko autoilla

    • Rakennettua ympäristöä kammoava espoolaisperhe muutti asumaan pellolle, jonne pääsee vain uusilla isoilla saksalaisilla henkilöautoilla.

    18.12. Lennu pani ranttaliksi presidentin jouluseremoniassa

    • Kuvasta päätellen ranttali oli melko vaatimaton.

    21.12. Venäläisyritykseltä ydinvoimala Suomeen

    • Venäläinen ydinvoimala tehdään täsmälleen päinvastoin kuin ranskalainen: urakoitsija maksaa sen itse.

    https://twitter.com/TimoHaapala/status/414815920092368897

    29.12. Perussuomalaisten Packalén: Kaupungin vuokralaiset pisteytettävä ja huonoimmat siirrettävä Vesalaan

    • Aivan viime minuuteilla kaikkien unohtama kansanedustaja Tom Packalén käynnisti kirivaihteen ja yritti ohittaa suunnattoman pitkän jonon yltääkseen vielä vuoden 2013 typerimmäksi perussuomalaiseksi. Ja kun Hetero Priden järjestäjät sekä James Hirvisaari ovat voittopuolisesti vaihtaneet jengiä persuista Muutos 2011:een, voidaan tämä titteli ehkä Packalénille suodakin.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/726692360675136

  • 2013: Suuri liha- ja perunamiesten vuosi (1/2)

    Kaasuputki-blogin suuri vuosikatsaus kuluneeseen ajastaikaan ilmestyy kahdessa osassa. Tässä on ensimmäinen.

    Tammikuu

    Vuosi 2013 alkoi presidentin palkanalennuksella, joka sai elinkeinoelämän ylläpitämät lobbarit ehdottamaan samaa myös muille palkansaajille. Vauhdikkaan kuukauden kruunasi välisuomalaisnatsien suorittama puukotustoimenpide Jyväskylän kirjastossa. Suomalaisia koeteltiin myös Samaran lentokentän nälänhädällä.

    3.1. Myös EK:n Kokkila valmis palkanalennukseen

    • Työnantajapamppu hälytettiin kesken tiikerinmetsästyksen kommentoimaan vaatimusta sisäisestä devalvaatiosta. ”Ihan Intian tasolle ei kannata varmaan mennä”, toppuuttelee sahib Ilpo Kokkila huolestunutta paarialuokkaa.

    9.1. ”Se oli varhaisinta possua, mitä olen pitkään aikaan syönyt”

    • Lento Thaimaasta Suomeen moottorivian takia välilaskun venäläiselle Samaran lentokentälle. Urheita maailmanmatkaajia koeteltiin sietämättömillä olosuhteilla, kuten jauheliha- ja perunaruoalla, joka tunnetusti on suomalaiselle vierasta apetta. Etenkin aamulla.

    11.1. Poliisi tutki: Miehen pitkäkestoinen ja äänekäs onanointi häiritsi naapuria

    • Tamperelainen Aamulehti sai näppeihinsä poliisitiedotteen, joka ylitti julkaisukynnyksen heittämällä.

    11.1. Poliisi pesi kätensä Turun itsetyydytysepäilystä

    • Ilta-Sanomain rikostoimittaja oli samalla apajalla kuin pirkanmaalaiset kollegansa, mutta näytti mestarin ottein, kuinka ammattilainen otsikoi.

    22.1. Suomi pohtii kaivososaamisen viemistä Myanmariin

    • Kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala olisi suonut myös burmalaisille mahdollisuuden sijoittaa uuteen Nokiaan.

    27.1. Tänään on sotahistorian superpäivä: Vietnam, Mannerheim, Auschwitz…

    • Kaikki sodat nuijasodasta alkaen tapahtuivat tänään, ja Ilta-Sanomilla on niistä erikoisliite.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/561687783842262

    31.1. Eerola: Väkivalta hyvää mainosta vasemmistolaisten kirjalle

    • Perussuomalaisten äärioikeistossa pahoitettiin mieli, kun kierot vasemmistolaiset lähettivät natseijengille telepaattisen kutsun tulla kirjastoon puukottamaan hippejä.

