Kategoria: sunnuntai-marski

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Kerran aamiaispöydässä istuttaessa Marski rupesi kertomaan Venäjän-Japanin sodasta. Yleensä hän muisti tavattoman hyvin kaikki nimet, laivat ja niin poispäin, mutta sinä päivänä hän oli väsynyt ja suuttui ja oli oikein vihainen, kun ei muistanut, kuka oli ollut sen ja sen panssarilaivan päällikkönä. Hän kysyi majuri Enckelliltä, kuka se oli ollut. Majuri Enckell vastasi, että se oli ollut amiraali Se ja se ja että hänen esikuntapäällikkönsä nimi oli Se ja se.

– En ole kysynyt, kuka hänen esikuntapäällikkönsä oli, tiuskaisi Marski.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Ollessaan 30-luvulla puolustusneuvoston puheenjohtajana Mannerheim antautui tavanomaisella tarmollaan asemansa vaatimiin tehtäviin. Hän tunsi elävästi vastuun kaikesta ja seurasi tarkoin armeijan jokaista yksityiskohtaa. Eräs herra oli lähetetty Helsinkiin suorittamaan jotakin armeijaa koskevaa tehtävää, mutta kuluttikin aikansa joutavuuksissa ja huvitteluissa naisten parissa. Muutamien kuukausien jälkeen tuli esitellyksi Mannerheimille ja sanoi:

– Mikä vahinko, että olen ollut täällä niin kauan kohtaamatta Teitä!

– Me emme kai liiku samoissa piireissä, vai kuinka? vastasi Mannerheim tyvenesti.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Mainitulla Englannin-matkalla [vuonna 1936] ohjelmaan kuuluivat Englannin hallituksen viralliset päivälliset. Kaksi päivää ennen niitä [Mannerheim] astui adjutanttinsa huoneeseen ja sanoi:

– Huomaan, että minun täytyy olla frakissa ja miniatyyrikunniamerkit rinnassa, mutta minulta puuttuu miniatyyrina Suomen Punaisen Ristin kultainen mitali. Mitä minä teen? Enhän voi mennä päivällisille. Sehän on mahdotonta! Eikä sitä mistään voi enää kahdessa päivässä hankkia.

Adjutantti kehoitti häntä suhtautumaan asiaan rauhallisesti ja sähkötti Helsinkiin Tillanderin kultasepänliikkeeseen. Merkki tuli lentopostissa, ja Marski saattoi mennä päivällisille.

Tätä tapausta ei ehkä kuitenkaan sovi panna pelkän turhantarkkuuden tiliin, sillä yhtenä selityksenä saattaa olla sekin, että merkin unohtaminen merkitsisi epähienotunteisuutta sen antajaa kohtaan.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

KERROTAAN, että Vapaussodassa kenraali Mannerheim kerran kävi tarkastusmatkalla Karjalan rintamalla ja joutui etulinjassa ankaraan luotituiskuun. Siellä hän näki karjalaisen talonpojan, joka luotien vinkunasta ja ylipäällikön tulosta piittaamatta jatkoi vain ampumistaan. Mannerheim teki kunniaa hänelle ja sanoi:

– Kiitos osoittamastanne rohkeudesta.

Karjalainen sotilas keskeytti ampumisensa tuokioksi, vilkaisi ylipäällikköön ja vastasi:

– Kiitos, sitä samaa vaan!

Oikeastaan koko Suomen kansa voi yhtyä tuohon soturiin. Marskin tunnettu ja tunnustettu rohkeus on epäilemättä hänen olemuksensa ja siis myös elämäntyönsä kulmakiviä.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Kerran Marski oli kovasti kyllästynyt jostakin syystä, ja siitä tuli aikamoinen prosessi. Hän asui Sairilassa ja lähti aamulla sieltä kaupunkiin adjutanttinsa kera. Miten oli, hirmu suuri halkoauto – tiet oli aurattu hyvin kapeiksi – ajaa keskellä tietä edellä. Marskin auto tulee perästä ja ne tuuttaavat, tuuttaavat, jotta halkoauto antaisi tietä Marskin autolle. Mutta se ei ollut tietävinään, ajoi edeltä ja jyryytti hitaasti niin kuin kuorma-auto ajaa, ja Marski oli raivoissaan autossaan. Vasta Lähemäellä he pääsivät sivuuttamaan sen halkoauton. Marski määräsi heti paikalla tutkimuksen toimitettavaksi siitä. No, Marskin adjutantti soitti kuljetustoimiston päällikölle ja antoi määräyksen pidättää sen autonkuljettajan; tutkimus oli pantava toimeen. Kun sitten mies saatiin käsille, niin heti tekemään kuulustelupöytäkirjaa. Toinen selittää, että hän ei kuullut mitään merkkiä ja sen tautta hän ei osannut antaa sivuuttaa. Nyt Marski itse määrää, että tämä täytyy kontrolloida: sama auto samalla tavalla lastattuna pitää ajaa sinne samalle paikalle, missä Marski saavutti sen, ja ajaa samalla nopeudella ja samalla tavalla. Ja Marskin autossa oli hänen adjutanttinsa ja joitakin muita herroja. Ja kun ne saavuttivat tämän halkoauton, niin ne tuuttasivat – halkoautossa oli myös kuljetustoimiston päällikkö. Ne tuuttasivat ja tuuttasivat, mutta ei kuulunut mitään merkkiä, ei kuulunut merkkiä. No sitten kun ne olivat aikansa ajaneet – eivät ne ihan Lähemäelle asti tulleetkaan – ne pysäyttivät, ja autosta tuli Marskin adjutantti ja sanoi: – Kuulitteko te mitään? – Ei hiiren hiiskausta kuultu teidän merkkejänne. – Jaa-a. Silloin Marskin adjutantti muutti siihen halkoautoon, ja ajettiin eteenpäin. Taas halkoauto mennä jyryytti samalla tavalla eteenpäin ja jäljessä seuraavasta autosta tuuttasivat sen kun voivat. Myös adjutantti totesi, että ei kuulunut hiiren hiiskausta. Ja nämä pöytäkirjat esiteltiin sitten Marskille. Marski sanoi: – Jaha. Nyt asia on selvä.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Marski antaa Fromille kampansa. – Puhdistakaa tuo!