    31.1. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Urjalan Sanomissa: ”Vapaamuurarit ovat tämän takana”

    • Silloin kun perussuomalaispoliitikot eivät ole otsikoissa hyväksymässä poliitisten vastustajien pahoinpitelyjä, he ovat Thaimaassa paossa vapaamuurariliikkeen kaikkialle ulottuvaa kouraa. Voimme vain toivoa, että urjalalaisvaltuutettu pääsi etelän lämpöön ilman liha- ja perunakoettelemusta Samarassa.

    Helmikuu

    Monella lukijalla juuttui runebergintorttu ruokatorveen, kun Ylkkärin toimittajattaret sekoittivat gonzon ja goatsen. Helmikuu oli muutenkin täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun paavi otti loparit ja abiristeilyllä kuoltiin nälkään. Lisäksi James Hirvisaari.

    1.2. YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun

    • Ylioppilaslehden päätoimittajat kokeilivat sitä, mistä useimmat vain haaveilevat: Risto Uimosen järkyttämistä.

    4.2. Kansanedustaja jakaa natsivideota

    • James Hirvisaari puolustelee Rammstein-fanitustaan kertomalla hakeneensa aluksi vain natsivideoita.

    5.2. Lisää paskaa housuun

    • Kakkakeskustelun yhteenveto julkaistiin Vihreässä Langassa.

    6.2. Kansanedustaja halveksii oikeuslaitosta: ”Sairasta, sairasta”

    • James Hirvisaari hämmästyi, kun suomalainen oikeuslaitos tuomitsi Freddy van Wonterghemin sakkoihin vain, koska tämä katsoi islaminuskoisten naisten tappamisen olevan ihan hyvä juttu. Hirvisaaren mukaan tämä merkitsee sitä, että oikeuslaitos kannattaa islaminuskoisten naisten tappamista. Tietysti, koska James Hirvisaari.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/570720239605683

    11.2. Paavi eroaa yllättäen tehtävästään

    • Saksalaisten maine kovina työntekijöinä on pelkkä myytti. Esimerkiksi Italian presidentti Giorgio Napolitano valittiin vielä toiselle toimikaudelle keväällä 2013, vaikka on kaksi vuotta Benedictus XVI:ta vanhempi. Mutta toki partisaanit ovat aina hiukan sitkeämpiä kuin natsit.

    15.2. Peteliuksen ja Kallialan välirikko on ohi

    • Ystävänpäivä meni ilmeisen romanttisissa merkeissä, sillä seuraavana aamuna koko kansakunta havahtui eeppisen toran lauhtumiseen.

    16.2. Abiristeilystä täyskatastrofi: ”Kuin olisimme vankileirillä”

    • ”Vankileirien saaristo” sai uuden merkityksen abiristeilyllä, jossa ei ollut tarjolla edes liha- ja perunaruokaa. M/s Anastasiaan verrattuna ateria Samaran lentokenttä oli kuin Luculluksen päivälliset.

    20.2. Meidän kaikkien tulevaisuuskonsultti

    • Long Play sai skuuppinsa ja Twitteriin muuttaneet konservatiivit myötäpahoittivat mielensä.

    https://twitter.com/Romakka/status/305295096197308417

    23.2. James Hirvisaari eroaa Suomen Sisusta

    • James Hirvisaari erosi järjestöstä, jota ei pitänyt ”vääränä, rasistisena tai laittomana”, mikä taisikin olla pohjimmainen syy koko manööverille.

    27.2. Naista päin ajanut kunnanhallituksen puheenjohtaja eroaa – ”Thaimaan loma meni pilalle”

    • KAIKKI MENI.

    Maaliskuu

    Uusi yllätyspaavi valittiin maaliskuussa, mutta tapahtuipa paljon Suomessakin: aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista haudattiin eduskunnassa ja herätettiin jälleen henkiin kansalaisaloitteena, ministeri Heidi Hautala kärähti veronkierrosta ja melkoinen joukko hyvätuloisia keski-ikäisiä miehiä viittasi, kun kysyttiin, ketkä haluavat kyykyttää köyhiä ja kipeitä.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/578608655483508

    1.3. Viranomaisten vaatimukset estivät kirjakeskustelun Kotkassa

    • Kotkalaispoliisi ymmärsi perussuomalaisten ja etenkin Juho Eerolan huolen: yhteiskunnalisen tietokirjan esittely kirjastossa pitää estää, jotta kirjan tekijät eivät saisi taas houkuteltua äärioikeistolaisia sisupuukottajia kimppuunsa.

    11.3. Kotkatutkijoiden tutkimuskoju poltettiin – Taajamasusi-yhdistys paljasti sijaintipaikan

    • Pöytyällä asuu ihmisiä, joiden mukaan a) kotkat ovat oikeasti vain susia joilla on siivet, b) suoalue 2–3 kilometrin päässä Mynämäki–Yläne-maantieltä on ”taajama” ja c) oli miten oli, elämä Vakka-Suomessa on todella ikävää, kun joka päivä lapsi palaa koulusta kotiin yhtä raajaa tai päätä köyhempänä ahneitten susien leuoista täpärästi karanneena.

    13.3. Outo vana seurasi naista

    • ”Nainen yritti mennä pois alta, mutta vana seurasi häntä.”

    14.3. Miksi perussuomalaisten jäsen rinnasti homot ja pedofiilit?

    • Kiiminkiläispersu ei itsekään osannut sanoa muuta kuin että minkäs teet, kun ei voi muuta ajatella. Se on sitä sananvapautta. Tulitukea annetaan aatetovereiden keskustelufoorumilla:

    14.3. Ministeri Hautala teetti pimeän oviremontin

    • Heidi Hautalan 650 euron oviremontti ilmeni uudeksi Nokiaksi. Suomessa luottamushenkilöiden rahaskandaalit ovat aina niin surkean mitättömiä, että poliitikkojen pitäisi erota jo ihan sen takia.

    16.3. Hautala jättää ministerityöryhmän

    • Vielä tässä vaiheessa Iltalehdessä ei korkattu skumppapulloa, mutta jallunapsut kilisteltiin.

    21.3. EK: Yritysveroale ei ehkä riitä

    • Hallitus päätti ottaa elinkeinoelämältä poskeen, mutta Jyri Häkämiehen mukaan pörssiyhtiöt eivät rupea luomaan työpaikkoja ennen kuin hallitus myös antaa tuikata kakkoseen.

    28.3. Ei toimeentulotukea nuorille

    • Heikki Hiilamon ristiretki alle 25-vuotiaiden kansalaisoikeuksia vastaan ei ole koskaan ohi. Professorin mielestä köyhien on mentävä pakkotöihin tai tehtävä lapsia, muussa tapauksessa hankkikoot ylläpitonsa kioskimurroilla ja prostituutiolla. Lisäksi tummaihoisille ei saisi antaa duunia.

    28.3. Paavi korvasi kiirastorstairituaalissa katoliset papit nuorisovangeilla – pesi muslimitytön jalat

    • Uusi argentiinalaispaavi ilmeni oitis pahimman lajin ultraliberaaliksi toteuttamalla Raamatun sanoja melko kirjaimellisesti.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/591519574192416

    Huhtikuu

    Kevättä rinnoissa yksillä jos toisilla. Pääsiäisen jälkeen huhtikuusta 2013 sukeutui lopulta suomalaisen populismin huippukuukausi, jossa itkeviä lapsia ja vammaisia ei säästelty.

    https://www.facebook.com/henna.kalinainen/posts/612129268814359

    2.4. Tyttären järkytys: Isän hautapaikka tyhjeni

    • Pääsiäinen alkoi tyhjän haudan ihmeellä.

    4.4. Vain vähän helpotusta osakesäästäjälle

    • Kauppalehdessä ei pelkästään riemuittu verouudistuksesta, mikä sinänsä aina herättää edes vähän toivoa.

    8.4. Margaret Thatcher on kuollut

    10.4. Yle-vero ei armahda ketään

    • Helsingin Sanomissa mikään määrä niljakasta sosiaalipornoa ei ole liikaa, mikäli sillä voidaan jotenkin mätkiä Yleisradiota. Uskollisena soturina Susanna Reinboth valjasti työnantajansa ideologisen mission sokean CP-vammaisen selkään ja ratsasti printtimedian auringonlaskuun.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/596270027050704

    11.4. Keskosilla Yleä vastaan

    • Talvi Digital Oy rikkoi tekijänoikeuslakia, hyvää makua ja kaikenlaista järjenkäyttöä vastaan koko vuoden 2013 typerimmällä kampanjalla, jossa HBO:n fantasiadraama ja 22. ja 37. raskausviikon välillä syntyneet vauvat kilpailevat samoista euroista.