From menee miehistökämppään ja istuutuu. – Pitäisi puhdistaa Marskin kampa.

Alkajaisiksi hän kovanlaisella kynnellään vetää pitkin piinpäitä, mistä seuraa, että piit rapisevat lattialle.

– Helskatti! Olipa huono kampa. Mitäs tehdä? Täytyy kai ostaa uusi.

From käy ostamassa uuden kamman ja palaa Marskin luo. Heti ovensuussa vetää luut yhteen:

– Herra Marsalkka! Pyydän päästä rintamalle.

– Jaha, mitäs pahaa From on nyt tehnyt?

– Kun rupesin sitä kampaa puhdistamaan, niin siitä irtosi piikit. Huono se olikin, se herra Marsalkan kampa. Kävin ostamassa uuden. Eiköhän tämä ole yhtä hyvä? Mihin Marski lauhkeasti:

– Kyllä kai, mutta ero on se, että sen kamman minä sain lahjaksi Tiibetistä ja olen käyttänyt sitä neljäkymmentä vuotta.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

– Toim. huom, sunnuntainen Mannerheim-anekdootti julkaistaan loppiaisviikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona.

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

[Kenraali Erkki Johannes] Raappana oli matkalla jonnekin pysähtynyt Mikkeliin. Aamulla hän meni Kalevaan kahville ja tapasi kaksi muuta kenraalimajuria, jotka olivat melkoisessa takatohelossa ja kirosivat, että heille oli käynyt ikävästi: olivat olleet eilen täällä joillakin neuvottelupäivillä ja ne neuvottelut loppuivat illalla Marsalkan luona ja sitten asia oli selvä ja sillä siisti ja he rupesivat pienessä toverisakissa pitämään lystiä, jossa meni aamuun asti. Ja sitten yhtäkkiä aamulla tulee käsky, että heidän pitää vielä tulla Marsalkan puheille. He sanoivat, että kyllä heitä kauheasti harmitti mutta että kyllä sentään hyvin kävi, kun Marsalkka ei huomannut mitään. No niin, yhtäkkiä tuleekin käsky että kenraali Raappana Marsalkan luo. Hän vastasi, ettei voi, hänellä kun on pitkä parta. – Ei, on tultava heti! Raappana sanoi kavereille: – Pitäkää nyt peukkua pystyssä! – ja lähti. Hän palasi jonkin ajan kuluttua ja kertoi, että kun hän ilmoittautui ja sanoi: – Pyydän anteeksi, herra Marsalkka, että tulen näin pitkäpartaisena, mutta olen läpimatkalla ja sain yhtäkkiä käskyn, – niin Marsalkka sanoi siihen: – Ei se mitään. Kenraali on aivan rauhallinen. Minä olen juuri seurustellut kahden humalaisen kenraalin kanssa!”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Professori Alma Söderhjelm luennoi Turussa oppilailleen eri aikakausien sankarien palvonnasta. Sitten hän kysyi, kuka oli nykyisen nuorisopolven sankari-ihanne. Kukaan ei nimennyt ketään, ja lopuksi muudan ylioppilas selitti, ettei nykyajan nuoriso enää palvonut sankareita samalla lailla kuin tehtiin entisaikoina. Silloin professori Alma kysyi:

– Mutta entäpä jos Mannerheim kulkisi tämän talon ohitse? Emmeköhän olisi kaikki heti ikkunassa?

Mihin sama ylioppilas vastasi:

– No niin, tietysti, jos Mannerheim kulkisi…”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

Ylikersantit Arvo Mörö ja Paavo Suoranta olivat tulleet jostakin kaukopartiosta, ja tiedätte, minkälaisia matkat siellä ovat. Niillä oli jumalattoman pitkä tukka ja parta. He painuivat ensimmäiseksi täällä aamulla Hyytiäisen parturiliikkeeseen ja istuivat tuolissa lakanat kaulassa, kun kukas muu tulee sinne kuin Marsalkka. Pojat eivät päässeet tuolista mihinkään. Marsalkka istui toisen viereen. Kun pojat tulivat valmiiksi, suunnilleen yhtä aikaa, niin herrat ylikersantit asianmukaisesti naksauttivat kantojaan ja lähtivät pois.

Siellä kansakoulun pihalla oli pitkä rivistö, ja nämä pojat olivat suunnilleen keskipaikkeilla. Marski tuli Tuompon ja Grönvallin kanssa. Kun esiteltiin pojat, että ylikersantti se ja se, niin Marski sanoi:

– Olemme tavanneet jo tänä aamuna.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)