    16.4. Himanen: Tutkimuskohu hyökkäys Kataista kohtaan – ”toimittajien puoluekannat julki”

    • Valtakunnanideologi keksi, että mikäli journalistit kannattaisivat samaa puoluetta kuin työnantajansa, he lakkaisivat kertomasta ikäviä uutisia. Lisäksi ajojahti.

    16.4. Entinen pääministeri Esko Aho vältti Bostonin iskun työn ansiosta

    • Bostonissa tehdyssä pommi-iskussa kuoli kolme ihmistä. Esko Ahokin kuoli melkein, koska olisi saattanut olla pommien kanssa samassa kaupungissa, ellei olisi ollut aivan eri kaupungissa ja itse asiassa eri maassa. Ehkä ex-pääministerille tulisi silti myöntää jokin asiaankuuluva urhoollisuusmitali?

    17.4. Roskis paloi Myllykoskella

    • Myös Suomessa tapahtui kauheita.

    24.4. Madeleinen häät: Niinistö jäi ilman kutsua

    • Ruotsalaiset ilmeisesti pelkäsivät, että Jenni Haukion hehku jättäisi morsiamenkin varjoonsa.

    25.4. Helsingin lähiöissä pysäköi keskustaa kalliimmin

    • Helsingin Sanomain sota lähiöitä vastaan sai uuden käänteen, kun datajournalismin huippuyksikkö selvitti nerokkaalla nettikyselyllään, ettei ruutukaava-alueen ulkopuolella pysäköidä kadunvarteen.

    25.4. Viitamies: Anna mun kaikki kestää!

    • Mikkelin torin alle tehty pysäköintilaitos eli toriparkki on tuhonnut torikaupan, minkä vuoksi torille päätettiin rakentaa pysäköintipaikkoja.

    25.4. ”Ajatelkaa niitä pieniä itkeviä lapsia työttömien turkistarhaajien kodeissa”

    • Turkistarhauksen kieltämistä vaatinut kansalaisaloite sai Kimmo Sasin suoltamaan sosiaalilapsipornoa, joka oli yhtä inhottavaa kuin tekopyhääkin.

    Toukokuu

    Tuskin olivat vappupuheet vaienneet, kun jo jouduttiin ottamaan kantaa Jemenissä kaapattujen suomalaisten kohtaloon. Vauhdikas toukokuu tarjosi useita hienoja hetkiä kansallisen ja järjestöllisen itsepetoksen merkeissä. Kuun lopussa kuluttaja-äänestäjiä mätkäistiin vielä naamaan uutisilla Helsingin Sanomista.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/605474179463622

    3.5. Onko toisten viha sallitumpaa kuin toisten?

    • Ilta-Sanomain päätoimittaja ei voi olla niin tyhmä kuin antaa ymmärtää, joten asetetaan panokset ilkeydelle. Suomen johtava populistitoimittaja keräsi keväällä ääniä Timo Soinin äärikonservatiiveille kysymällä, miksi kukaan ei ajattele natsien tunteita.

    4.5. Hornetille kunnon seuraaja

    • Lupaamme tässä ja nyt tarjota tuopin ensimmäiselle, joka tämän kolumnin ymmärtää.

    6.5. Burger King tulee Suomeen

    • Jokseenkin näihin aikoihin ensimmäiset jonottajat pystyttivät jo telttansa Mannerheimintien varteen.

    10.5. Päätoimittajalta: Miksi media vaikeni?

    • Ilta-Sanomat haluaa muistuttaa Suomen kansaa siitä, että heidän lehdessään ollaan sekä hienoja miehiä ja naisia että kovia panemaan.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/608320745845632

    15.5. Guggenheimia pusketaan uudestaan Helsinkiin

    • Luulitteko tämän menneen ohi? Ehei, sehän rakennetaan Helsinkiin vaikka ja nimenomaan väkisin.

    16.5. Atte ja Leila Kaleva pakenivat toimittajia katsastamattomalla autolla!

    • Seitsemän päivää -lehden jymyskuuppi Suomen kaikkien aikojen vihatuimmasta pariskunnasta ja heidän laittomasta pakoautostaan. Kukaan ei olisi arvannut, että arabien kidnappaamat suomalaiset upseerit ja valantehneet heteroseksuaalit olisivat lopulta kansallisen halveksunnan kohde. Heistä tuli median ja populistien silmissä suorastaan maahanmuuttajia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/609008169110223

    19.5. Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja

    • Paljon puhuttu ”punavihreä kupla”, jossa helsinkiläisten toimittajien sanotaan elävän, vuotaa kuin seula verrattuna Perussuomalaisten naisten aistideprivaatiotankkiin.

    24.5. Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan – harkitsee eurovaaleja

    • Peruskoululaispoikaa Alppilassa retuuttanut opettaja sai potkut hiukan puutteellisten vihanhallintataitojensa perusteella. Kokemusta rikkaampana hän kuuli maailmankaikkeudelta pyynnön käydä ajamaan isänmaansa asiaa Brysseliin Perussuomalaisten europarlamentaarikkona. Kohuopettaja vaikuttaakin kaikin puolin sopivalta juuri tuohon puolueeseen.

    27.5. HS:n vastaava päätoimittaja jättää tehtävänsä

    • Juuri kun kaikki luulivat toukokuun olevan taputeltu, Sanomatalossa jysähti: Yleisradion vastaiseen kamppailuun kaiken työaikansa omistanut päätoimittaja sai kenkää ”luottamuspulan” takia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/615778201766553

    Kesäkuu

    Puoluekokous- ja prinsessahääsesonki kävi kesäkuussa kuumimmillaan, mutta tässä ei nyt piitata niistä. Tai mistään muustakaan. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin hiukan tylsä kuukausihan se taisi olla.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/620059341338439

    3.6. Suomi ei ole varautunut tällaisiin hellejaksoihin – satoja ylimääräisiä kuolemia

    • Aurinko näyttäytyi Suomen taivaalla. Harvat henkiinjääneet kertovat siitä yhä tarinoita kauhistuneille lapsilleen.

    11.6. Unimaailma on paha mysteeri

    • Unitutkija Sandman.

    13.6. Bryggare järkyttyi Arhinmäen puheista: ”Aika erikoinen ehdotus”

    • Koska Paavo Arhinmäki (Vas.) ehdotti Olympiastadionin valotaulun modernisointia, Arto Bryggare (SDP) ilmoitti eroavansa puolueestaan. Emme ota nyt kantaa tähän logiikkaan, mutta kuinka monta kertaa entinen mestariaiturimme suistui pää edellä hiilimurskalle nuorna poikana treenatessaan?

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/622553461089027

    12.6. Kätilö: Kivunlievityslääke voi hidastaa synnyttäjän rakastumista lapseen

    • Lisäksi: adoptiovanhemmat ovat täysin tunnekylmiä kapakaloja lapsensa kanssa, isistä nyt puhumattakaan. Kyllä niin on, että lapsen etu on syntyä mahdollisimman suurella tuskalla tai mieluiten olla syntymättä ollenkaan, koska kohtu on lapsen paras paikka vielä keski-iässäkin.

    12.6. Monikulttuurisuuden juhlarahassa Suomen Sisun käyttämä symboli

    • Perkele, hakaristin olivat menneet painamaan… Hetkinen, mutta tämähän on hannunvaakuna. Miksi juhlarahassa syrjitään Windows-käyttäjiä elvistelemällä Mac-näppäimistön symbolilla?

    17.6. Guggenheimilta uusi esitys Helsingille kesän aikana

    • Spoiler alert: uusi esitys ei lopultakaan ollut ratkaisevasti erilainen kuin vanha esitys.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/629937067017333

    24.6. Salama iski puuhun – ”Pommiko se oli?”

    • Pallosalamauutisista tulee aina hyvälle mielelle. Niitäkään ei enää tehdä niin kuin ennen.

    29.6. Soinin uusi taistelupari: ”Olen enemmänkin sovinisti”

    • Riikka Slunga-Poutsalo ei sitten tainnut saada Perussuomalaisten naisten muistiota, jonka mukaan puolueessa ei ole sovinisteja.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/623777374299969

     

  • Rasismin vastustamisesta

    Rasismia ei ole vaikea vastustaa, se tekee sen itse. Ajattelukykyiselle ihmiselle rasismi on lähes mahdoton vakaumus.

    Ottamatta kantaa aatteen eettisiin puutteisiin rasismissa on muutamia aivan perustavanlaatuisia filosofisia ongelmia. Ensinnäkään se ei ole tiedettä, vaan sitä matkivaa fantasiaa. Se juhlii tilastoilla ja tieteellisillä termeillä, mutta edellyttää havaintojen ja johtopäätösten korvaamista folkloresta ammennetuilla oletuksilla, joilla ei ole edes sisäistä logiikkaa. Eikä se silti poista empiiristä todellisuutta, jonka rasisti päivittäin kohtaa siinä missä muutkin.

    Rasismin harjoittaja tietenkin näkee asian toisin. Hänelle se on vapauttava kokemus. Rasisti ei vaivaudu tutkimaan omien, muiden tai keksittyjen ongelmia tarkastelemalla tosielämän pitkiä, kumuloituvia tapahtumasarjoja. Hänen ei tarvitse edes nähdä kohdetta – erivärisen ihon pelottavaa vierautta – vaan hän saa tietonsa suoraan rasismin teoriasta.

    Sikäli rasismi on kuin astrologia. Se tarjoaa näennäisen oikotien suoraan tuloksiin.

    Reaalimaailmassa useisiin ihmisten välisen kanssakäymisen ongelmakohtiin sisältyy mutkikkaita haastatteluita, keskusteluita, kokeita ja terapiaa, jotka vievät runsaasti aikaa ja edellyttävät pahimmillaan monivuotista seurantaa. Näin tehdään, jotta vältyttäisiin tekemästä oikeusmurhia. Rasistin ei tarvitse välittää tästä. Hän ohittaa henkilön ja tämän kehityshistorian tyystin, supistaa yksilön pelkäksi ”rotuaan” edustavaksi kauko-ohjatuksi olioksi. Kuvioon kuuluu, että tähdistäennustamisen tavoin myös rasismissa voidaan mielikuvituksellisista taulukoista lukea hyvinkin yksityiskohtaisesti yksilön toimintaa ohjaavia salaisia vaikutuksia.

    Juuri näiden villien oletusten vuoksi tiede suhtautuu rasismiin yksiselitteisen nuivasti. Rasismin harjoittajien luku- ja kirjoitustaitoisessa siivessä aatetta on siksi yritetty uittaa viralliseen keskusteluun nimittämällä sitä maahanmuuttokriittisyydeksi. Kyseessä on tietenkin samanlainen harhautus kuin Raamattuun pohjautuvan luomisopin uudelleenbrändäämisessä Intelligent Designiksi.

    Mainion esimerkin rasismin aiheuttamasta aivojumpasta tarjoaa Suomen suurin rasistifoorumi, Homma. Vertailemalla keskusteluita Anders Behring Breivikin tekemistä 77 harkitusta murhasta ja Tampereen pizzeriapalosta ilmenee, että tappaminen ja polttaminen sopivat hyvin rasistiseen malliin Lähi-idästä kotoisin olevista maahanmuuttajista, joten tapauksen katsotaan ikään kuin vahvistavan oletusta. Rationaalinen vakuutushyödyn tavoitteleminen ei ole aivan niin tavallista, joten se sivuutetaan tarpeettomana muotoseikkana. Sen sijaan valkoihoiset pohjoismaalaiset eivät ole tappajia, joten Breivik todetaan ankarimmillaankin vain yksittäistapaukseksi, ellei peräti olosuhteiden uhriksi.

    Toisin sanoen kun havainnot eivät pidä yhtä rasistisen tiedon kanssa, havainnot ovat vääriä. Voi vain yrittää kuvitella, miten hirvittävän paljon tämä aistitodellisuuden ja logiikan kieltäminen kuormittaa rasistin aivoja.

    Verrattuna rasismiin antirasismi on siis yksinkertainen ja elegantti tapa katsoa maailmaa. Mikäli oletamme, että antirasismilla tarkoitetaan vain sitä, ettei ajattele rasistisesti.

    Tilanne muuttuu huomattavasti vaikeammaksi, kun antirasismille aletaan määritellä sääntöjä.

    Kaasuputken Facebook-sivulta poistettiin 4.1.2014 aamuyöllä yksi kuva, koska lohjalainen perussuomalaisvaltuutettu Eila Hassinen ehdottomasti halusi näin tehtävän. Aiheesta käytiin lyhyt ja happamahko Facebook-viestinvaihto, josta tässä julkaistaan vain kaksi ensimmäistä sanomaa:

    Poistettavaksi vaadittu kuva oli itse asiassa kuvakaappaus Hassisen blogimerkinnästä, joka oli myös ilmestynyt Länsi-Uusimaa-lehden mielipidekirjoituksena 29.10.2013. Tekstin kohokohdat on esitetty blogimerkinnän alussa.

    Koska vanhojenkin kuvien poistelu on hiukan haljua puuhaa ja kunnanvaltuutetun käyttämä sanamuoto jokseenkin tyly, oli aivan luonnollista tehdä poistopäätöksestä julkinen. Tietoa asiasta nimittäin jäisi nettiin edelleen kaikkien googlattavaksi.

    Asiasta tiedotettiin niin ikään jokseenkin tylyillä sanamuodoilla Kaasuputken Facebook-sivulla.

    Palaute oli ällistyttävä.

    Antirasistinen Paljastettu-yhteisö sekä muutamat vasemmistolaiskommentoijat antoivat oitis ymmärtää, että kyseessä on petturuus, lähes rasismin kannattaminen. Eräs Facebook-kommentoijista ryhtyi kutsumaan Kaasuputkea Koiranputkeksi – tuntemattomasta syystä – ja vetosi miehiseen sankarikunniaan:

    On erittäin ikävää että Koiranputki-blogi nyt irtosi yhteisestä rasismin vastaisesta rintamasta jonkun mummon perusteettomien uhkailujen vuoksi. Tekisi mieleni sanoa: Hanki munat.

    Rasismin vakaumukselliselle vastustajalle ei riitä, että ilmiötä tarkastellaan tai sille naureskellaan. Myönnytys, pienikin, tekee tyhjäksi kaiken työn. Syynkin voi arvata. Rasisminvastustajalle yksikään ulkomaalaisvastaisuuden ilmentymä ei ole vain junttiväestön herravihaa, vaan vedenpitävä todiste siitä, että suomalainen äärioikeisto on väkivahva ja kurinalainen joukko kaikkialle yhteiskuntarakenteisiin soluttautuneita Suomen Sisun myyriä, joita Jussi Halla-aho ja Olli Immonen käskyttävät.

    Halla-aho ja Immonen ovat vaarallisia poliitikkoja ja Suomen Sisu on idioottinäyttely, tästä kukaan ei ole eri mieltä. Mutta Suomessa on sadoittain kuntia, joissa jokaisessa on vähintään yksi lukiolaislibertaari, katkera pienyrittäjä ja eläkkeelle jäänyt eksentrinen peruskoulunopettaja, joiden nettipäiväkirjoissa ja Facebook-tilapäivityksissä paasataan suu vaahdossa pohjoista isänmaatamme uhkaavasta ruskeasta vaarasta sekä jokaisen maitolaiturin paikalle kohoavista minareeteista. Jos aivan rehellisiä ollaan, he eivät oikeasti tarjoa järin vahvoja todisteita kansakuntamme perustuksia jäytävästä fasistien salaliitosta. Ei edes silloin, kun heidät voidaan vaikkapa kunnallisvaaliehdokkuuden kautta yhdistää poliittisiin puolueisiin.

    Ennen kuin viimeinenkin lukija käsittää väärin, tehtäköön tämä selväksi: Syrjintään ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, sukupuolen, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautuneisuuden takia on puututtava aina. Yritykset kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta on torpattava ja mieluiten käännettävä kokonaan ympäri. Yksittäiset rasistiset tai homokammoiset kylähullut tarjoavat mielenkiintoista ja joskus hupaisaa viihdettä, mutta mikäli heitä ei voi liittää suurempaan kuvioon, heistä on ehkä päästettävä irti.

    Ainoana poikkeuksena tietenkin Jouko Piho, joka on aina relevantti.

  • Tapanin päivä

    Suomen Kuvalehden päätoimittaja, pastori Tapani Ruokanen ilmestyi ihmiskunnalle parisenkymmentä minuuttia vaille yhdeltä iltapäivällä perjantaina 29. marraskuuta, menneen kirkkovuoden toiseksi viimeisenä päivänä.

    https://twitter.com/Ruokanen/status/406372435819126784

    Kipparoimansa aikakauslehden kunniakkaita perinteitä noudattaen päätoimittaja kutsuu Twitter-päivitystä – tweettiä  – viskutukseksi. Kukaties Ruokanen yrittää istuttaa pohjoissuomalaisen murresanan kirotun vierastermin sijalle. Aivan niin kuin 85 vuotta sitten, jolloin Suomen Kuvalehti onnistui syöttämään Suomen kansalle reklaamin käännökseksi sanan ”mainos”.

    Huomattavaa on myös Tapani Ruokasen someuskottava ortografia: Twitter-neitsyys meni puoliksi englannin kielellä pienin kirjaimin ilman virkkeen päättävää pistettä.

    Kun pato murtui, viskutustsunami pyyhkäisi yli koko Twitter-yleisön. Ennen kuin uusi kirkkovuosi ehti alkaa, Ruokanen oli tehnyt viisi päivitystä.

    Twiiteissään Ruokanen viljelee maneereitaan. 140 merkissä toistuvat lakonisuus, latteus, opettajamaisuus. Kaikki tuttuja muun muassa Suomen Kuvalehden pääkirjoitussivun PS.-loppulauseesta.

    Ruokanen ei näet sivalla sanan säilällä, vaan sijoittaa läpimärän tiskirätin huolellisesti lukijan naamalle. Hän rakentaa aforisminsa aina samalla kaavalla. Alun toteavaa lausetta tai uutista seuraa välimerkki ja opetus, joka on aina joko kiitoksen tai varoituksen muodossa. Tällaista PS.-viisautta kutsuttakoon kuvalehtimäisen sanansepityksen hengessä ruokasmiksi.

    Keskimääräinen ruokasmi voisi mennä vaikkapa tähän tapaan:

    Pääministeri jutteli Venäjän presidentin kanssa tasavertaisena. Suomettumisen aika on ohi – kansalaiset osaavat ajatella itsekin.

    Tekaistun esimerkin kaltaisia viskutuksia onkin viljalti päätoimittajan syötevirrassa:

    Ahkerasti twiitannut Ruokanen ehätti myös joulun alla mukaan ensimmäiseen somekohuunsa. Kapellimestari Atso Almila närkästyi siitä, että päätoimittaja jakaa Twitterissä linkkejä Kuvalehden maksullisiin digisisältöihin. Päätoimittaja ei ymmärtänyt tuohtumusta, maksavathan klassisen musiikin konsertitkin. Vieläpä paljon enemmän kuin lehtijutut.

    Kohuksi keskustelu muuttui, kun Almila sai toimituspäällikkö Jari Lindholmilta osittain englanninkieliset haistattelut nenälleen:

    Valitettavasti hyvin alkanut #someraivo hiipui, kun päätoimittaja pahoitteli asiaa. Myrsky vesilasissa laantui pelkäksi liplatukseksi.

    Kulunut joulukuu on kaikkine juonenkäänteineen osoittanut, että Tapani Ruokanen on kotiutunut vain muutamassa viikossa sosiaaliseen mediaan kuin aito diginatiivi. Kiitollinen kansa pääsee näin lehteä tilaamatta osalliseksi päätoimittajan rakastetuista ruokasmeista. Jokainen viskutus on kuin olisi perjantai ja luukusta kolahtaisi uusi Suomen Kuvalehti tuttuine PS.-merkintöineen.

    Enää odotetaan, että päätoimittaja oppii sirottelemaan päivityksiinsä hashtageja. Ainoa este taitaa olla, ettei niille ole keksitty vielä jotain suomenkielistä murreilmaisua.